Markkinoija

BAYER CONSUMER HEALTH

Vaikuttava aine

klotrimatsoli

Käyttötarkoitus

Emättimen ja ulkosynnyttimien tulehduksien paikallishoito. Jos sukupuolikumppanilla on hiivatulehduksen oireita, ne tulisi hoitaa samaan aikaan tulehduksen uusiutumisen ehkäisemiseksi. Hoitoa ei tulisi aloittaa ilman keskustelua lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa ensimmäisen emättimen hiivasieni-infektion yhteydessä eikä kroonisissa, toistuvissa infektioissa. Myöskään alle 16-vuotiaiden nuorten ei tule käyttää lääkevalmistetta ilman lääkärin määräystä. Jos oireet eivät häviä 7 päivän kuluessa, tulee ottaa yhteys lääkäriin.

Annostus

Yksi emätinpuikko syvälle emättimeen kerta-annoksena illalla ennen nukkumaanmenoa.

Lääkkeen ottaminen

Puikko viedään syvälle emättimeen pakkauksessa olevan asettimen avulla. Valmistetta ei suositella käytettäväksi kuukautisten aikana.
Raskauden aikana emätinpuikot työnnetään sormella emättimeen ilman asetinta, ettei kohdunkaula vahingoittuisi.
Yhdyntää tulee välttää valmisteen käytön aikana, sillä tulehdus saattaa tarttua sukupuolikumppaniin ja lateksista valmistettujen ehkäisyvalmisteiden, kuten kondomien ja pessaarien, teho saattaa heiketä.

Vaikutustapa

Klotrimatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja estää niiden kasvua.

Haittavaikutukset

Joskus voi esiintyä paikallisreaktioita hoidettavalla alueella (mm. kutina, ihottuma, turvotus, punoitus) tai alavatsakipua. Oireet voivat muistuttaa hoidettavan sairauden oireita, joten tulehdusoireiden erottaminen lääkkeen aiheuttamista haittavaikutuksista voi joskus olla vaikeaa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Lääkettä voidaan käyttää raskauden kahdella viimeisellä kolmanneksella ilman asetinta. Lääkettä ei suositella imetyksen aikana.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

Pisaranmuotoinen pehmeä emätinpuikko, jossa on keltainen läpikuultamaton gelatiinikapseli, joka sisältää homogeenisen suspension.

Hinta ja pakkaustiedot