Silsasienet (dermatofyytit) käyttävät ravintonaan ihon sarveisainetta eli keratiinia. Sen vuoksi ne infektoivat vain ihon mutta eivät limakalvoja. Silsasienet jaetaan Trichophyton-, Microsporum- ja Epidermophyton-sukuihin. Vartalolla silsan aiheuttaa tavallisesti Trichophyton rubrum, lemmikkieläimistä tarttuva Trichophyton mentagrophytes tai painipiireissä pieninä epidemioina kulkeva Trichophyton tonsurans. Päänahassa aiheuttajia ovat mm. Microsporum canis (kissasta), Trichophyton mentagrophytes (lemmikeistä) ja joskus maahanmuuttajalapsilla tavattavat Trichophyton violaceum, Microsporum audouinii, Trichophyton tonsurans tai Trichophyton soudanese.
Oireet
Silsa voi tarttua vartalolle ja päänahkaan esimerkiksi koti- tai lemmikkieläimistä, joskus myös henkilöstä toiseen. Vartalosilsassa rengasmaisen, reunoilta hilseilevän läiskän koko vaihtelee senttimetristä kymmeniin senttimetreihin (ks. kuva ). Laajassa silsassa on usein sisäkkäisiä renkaita ja infektoituneella alueella on sienen aiheuttamaa karvatuppitulehdusta (ks. kuva ). Silsa kutiaa jonkin verran.
Yläraajan ihosilsa. Yläraajan silsa, jossa aiheuttaja on Trichophyton mentagrophytes. Reunavyöhykkeen aktiivisuus on tyypillistä. Sieniviljelynäyte kannattaa ottaa reunasta raaputtaen.
Vartalon monirenkainen silsa. Silsa voi kasvaa myös laajana monirenkaisena läiskänä. Ks. Vartalon ja päänahan silsa (sieni-infektio) .
Päänahan pälvisilsassa läiskiä voi olla yksi tai useita. Hiuspohjassa on ohutta hilseilyä ja hiukset katkeavat läiskittäin läheltä päänahan pintaa. Hiukset eivät kuitenkaan lähde juurineen (ks. kuvat ja ).
Silsa päänahassa. Päänahan pälvisilsassa kaljuuntunut ihottuma-alue voi olla melko lievästikin hilsehtivä. Pälvikaljussa iho on tähän verrattuna kuitenkin täysin terve ja sileä.
Hiuspohjan silsa. Hiuspohjan silsa voi punoittaa ja alueella saattaa olla follikuliittia, pusteleita ja katkenneita hiusten tynkiä. Diagnoosin ja sienilajin varmistaminen on hoidon onnistumisen ja mahdollisen epidemian hallinnan kannalta erittäin tärkeää.
Painijansilsan oireet ovat samanlaiset kuin muunkin vartalo- ja pälvilsan oireet. Läiskiä tulee paikkoihin, jotka jäävät paini- tai muiden kamppailulajien vaatetuksen ulkopuolelle ja hankautuvat vastustajan ihoa tai painialustaa vasten (ks. kuva ).
Painijansilsa. Painijansilsa kasvoissa ja leuan alla itämaisia kamppailulajeja harrastavalla miehellä.
Taudin toteaminen
Vartalon ja päänahan silsaa epäiltäessä otetaan sieniviljely ennen hoidon aloitusta. Silsan ulkonäkö voi joskus olla epätyypillinen; esimerkiksi edeltävä kortisonivoiteen käyttö voi muuttaa sen vaikeasti tunnistettavaksi (ns. tinea incognito). Ennen sieninäytteen ottoa ei ihottumaa tule hoitaa kahteen viikkoon paikallisilla eikä kahteen kuukauteen sisäisillä sienilääkkeillä. Usein sienirihmaa näkyy jo alustavassa mikroskooppitutkimuksessa, mutta diagnoosi ja lajimääritys varmistuu vasta viljelytuloksen perusteella. Päänahan silsaa sairastavan perheenjäsenet on myös tutkittava ja hoidettava samanaikaisesti, jotta tauti ei leviä.
Itsehoito
Vartalosilsa paranee yleensä paikallishoidolla, 1–2 viikossa terbinafiini-valmisteella tai 3–4 viikossa ns. atsoleita (klotrimatsoli, mikonatsoli, ketokonatsoli, ekonatsoli, tiokonatsoli) sisältävällä lääkevoiteella tai -puuterilla. Päänahan silsa ei parane itsehoidolla.
Milloin lääkäriin?
Lääkäri varmistaa diagnoosin yleensä sieniviljelyllä. Vartalon silsa hoidetaan tarvittaessa 2–4 viikon mittaisella sisäisellä lääkehoidolla. Päänahan pälvisilsa varmistetaan aina sieniviljelyllä ja sen jälkeen hoidetaan 4–6 viikon sisäisellä lääkehoidolla. Paikallishoitoa voidaan käyttää sisäisen lääkityksen rinnalla.
Ehkäisy
Vartalon silsassa tartuntalähde voi olla varvasväleissä tai nivustaipeessa. Niiden hoitaminen ehkäisee vartalosilsan kehittymistä. Päänahan silsaa sairastavan ei tulisi jakaa kampoja, harjoja tai hiussolkia. Kotieläinten turkki kannattaa tarkastaa silsan varalta. Painijan silsaa ehkäistään tarkastamalla ja hoitamalla ottelijoiden iho ja huolehtimalla painimattojen puhtaudesta.
