Rokotusohjelman onnistumisen paras osoitus on infektiotaudin täydellinen hävittäminen. Se on onnistunut yhden taudin osalta: viimeinen isorokkotapaus todettiin vuonna 1977, ja kolme vuotta myöhemmin Maailman terveysjärjestö eli WHO julisti taudin täydellisesti hävitetyksi. WHO pyrkii myös polion hävittämiseen, mutta tapauksia on edelleen muutamassa maassa. Koko maailman julistamista taudista vapaaksi joudutaan vielä odottamaan.

Myös tuhkarokon hävittämistä rokotuksin on enenevästi suunniteltu. Sen hävittäminen maailmanlaajuisesti on kuitenkin vaikeaa. Tuhkarokkorokotukset ovat olleet vastatuulessa viime vuosikymmenenä mm. Etelä-Euroopassa, mikä on näkynyt epidemioina. Koska tuhkarokko on hyvin herkästi tarttuva virustauti, tuhkarokkorokotusten kattavuuden on oltava erittäin korkea, eli vähemmän kuin yksi kahdestakymmenestä saa jäädä rokottamatta, ennen kuin menestystä voi odottaa.

Suomalainen rokotusohjelma on onnistunut hävittämään tai lähes hävittämään maastamme MPR-taudit (tuhkarokko, vihurirokko ja sikotauti), kurkkumädän, Hib-infektiot (vakavat hemofilustaudit) ja jäykkäkouristuksen. Muidenkin rokotusohjelmalla estettävien infektioiden esiintyvyys on nykyään vain murto-osa siitä, mikä se oli ennen rokotusten aloittamista (taulukko Rokotuksilla ehkäistävien tautien esiintyvyys Suomessa).

Infektion juurimisen sijasta realistinen tavoite on yksittäisen rokotetun ja usein myös hänen lähiympäristönsä suojaaminen infektiolta ja sen aiheuttamilta jälkitaudeilta. Joidenkin rokotteiden antama suoja on lähes täydellinen, rokotetut eivät sairastu estettävään tautiin käytännössä olleenkaan ja suoja voi lisäksi olla pitkäaikainen. Useimmilla rokotteilla teho jää käytännössä heikommaksi, ja suojan kesto on myös rajallinen. Silloinkin rokotus saattaa tosin saada aikaan sen, että infektio sairastetaan hyvin lievänä tai oireettomana. Joillakin rokotteilla ei edes pyritä infektion ehkäisyyn, vaan rokote on kehitetty torjumaan infektion suorat tai välilliset komplikaatiot. Esimerkiksi kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteet ehkäisevät mikrobin erittämän myrkyn (toksiinin) aiheuttamat oireet. Influenssarokotus taas – ehkäistessään influenssainfektion – vähentää myös bakteerikeuhkokuumeiden ilmaantuvuutta.

Rokotusohjelma voi vähentää infektiotautien esiintymistä suoraan yksilöitä suojaamalla ja välillisesti infektioiden leviämisedellytyksiä heikentämällä. Infektiolle alttiiden määrä väestössä on kattavan rokotusohjelman jälkeen niin pieni, ettei mikrobin leviämiselle enää ole mahdollisuutta. Tämä niin sanottu laumaimmuniteetti on tärkeä esimerkiksi hinkuyskän, kurkkumädän, tuhkarokon, sikotaudin ja vihurirokon torjunnassa. Sama ilmiö selittää myös, miksi rokotuskattavuuden ollessa hyvä yksittäiset rokottamattomatkaan yksilöt eivät sairastu tautiin.

Taulukko 1. Rokotuksilla ehkäistävien tautien esiintyvyys Suomessa
Tauti Raportoituja tapauksia
Jäykkäkouristusrokotukset aloitettiin vuonna 1957, mutta tapausmääristä on tiedot vasta vuodesta 1969 alkaen.
Ennen rokotuksia (vuosi) v. 2016
Kurkkumätä 17 899 (1945) 0
Hinkuyskä 18 969 (1952) 432
Polio 623 (1956) 0
Tuhkarokko 11 353 (1974) 4
Sikotauti 15 543 (1959) 6
Vihurirokko 6 418 (1979) 0
Tuberkuloosi 15 543 (1950) 231
Hepatiitti B (akuutit tapaukset) 286 (1992) 11
Hemofilustaudit tyyppi b (Hib) 174 (1986) 1