Tutkimusten valossa suurin osa flunssaan kaupattavista valmisteista näyttää tehottomilta. Tämä ei silti ole koko totuus tehosta, sillä monet tutkimukset ovat huonosti tehtyjä ja niiden tulokset ovat ristiriitaisia, ja tämän vuoksi hoidon tehoa ei ole voitu osoittaa. Ihmisten omille kokemuksille flunssan itsehoitovalmisteista tulee antaa oma arvonsa. Kokemuksia värittää kuitenkin se, että flunssalla on taipumus nopeaan paranemiseen, ottipa hoitoa tai ei. Siten ei ole helppo arvioida, mikä osa toipumisesta on jonkin hoidon ansiota. Usein lääkkeeseen, esimerkiksi antibioottiin, halutaan turvautua, kun koetaan oireiden kestävän liian pitkään. Flunssan oireet, kuten limakalvo-oireet ja yskä, kuitenkin kestävät – tosin yleensä vähitellen lieventyen – keskimäärin kymmenen päivää ja joka neljännellä jopa kolme viikkoa, hoitipa tai ei (ks. taulukko Oireiden kesto flunssaan sairastuneilla). Lisäksi mikä ei toimi yhdelle, voi toimia toiselle.
Vuonna 2018 on ns. probioottien (erityisesti laktobasillien ja bifidobakteerien) mahdollisesta tehosta flunssien ehkäisyssä käyty vilkas julkinen keskustelu. Vuonna 2015 julkaistu yhteenveto 13:sta hyvin kirjavin tutkimusasetelmin tehdystä tutkimuksesta viittasi mahdolliseen hyötyyn (ks. ). Tuoreet tutkimukset mm. tanskalaisilla päivähoitolapsilla ja aktiiviurheilijoilla taas osoittivat ne tehottomiksi. Viime aikoina probioottien mahdollisia haittoja on korostettu. Niiden ei siten tutkimusten valossa ole osoitettu olevan hyödyksi.
Haitatkin on syytä huomioida
Viime vuosina on kiinnitetty huomiota flunssan oireiden hoitoon käytettyjen aineiden suuriin kustannuksiin ja haittoihinkin. Jos valmisteella on tehoa, siihen voi aina liittyä myös haittoja, olipa se sitten lääke tai luontaistuote. Luontaistuotteista, esimerkiksi echinaceasta ja ginsengistä, voi saada allergisia oireita. Näistä sekä vitamiineista ja sinkistä on myös muistettava, että enemmän ei ole aina parempi ja annosohjeita kannattaa noudattaa. Vuonna 2018 huomiota saanut purskuteltava hopeavesiliuos on aiheuttanut vakaviakin myrkytyksiä. Samoin on korostettu aiempaa enemmän probiooteista mahdollisesti koituvia haittoja. Kotikonsteista liiallinen juominen voi aiheuttaa veren suolojen vähyyttä ja taitamattomasti toteutettu höyryhengitys voi johtaa palovammoihin.
Tasapainoilua hyötyjen ja haittojen välillä valottaa antibioottihoitojen ongelma. Tutkimukset osoittavat, että flunssan oireiden kesto saattaa lyhetä antibioottihoidolla keskimäärin vajaalla vuorokaudella. Ei voida ennustaa, ketkä hyötyvät, ja heitä on joka tapauksessa vain murto-osa hoidetuista. Kaikki hoidetut kuitenkin altistuvat antibioottien tunnetuille haitoille (ripulille, allergisille reaktioille ja oman bakteerikannan epäsuotuisille muutoksille) ja valtaosa siis saamatta mitään hyötyä. Siksi antibiootteja ei suositeta flunssan hoitoon. Antibiootti ei myöskään pienennä bakteerin aiheuttamien jälkitautien riskiä. Mahdollisesti jonkin aiemman infektion hoidon jäljiltä kotiin jääneitä antibiootteja ei missään nimessä tule ottaa flunssaan. Antibiootin tavoin hopealiuoskin tappaa myös elimistön omia infektioilta suojaavia mikrobeja (ks. Elimistön vastustuskyky (immuniteetti)). Useat reseptiyskänlääkkeet sisältävät oopiumin sukuisia aineita, joilla on omat haittansa.
Yhteenvetona voi sanoa, että ei ole sellaista reseptillä saatavaa lääkettä, joka parantaisi flunssan tai lievittäisi sitä paremmin kuin mainitut, pääasiassa itsehoitovalmisteina saatavat lääkkeet. On hyvä miettiä, kannattaako johonkin epävarmaan hoitoon laittaa rahaa ja minkä merkityksen antaa haittavaikutuksen riskille (ks. taulukko Yhteenveto flunssan hoidossa käytettävien hoitojen vaikuttav).
Flunssan aikana kannattaa joka tapauksessa välttää urheiluun verrattavaa fyysistä rasitusta yleisoireiden, kuumeen ja yleisten särkyjen ajan. Ulkoilma ja tavallinen arkinen liikkuminen eivät vaikuta epäsuotuisasti paranemiseen.
Flunssan itsehoito. Video kertoo perusasiat flunssan itsehoidosta.
Oire | Keskimääräinen kesto |
---|---|
Korvakipu (lapsilla) | 1 vuorokausi (neljäsosalla 3 päivää) |
Kurkkukipu | 5 päivää |
Yskä | 10 päivää (neljäsosalla 3 viikkoa) |
Yleinen sairauden tunto | 10 päivää |
Hoito | Haettu hyöty | Todettu teho ja turvallisuus |
---|---|---|
Liuoksina, tabletteina tai kapseleina otettavat lääkkeet | ||
Antibiootit | Taudin kesto | Vaikutus on vähäinen (vähemmän kuin vuorokausi), mutta haitat ja riskit ylittävät mahdolliset hyödyt. |
Bakteerijälkitautien (korva-, sivuontelo- ja keuhkotulehdusten) välttäminen | Ei vähennä riskiä. | |
Parasetamoli | Kurkkukipuun, yskään, huonoon oloon ja niiden kestoon | Ei vaikutusta |
Tulehduskipulääkkeet (asetyylisalisyylihappo, ibuprofeeni, jne.) | Päänsärky, korva-, nielu- ja lihaskivut | Lievittävät oireita. |
Taudin kesto | Ei vaikutusta | |
Yskä | Ei vaikutusta | |
Nenän tukkoisuus ja vuotaminen | Ei vaikutusta | |
Antihistamiinit tabletteina tai kapseleina | Nenän tukkoisuus ja vuotaminen | Ei vaikutusta (allergiseen nenän tukkoisuuteen tehoaa). Haittavaikutuksista, etenkin väsyttämisestä muistutetaan. |
Yhdistelmälääkkeet: (antihistamiini ± limakalvoja supistava ± kipulääke) | Flunssan oireet | Vähäinen hyöty oireiden voimakkuudessa isoille lapsille ja aikuisille. Haittavaikutuksia enemmän kuin lumelääkettä saaneille. |
Kortisonisuihkeet tai tabletit suun kautta | Yskään | Ei hyötyä. Ei estä taudin vaikeampia muotoja kehittymästä. |
Yskänlääkkeet (keuhkoputkia laajentavat, tulehduskipulääkkeet, kodeiini ja limaa irrottavat lääkkeet sekä näiden yhdistelmät) | Yskään | Ei hyötyä (Käyttö on kielletty alle 6-vuotiaille mm. Kanadassa.) |
Probiootit (laktobasillit eli maitohappobakteerit, bifidobakteerit) | Ehkäisy | Yhteenveto hyvin kirjavista tutkimustuloksista on, että näistä ei ole hyötyä, ja mahdolllisia haittoja on korostettu tuoreimmissa tutkimuksissa. |
Hoito | Lyhentänee oireiden kestoa noin yhdellä vuorokaudella. Teho voi olla suurempi lapsille kuin aikuisille. |
|
Paikallisesti laitettavat ja vaikuttavat lääkkeet | ||
Ipratropiumbromidi nenään (supistaa limakalvoja) | Nenän vuotaminen | Auttanee vuotoon, mutta ei auta tukkoisuuteen. Aiheuttaa haittavaikutuksia kuten limakalvojen kuivumista. |
Bakteerien aiheuttamat lisätaudit (esimerkiksi välikorva- tai poskiontelotulehdus) | Ei vähennä riskiä. | |
Kortisonia sisältävät lääkkeet nenään | Nenän tukkoisuuden väheneminen | Ei todettua tehoa aikuisilla tai lapsilla
Voi lisätä nenäverenvuodon riskiä. |
Muut limakalvoa supistavat lääkkeet (dekongestantit, vasokonstriktorit) | Nenän tukkoisuus | Kerta-annos auttaa lyhyeksi ajaksi ja osalla vaikutus säilyy vielä 3–5 päivän
mittaisessa käytössä. Ei suositeta yli 10 päivän hoitojaksoja. Tehosta pikkulapsilla on vain vähän tutkimustietoa. |
Keittosuolatipat nenään | Nenäoireisiin | Ei lainkaan kunnollista tutkimustietoa. Pitkäaikaisesta käytöstä varoitetaan. |
Desinfioivat suuhuuhteet | Ehkäisy ja hoito | Eivät tehokkaita |
Hopea; esimerkiksi hopeavesi | Tautia aiheuttavien bakteerien ja virusten tappaminen | Ei ole todettu hyötyä hengitystieinfektioiden hoidossa tai ehkäisyssä. Aiheuttaa riskejä sekä annoksesta riippuvan myrkytyksen kautta että tappamalla omat hyödylliset mikrobit limakalvoilta. |
Vitamiinit ja hivenaineet | ||
C-vitamiini | Ehkäisy ja hoito | Ei ole todettua tehoa perusterveille. Ehkä on vähäinen ehkäisyteho rankasti harjoitteleville urheilijoille; silloinkin 6–8 g päivässä on tarpeen (vähintään 6 tablettia). |
D-vitamiini | Ehkäisy ja hoito | Ei todettua tehoa perusterveille. Ristiriitaisia tuloksia lapsilla ehkäisyssä; ei suositella. |
Sinkki | Ehkäisy | Ei ehkäise flunssaan sairastumista. |
Flunssan kesto ja oireet | Saattaa lyhentää flunssan kestoa kolmanneksella aikuisilla 75 mg:n päiväannoksella (esim. 6 imeskelytablettia sinkkiasetaattia) Paha maku voi rajoittaa käyttöä ja haittavaikutuksista varoitetaan. Ei tule käyttää lapsilla. |
|
Luontaistuotteet | ||
Ginseng | Flunssan ehkäisy | On olemassa lähes pelkästään markkinoijien tekemiä tutkimuksia. Ei ole todettu hyötyä, ristiriitaisia tuloksia. |
Flunssan hoito | Tästä ei ole yhtään tutkimusta. | |
Echinacea- eli punahattukasvin tuotteet suusuihkeena | Kurkkukipu, kurkun karheus | Teho on epävarma. Ei suositeta käytettäväksi, erityisesti ei alle 12-vuotiaille. |
Echinacea-liuos ja -tabletit | Taudin oireet ja kesto | Useimpien tutkimusten mukaan ei ole tehoa, kirjava tuotevalikoima vaikeuttaa tulkintaa. Useat tuotteet ovat pahan makuisia. |
Ehkäisy | Ei ole todettu tehoa. | |
Huonosti tutkitus kasviperäiset luonnontuotteet | ||
|
Markkinoidaan moniin vaivoihin ja tauteihin, flunssassa erityisesti nenän tukkoisuuteen, mutta joitakin myös yleisoireisiin | Huonosti tutkittu eikä tehoa ole todistettu
Todennäköisesti turvallisia Joidenkin (esimerkiksi cyclanium-suihkeiden) kohdalla varoitetaan myös limakalvoärsytyksestä. |
Kotikonstit | ||
Valkosipuli | Ehkäisy tai hoito | Tehosta ei ole kunnollisia tutkimuksia, mutta voi silti toimia ehkäisyssä. |
Höyryhengitys | Nuhakuumeen oireet | Ei ole todettu hyödylliseksi. |
Runsas (lämmin) juotava | Flunssan oireet | Ei osoitettua hyötyä. Voi auttaa kuumeen aiheuttamaan nestehukkaan, mutta voi aiheuttaa pikkulapsille suolavajausta. |
Kirjallisuutta
- Jaume F, Valls-Mateus M, Mullol J. Common Cold and Acute Rhinosinusitis: Up-to-Date Management in 2020. Curr Allergy Asthma Rep 2020;20(7):28. PMID: 32495003
- Hemilä H, Haukka J, Alho M ym. Zinc acetate lozenges for the treatment of the common cold: a randomised controlled trial. BMJ Open 2020;10(1):e031662. PMID: 31980506
- Rondanelli M, Miccono A, Lamburghini S ym. Self-care for common colds. Evid Based Complement Alternat Med 2018;2018:5813095. PMID: 29853961
- Allan GM, Arroll B. Prevention and treatment of the common cold: making sense of the evidence. CMAJ 2014;186(3):190-9. PMID: 24468694
- Hemilä H. Vitamin C and Infections. Nutrients 2017;9(4):. PMID: 28353648
- Hemilä H, Fitzgerald JT, Petrus EJ ym. Zinc acetate lozenges may improve the recovery rate of common cold patients: an individual patient data meta-analysis. Open Forum Infect Dis 2017;4(2):ofx059. PMID: 28480298
- Vähäkangas K, Viluksela M. Hopeaveden väärinkäyttö ja sen haitat. Suom Lääkäril 2018;73:1660–4.
- Probiootit lapsilla: ks. Laursen RP, Larnkjær A, Ritz C ym. Probiotics and Child Care Absence Due to Infections: A Randomized Controlled Trial. Pediatrics 2017;140(2):. PMID: 28674113.