Markkinoija

TEVA FINLAND

Vaikuttava aine

diltiatseemi

Käyttötarkoitus

Diltiatseemia käytetään alentamaan kohonnutta verenpainetta sekä ehkäisemään sydänlihaksen hapenpuutteesta johtuvaa puristavaa rintakipua eli angina pectorista.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään runsaan nesteen kera. Depottabletit otetaan nesteen kera kokonaisina tai puolitettuina, mikäli niissä on jakoura, mutta niitä ei saa pureskella eikä murskata.

Vaikutustapa

Diltiatseemi on kalsiumsalpaaja, joka vaikuttaa sydämen toimintaan siten, että ylirasittuneen sydänlihaksen lyöntitiheys harvenee. Samalla sen hapentarve vähenee, jolloin sydämen kuorma kevenee. Lisäksi se vähentää verisuonten seinämän jännittyneisyyttä ja siten alentaa verenpainetta.

Haittavaikutukset

Diltiatseemi aiheuttaa suhteellisen vähän haittavaikutuksia. Tavallisimmin esiintyy mm. päänsärkyä, huimausta, väsymystä, nilkkaturvotuksia ja kasvojen punoitusta. Haittavaikutuksia voi esiintyä erityisesti lääkityksen alkaessa. Hoidon jatkuessa ne menevät usein ohi tai lievittyvät. Diltiatseemilääkityksen aikana on käytettävä varoen nukahtamislääkkeitä ja mahahaavalääkkeitä. Muusta lääkityksestä on hyvä keskustella lääkärin kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei pidä käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.

Säilytys

60 mg tabletit: Säilytä huoneenlämmössä (15 - 25°C), herkkä kosteudelle.

120 mg depottabletit: Säilytä alkuperäispakkauksessa, suojeltava kosteudelta.

Ulkonäkö

60 mg tabletti: Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti toispuolisella jakouralla ja merkinnällä D/L, halkaisija 10 mm.

120 mg depottabletti: Valkoinen, kaksoiskupera filmipäällysteinen kapselitabletti, jossa molemminpuolinen jakoura ja toisella puolella merkintä D/L, koko 19 x 8 mm.

Hinta ja pakkaustiedot