Yleistä

Mahatauti on yleisin äkillisen vatsakivun syy. Siihen liittyy yleensä pahoinvointia ja ripulia. Se rauhoittuu yleensä itsekseen. Juomisesta tulee mahataudin aikana huolehtia hyvin.

Muistakin syistä johtuvat äkilliset vatsakivut ovat lapsilla tavallisia. Äkillisesti ilmaantunutta vatsakipua voidaan seurata muutama tunti. Jos kipu helpottuu ja lapsi voi muutenkin hyvin, ei lääkärikäyntiä tarvita. Jos kipu sen sijaan jatkuu yli kuusi tuntia, on syytä hakeutua päivystävän lääkärin vastaanotolle. Tällöinkin kyse on usein ohimenevästä vaivasta, mutta lääkärin haastattelun ja tutkimuksen perusteella selviää, onko tarvetta laboratoriokokeille ja voinnin seurannalle. Usein ohimenneen vatsakivun syy jää avoimeksi. Epäiltäessä leikattavaa sairautta voivat kuvantamistutkimukset, kuten ultraääni, olla tarpeen. Oireiden selvittelyssä tärkeintä on lääkärin perusteellinen haastattelu ja lapsen hyvä tutkiminen.

Äkillisen vatsakivun syitä lapsilla

  • Virusperäinen suolistotulehdus (mahatauti) on tavallisin ja yleensä itsestään rauhoittuva sairaus.
  • Toiminnalliset vatsavaivat ovat lapsilla hyvin tavallisia, ja ajoittain ne voivat oireilla hyvin voimakkaasti.
  • Ummetus eli ulostemassan ahtautuminen suolessa voi aiheuttaa kulkuesteitä, ilman kertymistä ja suolen venytystä, johon voi liittyä kovaakin äkillistä kipua.
  • Virtsatieinfektion oireet ovat pienillä lapsilla usein epämääräisiä.
  • Umpilisäkkeen tulehdukseen liittyy usein vatsakivun lisäksi pahoinvointia ja kuumetta.
  • Henoch-Schönleinin purppura on erityisesti lapsilla esiintyvä pienten verisuonten tulehdustauti, jossa ihon, munuaisten ja suoliston verisuonissa todetaan tulehdussoluja ja vauriota.
  • Kuroutunut tyrä todetaan noin 10 %:lla niistä lapsista, joilla tyrä on havaittavissa.
  • Kiveksen kiertymä voi aiheuttaa äkillistä kipua ja turvotusta kivespussissa.
  • Pienillä lapsilla suolen tuppeuma, suolen virhekiertymä ja pylorusstenoosi ovat harvinaisia vatsakivun syitä.
  • Pienillä lapsilla hengitystieinfektion ja korvatulehduksen erottaminen todellisesta vatsavaivasta voi olla vaikeaa.
  • Puberteettikäisillä tytöillä vatsakivun syy voi olla gynekologinen, esimerkiksi kuukautiskivut.
  • Virtsakivitauti tai virtsateiden rakennepoikkeamista johtuva virtsaumpi on lapsilla harvinainen vatsa-kylkikivun syy.
  • Suoliston bakteeri- ja parasiitti-infektiot eivät ole yleisiä, mutta mahdollisia etenkin eksottisissa maissa matkustaneilla.

Suolen tuppeuma, kiertymä ja pylorusstenoosi

Pienillä lapsilla (6–12 kk) tärkeä äkillisen vatsakivun syy on suolen tuppeuma. Siinä ohutsuolen loppuosa tunkeutuu paksunsuolen sisään ja aiheuttaa kulkuesteen. Tyypillisesti lapsella esiintyy kovaa, aaltomaista kipua ja oksentelua, ja ulosteena voi tulla verensekaista limaa. Kipujen välillä lapsi voi olla hyväkuntoinen. Sairaalassa diagnoosi varmentuu röntgentutkimuksessa, minkä jälkeen tukos laukaistaan.

Tärkeä harvinainen mutta äkillinen kovan vatsakivun syy imeväisiässä on suolen virhekiertymä, joka hoitamattomana johtaa suolen verenkiertohäiriöön ja suolikuolioon useimmiten ensimmäisten kuukausien aikana. Lapsen vointi on huono, hän oksentelee ja maha on pömppö.

Pylorustenoosilla tarkoitetaan mahanportin ahtaumaa. Se on harvinainen vastasyntyneillä tai korkeintaan muutaman kuukauden ikäisillä todettava vaiva. Siihen liittyy ruokailun jälkeinen suihkumainen oksentaminen. Hoitamattomana paino alkaa laskea. Mahanportin ahtauma hoidetaan sairaalassa leikkauksella.

Umpilisäketulehdus

Umpilisäkkeen tulehdus  on tärkeä lasten vatsakivun syy. Noin kaksi tuhannesta lapsesta sairastuu vuosittain umpilisäketulehdukseen. Sairastuneet ovat vähintään 5-vuotiaita, useimmiten yli 10-vuotiaita. Kuume, vatsakipu ja oksentaminen ovat tärkeimmät oireet, ja ne kehittyvät 1–2 vuorokauden sisällä.

Tavallisesti vatsakipu alkaa navan seudusta ja siirtyy vähitellen oikeaan alaneljännekseen. Tärinä pahentaa usein kipuja vatsakalvoärsytyksen kautta, ja tavallista on, että lapselle tehdään tutkittaessa hyppelykoe. Myös liikkuminen saattaa pahentaa oireita. Pahoinvointi, ruokahaluttomuus, oksentelu ja kuume ovat tavallisia umpilisäkkeen tulehdukseen liittyviä yleisoireita, mutta niiden puuttuminen ei ole harvinaista. Lisäksi vatsaa painellessa tuntuu aristusta oikealla alavatsalla. Usein löydökset ovat kuitenkin epämääräisempiä, ja voidaan sanoa, että kun kouluikäisellä lapsella ilmenee useita tunteja jatkuva vatsakipu, on aina parempi hakeutua hoitoon. Joskus käy niin, että umpisuoli puhkeaa jo kotona, mikä johtaa tilapäiseen kivun helpottumiseen.

Sairaalassa potilaasta otetaan laboratoriokokeita ja tehdään vatsan ultraäänitutkimus ja joskus vatsan magneettikuvaus. Umpilisäketulehduksen hoitona käytetään edelleen usein tulehtuneen lisäkkeen poistoleikkausta joko pienestä ihoviillosta tai tähystimen avulla. Tulehdus voidaan tietyissä tilanteissa hoitaa ilman leikkausta antibiooteilla. Päätös hoitomuodosta tehdään yksilöllisesti.

Ummetus

Ummetus on pitkäaikainen vaiva, johon liittyvät kiinteät ja kovat ulosteet, ulostamiskipu ja/tai -pelko. Ulostamistiheys on normaalia harvempi, usein lapsi ulostaa harvemmin kuin joka toinen päivä. Verta voi näkyä kiinteän ulosteen pinnalla tai pyyhkiessä paperiin. Suolen täyttyminen kiinteästä ulosteesta aiheuttaa kulkuesteitä, ilman kertymistä ja suolen venytystä, johon voi liittyä kovaakin äkillistä kipua.

Ulosteen pehmentäminen kuitupitoisella ruokavaliolla, kuten kokojyväviljatuotteilla, hedelmillä, marjoilla ja vihanneksilla, ja riittävällä nesteen juomisella helpottaa tilannetta vähitellen. Uloste voi peräsuoleen pakkautuessaan aiheuttaa myös kovaa akuuttia kipua, ja silloin peräruiske helpottaa oireita, kun tulppa saadaan laukaistua. Tällöinkin on kuitenkin tarve pitkäaikaiselle ravitsemusmuutokselle ja riittävälle nesteen nauttimiselle. Monesti on tarpeen aloittaa imeytymätön makrogolivalmiste säännöllisesti tilanteen helpottamiseksi. Molempia valmisteita saa apteekista itsehoitovalmisteena.

Milloin hoitoon

Jos lapsella esiintyy useamman tunnin kestävää voimakasta vatsakipua, jonka syy ei ole selvä, on syytä ottaa yhteys lääkäriin.

Kirjallisuutta

  1. Rintala R. Lasten äkilliset vatsaoireet. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 25.1.2021.
  2. Mäkelä J. Akuutti umpilisäketulehdus. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 29.1.2020.
  3. Suominen J. Lapsen äkillinen vatsakipu. Duodecim 2018;134(6):577–81