Rokotteet sisältävät vaikuttavaa ainetta eli antigeenia, jonka avulla elimistön puolustusjärjestelmää opetetaan tunnistamaan ja suojautumaan taudinaiheuttajilta tai niiden tuottamilta myrkyiltä. Lisäksi rokotteessa on apuaineita, joita tarvitaan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi ja sen ylläpitämiseksi tai rokotteen säilyvyyden ja tehon parantamiseksi. Osa rokotteista sisältää apuaineena tehosteainetta eli adjuvanttia. Sen avulla rokotteella saadaan aikaan parempi ja pitkäkestoisempi suoja.

Koska rokotuksia annetaan valtaosin terveille ihmisille ja erityisen paljon lapsille ja nuorille, rokotteilta vaaditaan korkean suojatehon lisäksi maksimaalista turvallisuutta. Rokotteet täyttävätkin nämä kriteerit tiukan kehittelytyön tuloksena. Silti rokotteet voivat aiheuttaa haittoja, yleisimmin ohimeneviä paikallis- ja kuumereaktioita. Ks. tarkemmin rokotteiden haittavaikutuksista.

Hepatiittirokotteet

  • Rokotteita on Hepatiitti A- ja B-viruksia vastaan. Ne aiheuttavat maksatulehduksia. Hepatiitti A-virus tarttuu saastuneen ruoan ja juomaveden välityksellä. Hepatiitti B-virus tarttuu veren ja seksikontaktin välityksellä ihmisestä toiseen.
  • A-hepatiittia vastaan saa nykytiedon mukaan elinikäisen suojan kahdella rokoteannoksella, joista toinen annos annetaan 6–12 kk:n kuluttua ensimmäisestä.
  • Hepatiitti B-rokotetta tarvitaan elinikäisen suojan saavuttamiseksi 3 annosta aikataululla 0, 1 ja 6 kk.
  • A- ja B-hepatiittia vastaan on olemassa myös yhdistelmärokote, joka antaa nykytiedon valossa elinikäisen suojan. Perusrokotussarjaan kuuluu kolme rokotusta, jotka annetaan aikataululla 0, 1 ja 6 kk.
  • Hepatiittirokotteita tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa tiettyihin riskiryhmiin kuuluville. Riskialueille matkustaville rokotteita suositellaan omakustanteisesti.
  • Ks. tarkemmin THL:n ohjeet rokotussuosituksista.
  • Matkailijan terveysopas:
  • Rokotesarjojen hinnat v. 2021 olivat lapsille luokkaa 120–150 € ja aikuisille noin 190–210 €

Hib-rokote

Influenssarokote

  • Rokote antaa suojaa influenssaa eli tavallista flunssaa hankalampaa hengitystietulehdusta vastaan. Viruksen päätyypit A ja B aiheuttavat kausittain talviaikaan epidemioita.
  • Influenssarokotuksen kansalliset suositukset tarkistetaan vuosittain. Maksuttoman kausi-influenssarokotuksen antamista suositellaan niille, joiden terveyttä influenssa oleellisesti uhkaa tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävästi hyötyä.
  • Muut kuin riskiryhmiin kuuluvat joutuvat hakemaan rokotteen apteekista reseptillä.
  • Suojan säilymiseksi rokotus on otettava joka vuosi, koska viruskannat vaihtelevat vuosittain. Alle 9-vuotias lapsi, jolla ei ole aiempaa rokotusta tai vain yksi rokotus takanaan, tarvitsee kaksi rokotuskertaa neljän viikon välein.
  • Rokotteen teho vaihtelee huomattavasti kausittain.
  • Rokote kannattaa ottaa ennen influenssakauden alkua, mielellään marras-joulukuussa. Rokotuksesta on hyötyä, vaikka sen hakee vasta vuodenvaihteen jälkeenkin.
  • THL: influenssarokote
  • Matkailijan terveysopas: Kausi-influenssa
  • Hinta omakustanteisesti oli v. 2021 noin 15 €,

Japanin aivotulehdus -rokote

  • Rokote antaa suojaa Japanin aivotulehdusta vastaan. Tauti leviää hyttysten kautta. Matkailijoilla oireinen tauti on erittäin harvinainen, mutta se voi olla erittäin vakava.
  • Rokotussuojan antamista harkitaan niille, jotka oleskelevat tautiriskin aikaan yli kuukauden taudin esiintymisalueiden (Kaakkois-Aasian maihin Intiasta itään) maaseudulla tai liikkuvat erityisen runsaasti ulkona harrastuksen tai ammatin vuoksi.
  • Perussuoja saadaan kahdella annoksella. Rokotusten annosväli on 28 päivää, 18–65-vuotiailla myös nopeutettuna 7 päivää.
  • Ensimmäinen tehosteannos annetaan 12–24 kk:n kuluttua perussarjasta, toinen tehoste 6–10 v:n kuluttua.
  • Matkailijan terveysopas: Japanin aivotulehdusrokote
  • Rokotesarjan hinta v. 2021 noin 260 €.

Keltakuumerokote

  • Rokote antaa suojaa vakavaa verenvuotokuumetta eli keltakuumetta vastaan. Tauti on vaarallinen virustauti, joka voi johtaa kuolemaan. Keltakuumetta esiintyy päiväntasaajan seuduilla Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. Se leviää hyttysen välityksellä.
  • Keltakuumerokotusta suositellaan pääsääntöisesti niille 9 kk täyttäneille, jotka matkustavat keltakuumeen esiintymisalueille, erityisesti kaupunkien ulkopuolelle ja viidakko- tai savannialueille.
  • Monissa maissa vaaditaan maahan tulevalta matkailijalta todistus keltakuumerokotuksesta, varsinkin jos matkareitti on kulkenut keltakuumeen esiintymisalueiden kautta. Riskiksi katsotaan jo se, että on viettänyt yli 12 t esiintymisalueen lentokentällä koneen vaihdon ajan.
  • Yksi annos rokotetta antaa elinikäisen suojan. Tehostetta ei siis tarvita, eikä maiden välisessä liikenteessä tehosteannoksia saa kansainvälisen terveyssäännöstön mukaan vaatia. Rokote tulee ottaa vähintään 10 päivää ennen lähtöä.
  • Rokotuksesta annetaan WHO:n kansainvälinen rokotustodistus (ns. keltainen kortti). Rokotustodistuksessa tulee olla virallinen numerolla varustettu leima Yellow fever vaccination centre - Finland (ks. Liite 3. Maailman terveysjärjestön hyväksymä keltakuumerokotustodistus).
  • Matkailijan terveysopas: Keltakuume
  • Rokotteen hinta v. 2021 n. 57 €

Kolerarokote

  • Rokote antaa suojaa kolerabakteerien aiheuttamaa äkillistä ripulitautia vastaan. Bakteerit voivat tarttua vedestä tai ruoasta.
  • Useimmille matkailijoille rokote ei ole tarpeen. Sitä suositellaan henkilöille, jotka oleskelevat taudin esiintymisalueella huonoissa hygieenisissä oloissa, esim. pakolaisleireillä tai vastaavissa olosuhteissa.
  • Perussarja: 2–6-vuotiaille lapsille suositellaan 3 annosta 1–6 viikon välein. 7 v täyttäneille ja aikuisille suositellaan 2 annosta 1–6 viikon välein.
  • Tehosteet: 2–6-vuotiaille lapsille suositellaan kolmen annoksen lisäksi tehosteannosta 6 kk:n kuluttua. Aikuisille ja lapsille suositellaan tehosteannosta 2 v:n kuluttua.
  • Matkailijan terveysopas: Kolerarokote
  • Kahden annoksen perussarjan hinta v.2021 n. 74 €

Koronavirusrokote

Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja hinkuyskärokote (dtap)

Lavantautirokotteet

  • Rokote suojaa lavantaudilta, joka on SalmonellaTyphi -bakteerin aiheuttama vakava yleisinfektio. Taudin voi saada saastuneen ruoan tai juoman välityksellä.
  • Turisti, joka oleskelee lyhyitä aikoja kaupungeissa ja hyvissä hotelleissa, ei yleensä tarvitse lavantautirokotusta.
  • Rokotusta harkitaan niille, jotka oleskelevat tavallista parin viikon lomamatkaa pidempään taudin esiintymisalueilla tavallisten turistialueiden ulkopuolella maaseudulla tai pikkukaupungeissa Aasian, Afrikan tai Etelä-Amerikan maissa.
  • Alle 2-vuotiailla immuunivaste saattaa olla heikko, joten heidän rokottamistaan ei suositella.
  • Tehosteannoksen tarpeellisuus matkailijoilla on selvittämättä. Valmistaja suosittelee tehostetta 3 v:n välein, jos lavantautiriski jatkuu.
  • Matkailijan terveysopas: Lavantauti
  • Rokotteen hinta v. 2021 n. 35 €

Meningokokkirokotteet

  • Rokotteita on olemassa tiettyjä Meningokokki-bakteereja vastaan. Meningokokit voivat aiheuttaa aivokalvotulehduksen tai vaikean yleisinfektion. Tauti tarttuu pisaratartuntana henkilöstä toiseen.
  • Tavallinen turisti ei yleensä tarvitse meningokokkirokotusta.Rokotusta suositellaan matkailijoille, jotka oleskelevat turistikohteiden ulkopuolella alueilla, joissa meningokokkitauteja esiintyy jatkuvasti tai epidemioina.
  • Meningokokeista tunnetaan 12 eri bakteeriryhmää. Suomessa on käytössä yhdistelmärokotteita meningokokkeja A, C, W ja Y vastaan. Lisäksi on saatavilla meningokokki B-infektiolta suojaavia rokotteita.
  • Meningokokkirokotteita (ACWY-konjugaattirokote) tarjotaan Suomessa vain varusmiespalvelusta ja asepalvelusta suorittaville.
  • A-, C-, W- ja Y-ryhmän tautia vastaan suunnatut: 1 annos
  • B-ryhmän tautia vastaan suunnatut: 2–3 annosta (1−6 kk välein riippuen valmisteesta)
  • THL: Meningokokkirokotteet
  • Matkailijan terveysopas: Meningokokkitaudit
  • Hinta v. 2021 noin 60–130 €

Papilloomavirusrokote eli HPV

  • Rokote antaa suojaa Papilloomavirustartunnoilta (HPV-infektioilta). Virustartunta on erittäin yleinen. Vähintään kolme neljästä saa sen elämänsä aikana. Se tarttuu pääasiassa sukupuoliteitse. Usein se on oireeton, mutta joskus todetaan näkyviä kondyloomia. Tartunta altistaa erilaisille limakalvojen alueen syövän esiasteille ja syöville kuten kohdunkaulan, emättimen, peniksen, peräaukon sekä pään ja kaulan alueen syöville.
  • Jotta syövän kehittyminen voidaan parhaiten estää, tulee rokotus antaa nuorille ennen HPV:lle altistumista eli ennen sukupuolielämän aloittamista.
  • Kansallisessa rokotusohjelmassa rokotteen saavat maksutta 10–12-vuotiaat eli 5.–6.-luokalla olevat oppilaat.
  • Rokotusohjelmaikäisille eli 11–12-vuotiaille riittää 2 annosta n. 6 kk:n välein annettuna. Jos rokotukset aloitetaan, kun nuori on täyttänyt 15 v, hänelle tulee antaa yhteensä 3 annosta. Tällöin minimiaikataulu on 0, 1 ja 6 kk.
  • THL: papilloomavirusrokote
  • Terveyskirjasto: papilloomavirusrokote
  • Kolmen rokotteen hinta omakustanteisesti 370–585 €

Pneumokokkirokotteet

  • Rokote ehkäisee pneumokokkibakteerien aiheuttamia aivokalvotulehduksia, keuhkokuumeita, verenmyrkytyksiä ja välikorvatulehduksia.
  • Pneumokokkitautien ehkäisyyn on käytettävissä kolme eri rokotetta, joista yksi (Synflorix®) on rekisteröity vain alle 5-vuotiaille lapsille ja kaksi (Prevenar 13® ja Pneumovax®) on rekisteröity lapsille ja aikuisille.
  • Kaikille alle 5-vuotiaille lapsille tarjotaan rokotetta osana kansallista rokotusohjelmaa.
  • Perustautinsa vuoksi erityisryhmiin kuuluville alle 5-vuotiaille lapsille annetaan kaksi rokotetta (Synflorixin® lisäksi Pneumovax®)
  • Kantasolusiirron saaneet potilaat ovat ainoa lääketieteellinen erityisryhmä, jolle kuuluvat maksuttomat pneumokokkikonjugaattirokotteet (Prevenar 13®).
  • THL:n sivuilta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet rokotusohjelman mukaisten erityisryhmien maksuttomista rokotuksista, riskiryhmien rokotussuosituksista ja yli 65-vuotiaiden rokottamisesta (ks. THL: pneumokokkirokotteet).
  • Rokotteen hinta v. 2021 noin 50–90 €

Poliorokote (IPV)

  • Poliorokotukset antavat hyvän suojan halvausoireista polioviruksen aiheuttamaa tautia vastaan.
  • Rokote kuuluu kansallisessa rokotusohjelmaan. Se on sisällytetty yhdistelmärokotteeseen, jota annetaan 3 kk:n, 5 kk:n, 12 kk:n ja 4 v:n iässä.
  • Jos rokotukset aloitetaan vasta myöhemmällä iällä, 3 annosta 0, 2 kk:n ja 6 kk:n kohdalla riittää antamaan suojan.
  • Tehostetta suositellaan matkustettaessa maihin, joissa poliota yhä esiintyy, on esiintynyt lähivuosina tai joihin liittyy lisääntynyt riski taudin leviämiselle maasta toiseen.
  • THL ylläpitää listaa maista, joihin matkustettaessa suositellaan poliorokotetta, jos oleskelu kestää yli 4 viikkoa ja edellisestä rokotuksesta on kulunut yli 12 kk.
  • THL:
  • Matkailijan terveysopas: Polio
  • Rokotteen hinta v. 2021 noin 25 €

Puutiaisaivokuumerokote (TBE)

  • Rokote antaa suojaa puutiaisten levittämää aivokuumetta (tick-borne encephalitis, TBE) vastaan.
  • Rokotekuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan 3 ikävuodesta alkaen määritellyillä alueilla, ja sitä suositellaan omakustanteisesti korkean esiintyvyyden alueilla (ks. THL:n rokotussuositukset alueittain). Rokote on tarpeen vain henkilöille, jotka oleilevat ja liikkuvat luonnossa kesäaikana vähintään 4 viikkoa.
  • Perusrokotussarjaan kuuluu kolme rokotusta. Toinen annos annetaan 1–3 kk ensimmäisen jälkeen. Kolmas annos annetaan 9–12 kk:n kuluttua toisesta annoksesta. Ensimmäinen tehosteannos suositellaan annettavaksi 3 v:n kuluttua. Sen jälkeen tehosteet THL:n ohjeen mukaan.
  • THL: puutiaisaivokuumerokote
  • Matkailijan terveysopas: Puutiaisaivotulehdus
  • Perusrokotussarjan kolmen rokotteen hinta v. 2021 noin 90 €

Rotavirusrokote

  • Rokote ehkäisee rotaviruksen aiheuttamia vakavia oksennus- ja ripulitauteja. Tauti on ollut yleinen pienillä lapsilla. Aikuisilla se on harvinainen.
  • Rokote kuuluu Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan. Sitä suositellaan 2, 3 ja 5 kk:n iässäsuun kautta annettavalla rokotteella. Perusrokotussarjan jälkeen tehosterokotteita ei anneta. Tutkimusten mukaan suoja on erinomainen vielä kolmen vuoden kuluttua viimeisestä annoksesta.
  • THL: rotavirusrokote

Tuberkuloosirokote eli BCG

  • BCG-rokotus antaa hyvän suojan lapsuusiän vakavia tuberkuloosimuotoja, aivokalvotulehdusta ja yleistynyttä tuberkuloosia vastaan. Muita tuberkuloosimuotoja vastaan sen teho on selvästi heikompi.
  • BCG-rokotetta on annettu kaikille vastasyntyneille lapsille synnytyslaitoksilla syyskuuhun 2006 saakka. Tämän jälkeen rokotetta on tarjottu vain riskiryhmiin kuuluville alle 7-vuotiaille lapsille. (ks. riskiryhmät THL:n sivuilta.)
  • Pienet imeväiset ovat kaikkein altteimpia sairastumaan saatuaan tuberkuloositartunnan, ja sen vuoksi rokote annetaan vastasyntyneenä.
  • BCG-rokotus suositellaan annettavaksi vain yhden kerran. Rokote annetaan yleensä ensimmäisen elinviikon aikana. Seitsemän vuotta täyttäneitä ei Suomessa rokoteta.
  • Rokotussuositukset ja ohjeet löytyy THL:n sivuilta.
  • THL: BCG- eli tuberkuloosirokote
  • Matkailijan terveysopas:

Tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote (MPR)

  • Kaikilla lapsilla ja aikuisilla tulee olla joko sairastettujen tautien tai MPR-rokotusten tuottama suoja tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Rokote antaa suojaa tautien lisäksi niiden aiheuttamilta jälkitaudeilta, kuten keuhkokuumeelta ja aivokalvontulehdukselta.
  • Rokote on osa kansallista rokotusohjelmaa ja kaikille maksuton.
  • Rokote tulee antaa kaikille, myös aikuisille, jos suoja on puutteellinen. Vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneistä lähes kaikki ovat saaneet MPR-rokotuksen neuvolassa tai koulussa.
  • Perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Niistä ensimmäinen (MPR) annetaan 12–18 kk:n iässä, mieluiten heti 12 kk:n ikäisenä. Toinen annos annetaan 6 v:n iässä. Vesirokkorokotteeseen yhdistettyä MPRV-rokotetta tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa maksutta niille 6-vuotiaille lapsille, jotka tarvitsevat sekä MPR- että vesirokkorokotteen.
  • THL:
  • Matkailijan terveysopas: Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko

Vesikauhurokote

  • Ennaltaehkäisevää vesikauhurokotetta eli rabiesrokotussarjaa suositellaan kaikille työssään altistuville ja tapauskohtaisesti matkailijoille.
  • Asianmukaisella rokote- ja immunoglobuliinihoidolla voidaan estää myös altistumisen jälkeen alkava tauti. Hoito on aloitettava heti altistumisen jälkeen, muutoin vesikauhu on tappava tauti. Tauti tarttuu ihmiseen yleensä sairastuneen eläimen puremasta.
  • Ennalta ehkäisevä rokotesarja sisältää kolme pistosta aikataululla 0, 7 ja 21 tai 28 päivinä. Tehostetta ei yleensä tarvita.
  • Matkailijan terveysopas: Vesikauhu
  • THL: Rabies- eli vesikauhurokote
  • Hinta kolmen rokotteen sarjalle v. 2021 noin 250€

Vesirokkorokote

  • Rokote antaa suojaa vesirokolta ja sen jälkitaudeilta, joita ovat rakkuloiden infektoituminen ja laaja-alainen ihon bakteeritulehdus, aivotulehdus ja keuhkokuume.
  • Rokote on kuulunut 1.9.2017 alkaen osana kansallista rokotusohjelmaa kaikille 1.1.2006 ja sen jälkeen syntyneille lapsille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa.
  • Rokote annetaan kahtena annoksena. Rokotetta tarjotaan 1½–11-vuotiaille lapsille, ja kaikki lapset pyritään rokottamaan kahdesti 13. ikävuoteen mennessä
  • Kaikki yli 12-vuotiaat vesirokkoa sairastamattomat ja rokottamattomat on suositeltavaa rokottaa kahdella rokoteannoksella 3 kk:n välein.
  • Jos on epäselvää, onko lapsi jo sairastanut taudin kannattaa rokote antaa. Vasta-aineiden tutkimista etukäteen ei tarvita. Vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei ole haittaa.
  • THL:
  • Hinta omakustanteisesti v. 2021 noin 75 €/annos

Vyöruusurokote

  • Vyöruusurokote vähentää vyöruusun ja sen jälkeisen pitkäaikaisen kivun riskiä.
  • Se ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, joten rokote on maksettava itse. Rokotukset on tarkoitettu yli 50-vuotiaiden rokottamiseen.
  • Rokotteita on kaksi erilaista. Zostavax® annetaan kerta-annoksena, jonka hinta v. 2021 on noin 185 €. Shingrix®-rokotetta annetaan kaksi annosta, joiden hinta v. 2021 on yhteensä noin 420 €.

Matkailijan terveysopas - suositeltavat ja harkittavat rokotukset maittain

Raskaana olevien rokotukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivustolle on koottuna tietoa raskaana olevien rokotuksista.