Nivussilsaa aiheuttavat Trichophyton-, Epidermophyton- ja Microsporum-sukujen silsasienet. Sieni-infektio löytyy yleensä samaan aikaan myös varvasväleistä. Naisilla nivussilsaa esiintyy harvoin ja lapsilla ei juuri koskaan.

Nivussilsan oireet

Nivussilsa alkaa tavallisesti toispuolisena, mutta leviää viikkojen kuluessa myös toiseen nivuseen ja joskus myös pakaravakoon. Ihottuma on tarkkarajainen ja sen reuna on punertava ja korostunut (kuvat  ja ). Ihottuma-alueella voi näkyä sisäkkäisiä renkaita ja sienen aiheuttamaa karvatuppitulehdusta. Nivussilsa kutiaa kohtalaisesti.

Kuva

Nivussilsa (nivustaipeen sieni-ihottuma). Nivussilsassa voi olla yksi rengasmainen läiskä tai useita samankeskisiä renkaita. Tässä kuvassa on pieni rengas syntymässä alueen yläreunaan.

Kuva

Nivussilsa (sienitulehdus) miehen nivusalueella. Tyypillinen nivussilsa miehellä. Ihottuman reuna on punaisempi kuin keskusta ja hiukan koholla. Tällaisen nivussilsan yhteydessä sienitulehdus löytyy useimmiten myös varvasväleistä.

Nivussilsan toteaminen

Diagnoosin tekoon riittää yleensä nivussilsan tyypillinen ulkonäkö. Hautuma, taivepsoriaasi ja tali-ihottuma muistuttavat nivustaipeen silsaa. Epäselvissä tapauksissa iholta otetaan raaputusnäyte sieniviljelyä varten. Ennen näytteenottoa ei saa käyttää paikallista sienilääkettä kahteen viikkoon.

Nivussilsan itsehoito

Nivustaipeen silsa paranee yleensä 1–2 viikon pituisella hoitokuurilla paikallisella terbinafiini-valmisteella tai 3–4 viikossa niin kutsuttuja atsoleita (klotrimatsoli, mikonatsoli, ketokonatsoli, ekonatsoli, tiokonatsoli) sisältävällä lääkevoiteella tai -puuterilla. Samaan aikaan on hoidettava myös mahdollinen jalkasilsa.

Kortisonivoide ei paranna nivussilsaa, mutta se voi muuttaa silsan ulkonäköä niin, että sitä on vaikea tunnistaa.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos diagnoosi on epävarma tai hoito on epäonnistunut. Joskus tarvitaan sisäinen sienilääkekuuri, joka kestää valmisteesta riippuen 1–4 viikkoa.

Nivussilsan ehkäisy

Hyvä hygienia ja varvasvälisilsan hoito ehkäisevät nivussilsaa.

Kirjallisuutta

  1. Salava A. Ihon ja kynsien sieni-infektiot. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 16.3.2023.
  2. Wiederkehr M. Tinea cruris. eMedicine(vaatii käyttäjätunnuksen). Päivitetty 11.9.2020.