Yleistä

Toistuvista raivokohtauksista kärsivällä henkilöllä ilmenee useita erillisiä jaksoja, joiden aikana hän on kyvytön hillitsemään aggressiivisuuttaan. Väkivaltaisuus on selvästi suhteetonta verrattuna mahdolliseen laukaisevaan tekijään, ennakoivaan tapahtumaan tai stressitekijään nähden.

Aggressiivisuus ja raivokohtaus heijastavat henkilön kyvyttömyyttä hallita aggressiivisia impulssejaan. Pahimmillaan ilmenee omaisuuden tuhoamista tai ruumiillista väkivaltaisuutta.

Toistuvien raivokohtausten taustatekijöitä

Toistuvista raivokohtauksista kärsivä on usein luonteeltaan aggressiivinen ja helposti ärtyvä myös raivokohtausten välillä. Osa potilaista taas on raivokohtausten välillä perin miellyttäviä ja jopa lempeitä. Usein henkilöllä on jokin samanaikainen persoonallisuushäiriö tai päihdeongelma.

Raivokohtauksia ilmenee myös muissa psykiatrisissa sairauksissa tai persoonallisuushäiriöissä, etenkin jos henkilö on käyttänyt alkoholia tai huumeita tai on niiden vieroitusoireita (ks. Alkoholivieroitusoireyhtymä (”krapula”)).

Raivokohtaukset alkavat yleensä nuoruudessa tai ennen kolmenkymmenen vuoden ikää. Myöhemmällä iällä ilmenevien raivokohtausten taustalla on usein joko alkoholin tai huumeiden käyttö, aivovamma tai jokin aivosairaus.

Toistuvien raivokohtausten syytä ei tarkoin tiedetä. Sen arvellaan liittyvän aggressiivisuutta ja impulsiivisuutta säätelevien keskushermoston osien häiriöihin, joista osassa perinnöllisyydellä on vaikutusta. Erilaiset aivovammat lisäävät vaikeutta hallita aggressiivisia tunteita, mikä ilmenee esimerkiksi käytöshäiriöinä. Raivokohtausten taustalla ovat joskus myös koetut traumaattiset kokemukset tai erilaiset käsittelemättä jääneet vihantunteet. Tällöin raivokohtaus ilmenee äkillisesti tilanteessa, joka muistuttaa lapsuuden aikaisista traumaattisista väkivaltatilanteista. Osalla alkoholisteista patologinen raivokkuus saattaa olla ainakin osin geneettistä.

Toistuvien raivokohtausten itsehoito

Toistuvista raivokohtauksista kärsivän tulee ehdottomasti välttää alkoholin ja huumeiden käyttöä, koska niiden alaisena on vaikeampi hallita aggressiivisia impulsseja. Raivokohtauksista kärsivän kannattaa pyrkiä täysraittiuteen, koska pienikin määrä alkoholia heikentää kykyä hallita impulsiivisuutta.

Raivokohtauksista kärsivä ja varsinkin hänen läheisensä alkavat usein välttää tilanteita, joissa syntyy erimielisyyksiä tai riitaa. Välttely ei kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa.

Mielenterveystalon sivustolta löytyy myös tietoa aggressiosta ja aggression omahoito-ohjelma.

Milloin hoitoon

Toistuvista raivokohtauksista kärsivän kannattaa aina kääntyä lääkärin tai psykiatrin puoleen. Osa raivokohtauksista kärsivistä hyötyy masennuslääkkeistä, erityisesti serotoniinijärjestelmään vaikuttavista lääkkeistä, mielialaa tasaavista lääkkeistä tai psykoosilääkkeistä. Jos raivokohtausten taustalla ovat aikaisemman elämän traumaattiset kokemukset tai tukahdutetut raivon tunteet, raivokohtauksista kärsivä saattaa hyötyä asianmukaisesta trauma- tai psykoterapiasta.

Ns. kolmannella sektorilla järjestetään myös tukea, vihanhallintaryhmiä ja -koulutuksia, joista on ollut apua monille. Esimerkiksi Ensi-Turvakotien liiton jäsenyhdistykset sekä Lyömätön Linja- ja Naisenväkivalta-sivustot tarjoavat apua henkilöille, jotka ovat huolissaan väkivaltaisuudestaan.

Kirjallisuutta

  1. Lönnqvist J. Käyttäytymis- ja hillitsemishäiriöt. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12. painos. Kustannus Oy Duodecim 2017; s. 460-469.
  2. Jüriloo A. Toistuvat raivokohtaukset. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2007;123(1):64-72