Yleistä

Takotsubokardiomyopatia aiheuttaa äkillisen rintakipukohtauksen. Se on saanut nimensä japanilaisesta mustekalojen pyyntiruukusta (tako tsubo), jota sydämen vasen kammio muistuttaa ainakin sairauden alkuvaiheessa. Aluksi kohtaus muistuttaa sydäninfarktia ja edellyttää välitöntä sairaalahoitoa.

Koska osalla potilaista sairauskohtaus alkaa voimakkaan tunnejärkytyksen yhteydessä tai sellaisen jälkeen, puhutaan myös "särkyneen sydämen oireyhtymästä". Äkillisellä runsaalla adrenaliinin ja muiden stressihormonien erittymisellä arvellaan olevan merkittävä osuus oireyhtymän syntymisessä. Sairautta esiintyy eniten vaihdevuosi-iän ylittäneillä naisilla.

Takotsubokohtauksen oireet

Kohtaus alkaa kovana äkillisenä rintakipuna useimmiten tunnejärkytyksen, joskus kovan fyysisen rasituksen yhteydessä. Samalla voi esiintyä hengenahdistusta (hengityksen salpautumisen tunnetta) ja pahoinvointia. Potilas voi jopa hetkeksi menettää tajuntansa. Kohtausta on oireiden perusteella mahdoton erottaa paljon tavallisemmasta sydänkohtauksesta (sydäninfarktista). Niinpä tarvitaan välitöntä sairaalahoitoa.

Takotsubokohtauksen tutkiminen

Kohtauksen seurauksena sydänfilmissä (sydänsähkökäyrä eli EKG) ja sydänlihasvaurion merkkiainetutkimuksissa todetaan sydäninfarktiin sopivia muutoksia. Yleensä tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvaus, jossa sepelvaltimot todetaankin yllättäen terveiksi, tai niissä ei ainakaan todeta ahtaumia tai tukosta. Samalla kuitenkin sydämen vasen kammio todetaan varjoainekuvauksessa tai ultraäänitutkimuksessa ruukkumaiseen muotoon pyöristyneeksi.

Takotsubokohtauksen hoito ja ennuste

Sydänlääkkeiden avulla kohtaus menee sairaalahoidossa ohi yleensä parin vuorokauden kuluessa, ja potilas voidaan päästää kotiin. Sydämen seinämässä voi olla liikehäiriötä muutamien viikkojen ajan. Yleensä tervehtyminen voidaan todeta ultraäänitutkimuksessa noin neljän viikon kuluttua.

Lisätietoa takotsubokardiomyopatiasta

Sydänliitto/Sydän.fi: Särkyneen sydämen mysteeri.

Kirjallisuutta

  1. Kimmo Kontula. Uhkaako urheilukatsomossa (kulttuuri)sokki? Duodecim 2023; 139(24): 2090–6.
  2. Sinisalo J. Takotsubokardiomyopatia. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim 2.12.2021.