Kierukan ehkäisyteho

Kierukoiden ehkäisyteho on hyvä, eikä niiden käyttö edellytä päivittäistä muistamista. Tupakointi, imetys tai naisen ikä ei ole este kierukan käytölle. Kierukka voidaan asentaa myös synnyttämättömälle.

Kierukan ehkäisymekanismia ei yksityiskohtaisesti tunneta, mutta sekä kuparikierukka että hormonikierukka estävät munasolun hedelmöittymistä. Kierukasta erittyvä kupari aiheuttaa kohdun limakalvolla reaktion, joka muuttaa limakalvoeritteen sukusoluille epäedulliseksi ja häiritsee niiden toimintaa ja elinkykyä. Hedelmöityminen estyy useimmiten kokonaan, ja vaikka se tapahtuisikin, hedelmöitynyt munasolu ei voi kiinnittyä kohdun limakalvoon.

Hormonikierukan käyttäjällä kohdunsuun lima niukkenee ja muuttuu sitkeäksi, jolloin siittiöiden kulku vaikeutuu. Kohdussa vapautuva keltarauhashormoni saattaa kohdun limakalvon lepotilaan ja haittaa munasolun hedelmöittymistä.

Sekä kuparikierukkaa että hormonikierukkaa voidaan käyttää jälkiehkäisyyn.

Kuparikierukka

Suomen markkinoilla on vuonna 2022 kolme kierukkaa: NovaT 380, Flexi-T +380 ja Flexi-T 300 (vain synnyttämättömälle naiselle). Numerot kierukan nimen perässä kuvaavat kierukassa olevan kuparin määrää.

Kierukkaa ei voi käyttää, jos on epäily raskaudesta, hoitamaton gynekologinen tulehdus, ylimääräistä veristä vuotoa emättimestä tai kohdun pahanlaatuinen kasvain tai sen epäily. Myös emättimen, kohdunkaulan tai kohdun runko-osan poikkeavat rakenteet (esimerkiksi myoomat, kaksiosainen kohtu) voivat estää kierukan käytön.

Kuparikierukka ei ole ensisijainen menetelmä, jos naisella on aiemmin ollut kohdunulkoinen raskaus tai hänellä on anemia tai runsaat ja hyvin kivuliaat kuukautiset. Myös lisääntynyt vuototaipumus tai emättimen, kohdunkaulan tai kohdun runko-osan poikkeavat rakenteet, esimerkiksi myoomat tai kaksiosainen kohtu, voivat estää kuparikierukan käytön.

Kuparikierukan tavallisin ongelma on kuukautisvuodon määrän ja keston sekä mahdollisesti myös kipujen lisääntyminen. Kierukan aiheuttamia runsaita vuotoja voidaan hoitaa traneksaamihapolla, ja kipuja voidaan hoitaa tulehduskipulääkkeillä eli prostaglandiinisynteesin estäjillä. Usein näissä tilanteissa harkitaan myös hormonikierukkaan vaihtamista.

Kuparikierukan käyttäjillä ilmenee tavallista useammin emätintulehduksia ja papa-löydöksenä Actinomyces-mikrobia. Sattumalta löytynyt Actinomyces ei oireettomana vaadi hoitoa. Vakavat tulehdukset ovat nykyisin harvinaisia.

Kierukan asettaminen

Kierukan asentaa lääkäri tai muu riittävän koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattilainen. Mahdolliset tulehdusoireet on tutkittava ja hoidettava ennen kierukan asetusta. Oireettomalta naiselta ei tarvitse tutkia papaa tai tulehdusnäytteitä ennen kierukan asetusta.

Kierukan voi asettaa missä tahansa kuukautiskierron vaiheessa, kunhan on riittävän varmaa, ettei nainen ole raskaana. Kokemusperäisen tiedon mukaan asetus saattaa kuitenkin olla helpompi ja kivuttomampi kuukautisvuodon aikana. Synnytyksen jälkeen kierukka voidaan asentaa jälkitarkastuksen yhteydessä, vaikka kuukautiset eivät ole alkaneet. Kierukka voidaan asettaa myös välittömästi raskauden keskeytyksen jälkeen.

Kierukan käytön seuranta

Kierukan asettaa terveydenhuollon ammattilainen. Rutiininomainen seuranta terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla tai vuosittainen papa-seuranta ei ole tarpeen. Kontrolli on aiheellinen, jos esiintyy kierukkaehkäisyyn liittyviä haittaavia oireita.

Toisinaan kierukan langat katoavat eli vetäytyvät kohdunkaulan kanavaan. On harvinaista, että kierukka poistuisi huomaamatta kokonaan. Jos kierukan paikasta on epäselvyyttä, voidaan ultraäänitutkimuksella tai tarvittaessa röntgentutkimuksella tarkistaa, sijaitseeko kierukka kohdussa.

Kierukan poisto

Kierukan poisto on asetusta helpompi toimenpide. Jos kierukka poistetaan kierron puolivälissä ja potilas on ollut yhdynnässä poistoa edeltävän viikon aikana, on raskauden riski olemassa, ellei uutta kierukkaa aseteta poistetun tilalle. Jos kierukka poistetaan raskaustoiveen vuoksi, voidaan toimenpide suorittaa milloin vain. Jos kierukka poistetaan haittavaikutusten vuoksi, poisto ajoitetaan mieluiten kuukautisvuotoon. Muuna aikana poistettaessa tarvitaan jälkiehkäisy, jos yhdyntöjä on ollut edeltävän viikon aikana ilman kondomin käyttöä.

Kierukan käytön seurannassa muistettavaa

Valmistajien ilmoittama kuparikierukoiden käyttöaika on viisi vuotta, mutta käyttöaikaa voidaan Käypä hoito -suosituksen mukaan jatkaa 10 vuoteen asti. Jos nainen on 40-vuotias tai vanhempi kierukan asetushetkellä, kierukkaa voidaan käyttää siihen asti, kunnes viimeisistä kuukautisista on kulunut yksi vuosi (tai kaksi vuotta, jos nainen on tällöin alle 50-vuotias).

Kierukkaraskauden sattuessa ehkäisin poistetaan mahdollisimman varhain. Raskautta saa jatkaa, koska kierukan ei ole todettu aiheuttavan sikiövaurioita. Alkuraskauden keskenmenon riski on vähän suurentunut. Jos raskaus ei ole toivottu, on raskauden keskeytys mahdollinen.

Kierukka poistuu, joskus huomaamattakin, noin 5 %:lla käyttäjistä. Kohdun kaulakanavassa osittain tai kokonaan sijaitseva kierukka tulee vaihtaa uuteen. Määrämittaan katkaistut langat helpottavat seurantaa. Käyttäjää voidaan opastaa kierukan poistolankojen tunnusteluun, mutta rutiinisti tämä ei ole tarpeen. Jos gynekologisessa tutkimuksessa kierukan langat eivät näy, voi lääkäri kaikututkimuksessa tarkistaa, sijaitseeko kierukka kohtuontelossa.

Kirjallisuutta

  1. Halttunen-Nieminen M, Piltonen T. Raskauden ehkäisy ja sterilisaatio. Kirjassa: Tapanainen J; Heikinheimo O, Mäkikallio K (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2019, s. 120-135.
  2. Kaislasuo J, Korjamo R, Heikinheimo O. Kierukkaehkäisyn aloitus eri elämäntilanteissa. Duodecim 2020;136(10):1173-80.
  3. Käypä hoito -suositus. Raskauden ehkäisy (päivitetty 10.5.2022)