Feokromosytooma on harvinainen lisämunuaisen sairaus. Lisämunuainen on munuaisten yläpuolella sijaitseva hormoneja tuottava parillinen rauhanen (ks. kuva ). Lisämunuaisen ydinosa tuottaa adrenaliinia ja noradrenaliinia, jotka ovat elimistön stressihormoneja. Ydinosan soluista alkunsa saanut kasvain on nimeltään feokromosytooma.

Kuva

Lisämunuainen. Lisämunuainen on hormoneja tuotava rauhanen, joka painaa 4–5 grammaa. Niitä on kaksi, ja ne sijaitsevat munuaisten yläpuolella. Lisämunuaisessa on ydin ja kuorikerros. Ydin tuottaa stressihormoneja, adrenaliinia ja noradrenaliinia. Kuorikerros tuottaa kortisolia ja suolahormonia. (ks. Lisämunuaisen sairauksia)

Kreikan kielestä johdettu hankala sana kuvaa kasvaimen solujen värjäytymisominaisuutta, suomennettuna ”ruskeaksi värjäytyvä solukasauma”. Kasvain tuottaa suuria määriä adrenaliinia ja noradrenaliinia, joiden vaikutuksesta feokromosytoomassa tavatut oireet syntyvät. Kasvain on lähes aina siinä mielessä hyvänlaatuinen, että se ei ole syöpää eikä siis leviä hallitsemattomasti. Joskus feokromosytooma voi käyttäytyä kuin syöpä eli lähettää etäpesäkkeitä.

Feokromosytooma on harvinainen, Suomessa uusia tapauksia todetaan kymmenkunta vuodessa. Useimmat potilaat ovat 30–40-vuotiaita. Osalla feokromosytoomaan sairastuvilla on perinnöllistä taipumusta kasvaimeen.

Feokromosytooman oireet

Feokromosytooman tyypilliset oireet ovat kohtauksittain esiintyvät päänsärky, hikoilu ja sydämentykytys. Usein mukana on puristava tunne rinnassa. Kohtauksen aikana verenpaine on voimakkaasti koholla. Kohtauksia esiintyy yleensä toistuvasti päivien tai viikkojen välein. Ne ilmaantuvat ilman näkyvää syytä tai liittyneenä vatsan elinten likistykseen esimerkiksi voimakkaasti kumartuessa, jolloin kasvaimesta puristuu runsaasti adrenaliinia ja noradrenaliinia vereen.

Aina feokromosytooman oireet eivät ole näin selviä. Verenpaine voi olla koholla ilman kohtauksellisia oireita. Joskus kasvain on kokonaan oireeton ja löytyy sattumalta muiden syiden vuoksi tehdyissä kuvauksissa.

Feokromosytooman toteaminen

Kun epäily taudista viriää, se voidaan todeta tutkimalla virtsanäytettä. Feokromosytoomassa virtsasta löytyy runsaasti adrenaliinin ja noradrenaliinin aineenvaihduntatuotteita. Kasvaimen sijainti paikallistetaan tietokonekerros- tai magneettikuvauksella.

Feokromosytooman hoito

Feokromosytooman hoitona on kasvaimen poisto leikkauksella. Sitä ennen verenpaine hoidetaan normaaliksi muutaman viikon lääkehoidolla. Leikkaukset tehdään yliopistollisissa keskussairaaloissa. Leikkaus yleensä parantaa taudin kokonaan, ja potilas vapautuu hankalista oireistaan.

Joskus harvoin feokromosytooma on pahanlaatuinen eli käyttäytyy syöpäkasvaimen tavoin. Silloin tarvitaan monimutkaisempaa hoitoa, ja täydellinen paraneminen ei aina onnistu.

Feokromosytooman ehkäisy

Feokromosytooman syitä ei tiedetä, minkä vuoksi ei myöskään siihen tunneta ehkäisyä.

Joskus feokromosytooma liittyy perinnöllisiin syöpäsairauksiin, ns. MEN-oireyhtymiin, jolloin sukulaisia tutkimalla sairaus voidaan todeta alkuvaiheessa.

Lisää tietoa feokromosytoomasta

Perusteellisempaa tietoa feokromosytoomasta: ks. Suomen Endokrinologiyhdistyksen artikkeli Feokromosytooma.

Kirjallisuutta

  1. Sane T. Feokromosytooma. Kirjassa Välimäki M, Sane T, Dunkel L (toim.). Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim 2009, s. 440-449.
  2. Komulainen J. Harvinaiset endokriiniset kasvaimet. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 23.5.2018.