Markkinoija

TEVA FINLAND

Vaikuttava aine

salbutamoli

Käyttötarkoitus

Astman ja muiden keuhkoputkia ahtauttavien hengityselinsairauksien hoito. Lääkettä käytetään myös hengenahdistuksen ennaltaehkäisyyn rasituksen yhteydessä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Salbutamoli on ns. avaava lääke, joka on yleensä tarkoitettu oireiden lievitykseen tai niiden estoon ennen rasitusta. Hoitavat lääkkeet, kuten hengitettävät kortikosteroidit, on tarkoitettu säännölliseen käyttöön. Jos aiemmin tehokas salbutamoliannostus ei lievitä oireita vähintään kolmen tunnin ajan, otettava yhteys lääkäriin. Pakkauksessa on yksityiskohtaiset ohjeet lääkkeen käyttöä varten.

Vaikutustapa

Salbutamoli on selektiivinen beeta-2-reseptoriagonisti. Se laajentaa keuhkoputkia, helpottaa hengitystä sekä lievittää puristavaa tunnetta rinnassa, hengenahdistusta ja vinkuvaa hengitystä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä lihasten vapinaa, huimausta ja etenkin hoidon alussa päänsärkyä tai jännittyneisyyttä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 30 °C. Ei saa jäätyä.

Ulkonäkö

Hinta ja pakkaustiedot