Diabetesliiton tyypin 2 diabeteksen riskitesti perustuu Kansanterveyslaitoksen (nykyään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL) laajoihin tutkimuksiin suomalaisten sairastumisvaarasta. Testin kysymykset ja riskin suuruuden arviointi perustuvat suomalaisiin tutkimuksiin, joissa on seurattu tuhansia ihmisiä.

Diabeteksen riskitestin kysymykset

Testissä on kahdeksan kysymystä. Neljä niistä on sellaisia, ettei niihin voi enää vaikuttaa: ikä, sukulaisten diabetes (perimän vaikutus), verenpainelääkkeet ja onko verensokeri ollut koholla. Ne kuitenkin vaikuttavat diabeteksen vaaraan riskipisteiden osoittamalla tavalla.

Kaksi kysymystä, painoindeksi ja vyötärönympärys, liittyvät ylipainoon. Niistä voi korkeimmillaan saada yhteensä 7 riskipistettä. Luku kertoo miten voimakkaasti ylipaino vaikuttaa diabeteksen syntyyn. Testissä on laskuri, joka laskee painoindeksin. Ohjeita vyötärön ympäryksen mittaamiseksi: ks. Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus). Ylipainoinen henkilö voi laihduttamalla vähentää tehokkaasti vaaraa sairastua diabetekseen.

Kaksi kysymystä liittyy elintapoihin, kasvisten käyttöön ja liikuntaan. Liikuntakysymyksessä riskipisteitä ei tule, jos terveysliikunnan vaatimus (puoli tuntia päivässä) täyttyy. Kasviksissa riittää, että käyttää jotain kasviksia, hedelmiä tai marjoja päivittäin. Jos liikkuu enemmän ja käyttää paljon kasviksia ja hedelmiä päivittäin, diabetekselta suojaava vaikutus on suurempi.

Testiin Diabetesliiton sivuilla pääset tästä.

Diabetes-testin tulosten tulkinta

Testi laskee kustakin kysymyksestä saadut pisteet yhteen. Mitä suurempi pistemäärä, sitä suurempi riski sairastua diabetekseen. Riskipisteiden avulla voit arvioida, kuinka suuri todennäköisyys sinulla on sairastua diabetekseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Eri riskipisteitä vastaavat diabetesriskin luvut löydät testin lopusta.

Testi luokittelee diabetesriskin viiteen ryhmää:

  • alle 7 pistettä, pieni riski: yksi sadasta sairastuu kymmenen vuoden aikana
  • 7–11 pistettä, riski jonkin verran lisääntynyt: neljä sadasta sairastuu
  • 12–14 pistettä, riski kohtalainen: 17 sadasta sairastuu
  • 15–20 pistettä, riski suuri: 33 sadasta sairastuu
  • yli 20 pistettä, hyvin suuri riski: 50 sadasta eli puolet sairastuu.

Esimerkkihenkilön diabetesriski

Esimerkki miehestä, jolla on:

  • Ikä 55: 3 riskipistettä
  • Painoindeksi 32: 3 riskipistettä
  • Vyötärö 105 cm: 4 riskipistettä
  • Isoäidillä diabetes: 3 riskipistettä
  • Muut kysymykset 0 riskipistettä

Riskipisteitä esimerkkihenkilöllä on yhteensä 13. Diabetesriski on kohtalainen eli 17 sadasta (joka kuudes) sairastuu kymmenen vuoden aikana. Riskipisteistä 7 (painonindeksi ja vyötärö) liittyy ylipainoon. Esimerkkihenkilö voi erittäin tehokkaasti vähentää diabetesriskiä laihduttamalla 5–10 kiloa.

Lisätietoa

Pysäytetään tyypin 2 diabetes – StopDia-hanke.