Raskauden aikana seulottavat taudit

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen (421/2004) tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta. Raskaana olevalta otetaan alkuraskauden terveystarkastuksen yhteydessä hänen suostumuksellaan verinäyte vastasyntyneen lapsen tartuntatautien ehkäisemiseksi. Verinäytteestä tehdään tutkimus kuppataudin ja HIV-infektion varhaiseksi toteamiseksi sekä hepatiitti B -viruksen kantajuuden toteamiseksi (ks. Raskaus ja infektiot (tulehdustaudit)).

Kuppa

Kuppa on Treponema pallidum -bakteerin aiheuttama sukupuolitauti, joka on viime vuosina alkanut uudelleen levitä maailmalla. Kupan sikiölle aiheuttama vaara riippuu raskauden vaiheesta sekä äidin kuppainfektion vaiheesta. Sikiön varhainen tartunta johtaa kohdunsisäiseen kuolemaan jopa 40 %:ssa tapauksista. Neuvolaseulonnoissa löytyy nykyisin 8–10 uutta kuppatapausta vuosittain.

Klamydia

Äidin klamydiainfektio ei ole merkittävä riski sikiölle. Infektio saattaa lisätä hieman ennenaikaisen synnytyksen riskiä, mutta tutkimusnäyttö tästä on ristiriitaista. Infektio ei lisää sikiökuolleisuutta eikä aiheuta pienipainoisuutta. Klamydia tarttuu sikiöön synnytyksen aikana synnytyskanavasta ja voi aiheuttaa vastasyntyneelle silmätulehduksen (1–2 viikon kuluttua syntymästä) tai keuhkokuumeen (usean viikon kuluttua). Vuosittain todetaan tartunta noin kymmenellä 0–4-vuotiaalla.

Klamydian diagnostiikka toteutetaan kuten muulloinkin: ensisijaisesti käytetään niin sanottua nukleiinihapon monistustestiä ensivirtsasta, mutta vaihtoehtona on tikkunäyte kohdunsuulta tai virtsaputkesta. Atsitromysiini kerta-annoksena on raskauden aikanakin tehokas ja turvallinen lääke. Tetrasykliiniryhmän lääkkeitä ei voida käyttää sikiövaikutusten vuoksi.

Tippuri

Tippuritapauksia todetaan Suomessa vuosittain noin 200 vuodessa, mutta niiden määrä on lisääntymässä. Hoitamaton tippuri lisää ennenaikaisen synnytyksen riskin 3–5-kertaiseksi. Tippuri voi aiheuttaa synnytyksen yhteydessä vastasyntyneelle silmätulehduksen. Diagnoosi voidaan tehdä samalla, kun tehdään klamydiatutkimus, eli ensivirtsasta tehty määritys on ensisijainen tutkimus. Raskauden aikana hoitona käytetään keftriaksonia.

HIV-infektio

Suomessa HIV-testiä tarjotaan neuvolassa kaikille, ja lähes kaikki raskaana olevat osallistuvat nykyisin tähän seulontaan.

Hoitamaton HIV-infektio tarttuu äidistä sikiöön, pääosin synnytyksen yhteydessä. Hoitamattomien HIV-positiivisten naisten lapsista noin kolmannes saa tartunnan ja hoidettujen naisten lapsista alle yksi sadasta. Vastasyntyneen infektoituminen voidaan estää tehokkaasti äidin HIV-lääkityksellä raskauden ja synnytyksen aikana, synnytyksen huolellisella suunnittelulla ja hoidolla sekä vastasyntyneen lääkityksellä. Suomessa yksikään lapsi ei ole saanut HIV-tartuntaa, kun äidin HIV-infektio on ollut tiedossa ennen synnytystä.

HPV- eli papilloomavirusinfektio

Papilloomavirusinfektio (ks. kondylooma miehellä) ei aiheuta sikiövaurioita. Imeväisten sukupuolielinten alueen kondyloomat tai kurkunpään papillomatoosi voivat olla seurausta synnytyksessä saadusta HPV-tartunnasta.

Ulkosynnyttimien kondyloomia ei tarvitse hoitaa raskauden aikana. Yksittäisiä kondyloomia voidaan tarvittaessa poistaa kirurgisesti tai laserkäsittelyllä. Podofyllotoksiinia tai imikimodia ei käytetä raskauden aikana. Kohdunkaulan muutokset hoidetaan papa-tutkimuksen ja mahdollisen koepalalöydöksen perusteella. Yleensä hoidot voidaan siirtää synnytyksen jälkeen tapahtuviksi.

Herpes

Raskaudenaikaisista herpesinfektioista yli 50 % on oireettomia. Jos primaarinen genitaaliherpes tulee raskauden aikana, suositellaan sen aktiivista hoitamista asikloviirilla. Vastasyntynyt voi äidin genitaalialueen herpesinfektion yhteydessä saada tartunnan synnytyksen aikana synnytyskanavasta (neonataaliherpestulehdus).

Milloin erikoislääkärin hoitoon?

Sukupuolitautien seulonta, diagnostiikka ja hoito tapahtuvat neuvolassa ja perusterveydenhuollossa. Ohjeiden mukaan äiti lähetetään erikoislääkärin arvioon ainakin seuraavissa tilanteissa:

  • Uudet HIV-positiiviset potilaat
  • Raskauden aikainen kuppa
  • Kondyloomat kohdunsuulla