Vastasyntyneillä ja pienillä imeväisillä esiintyy useita niin kutsuttuja primaariheijasteita, jotka häviävät ensimmäisen ikävuoden aikana. Tällaisia ovat imemisheijaste, tarttumisheijaste, kävelyheijaste, jne. Primaariheijasteiden esiintymistä ja häviämistä tutkitaan neuvolakäynneillä osana lapsen kehityksen seurantaa. Ehkä eniten hämmennystä herättävät Moron heijaste ja sukeltajan heijaste.

Moron heijaste

Moron heijasteessa kädet tekevät äkillisen, syleilyotetta muistuttavan laajan kaaren. Liike muistuttaa säikähtämistä. Moron heijaste ilmenee etenkin silloin, kun lapsi asetetaan selälleen. Heijasteen voi välttää asettamalla lapsi selälleen niin, että kylki koskettaa alustaa ensin. Moron heijasteen voivat laukaista myös kovat äänet ja muu pelästyminen. Heijaste on vaaraton ja häviää yleensä kolmen kuukauden iässä.

Sukeltajan heijaste

Toinen heijasteliike, joka toisinaan herättää huolta, on sukeltajan heijaste. Lasta syötettäessä, kylvetettäessä tai kasvoille puhallettaessa kurkusta kuulua korahdus. Tämä johtuu siitä, lapsi sulkee henkitorven kurkunkannen avulla ja suojaa näin ilmatiehyitään. Sukeltajan heijaste estää vatsalaukun sisältöä joutumasta henkitorveen, samoin kuin veden pääsyn hengitystiehyihin lapsen pään joutuessa veden alle, mikä mahdollistaa mm. vauvauinnin.

Milloin hoitoon

Jos lapselle ilmaantuu kohtauksia, joissa heijasteliikkeitä tai säpsähtelyä tulee useita peräkkäin, asiasta kannattaa keskustella neuvolassa tai lääkärin vastaanotolla. Jos imeväisellä ilmenee 5–10 sekunnin välein jäykistelykohtauksia, jotka jatkuvat useiden minuuttien ajan, tulee lääkäriin hakeutua saman tien. Kyse voi tällöin olla imeväisen epilepsiasta. Myös silloin, jos pienellä imeväisellä toistuva säpsähtely ilmaantuu kuumeen yhteydessä, hoitoyksikköön on hyvä ottaa yhteys saman tien, koska säpsähtely voi olla merkki esim. hoitoa vaativasta infektiosta.

Kirjallisuutta

  1. Gaily E, Eriksson K. Lasten epilepsia. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 1.10.2018.