Markkinoija

LUNDBECK

Vaikuttava aine

essitalopraami

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään vakavan masennuksen ja paniikkihäiriön sekä siihen liittyvän julkisten paikkojen pelon hoitoon. Lisäksi lääkettä käytetään sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Annostus vaihtelee riippuen oireiden voimakkuudesta sekä potilaan iästä ja muista yksilöllisistä ominaisuuksista. Usein hoito aloitetaan pienehköllä annostuksella, jota suurennetaan sopivimmalle tasolle. Lääkehoito kestää tavallisesti useita kuukausia.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään runsaan nesteen kera. Tipat voi sekoittaa veteen tai appelsiini- tai omenamehuun. Lääkkeen voi ottaa ruokailusta riippumatta.

Vaikutustapa

Lääke on SSRI-tyyppinen masennuslääke, joka säätelee serotoniinin, erään keskushermoston toimintaa ohjaavan aineen vaikutuksia siten, että vaikeasti masentunut mieliala kohoaa. Vaikutus ilmaantuu tavallisesti 2 - 4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on pahoinvointi. Joskus esiintyy myös ruokahalun muutoksia, painon nousua, ahdistuneisuutta, levottomuutta, seksuaalitoimintojen häiriöitä, huimausta, vapinaa, kipuja, lisääntynyttä hikoilua tai mahavaivoja. Haittavaikutuksia esiintyy yleisimmin parin ensimmäisen hoitoviikon aikana, ja ne lievittyvät yleensä hoidon jatkuessa. Kaikkien muiden lääkkeiden samanaikaisesta käytöstä tulee neuvotella lääkärin kanssa. Etenkin nuorilla aikuisilla voi hoidon alettua lisääntyä itsetuhoisen ajattelun ja itsemurhayritysten vaara. Jos tällaista ilmenee, potilaan tai omaisten tulee heti ottaa yhteyttä lääkäriin.

Raskaus ja imetys

Valmistetta ei tule käyttää raskauden aikana, ellei lääkäri katso tätä äidin hoidon kannalta välttämättömäksi. Imetys tulisi lääkityksen ajaksi keskeyttää.

Säilytys

Tabletit:
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Tipat: 
Avattu pakkaus: Säilytä alle 25 °C.

Ulkonäkö

Tabletit:

5 mg: Pyöreä, valkoinen, Ø 6 mm kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”EK”.

10 mg: Soikea, valkoinen, jakouurteellinen, 8 x 5,5 mm kalvopäällysteinen tabletti, jonka jakouurteellisella puolella uurteen kahta puolta on kirjaimet E ja L.

15 mg: Soikea, valkoinen, jakouurteellinen, 9,8 x 6,3 mm kalvopäällysteinen tabletti, jonka jakouurteellisella puolella uurteen kahta puolta on kirjaimet E ja M.

20 mg: Soikea, valkoinen, jakouurteellinen, 11,5 x 7 mm kalvopäällysteinen tabletti, jonka jakouurteellisella puolella uurteen kahta puolta on kirjaimet E ja N.

10:n, 15:n ja 20 mg:n tabletit voi jakaa yhtä suuriksi annoksiksi.

Tipat:

Kirkas, lähes väritön tai kellertävä liuos, karvas maku.

Hinta ja pakkaustiedot