Markkinoija

ORION PHARMA

Vaikuttava aine

metyyliprednisoloni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään mm. nivelreuman, selkärankareuman sekä eräiden muiden reumaattisten ja sidekudossairauksien oireiden lievitykseen. Se tehoaa myös vaikeisiin astmaoireisiin, hankaliin ihottumiin, verisolujen muodostumisen häiriöihin, joihinkin syöpäkasvaimiin ja niiden hoidon yhteydessä esiintyvään pahoinvointiin, sekä munuaissairauksiin ja erityistilanteessa alentamaan aivojen liian korkeaa painetta.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Annoksen suuruuteen ja lääkityksen kestoon vaikuttavat mm. sairauden laatu ja vaikeusaste, potilaan ikä sekä haittavaikutusten ilmaantuminen. Yleensä vältetään pitkään jatkuvaa yhtäjaksoista lääkitystä ja sellaiseen jouduttaessa pyritään käyttämään pienintä tehoavaa annostusta.

Lääkkeen ottaminen

Terveydenhuollon ammattilainen antaa lääkkeen niveliin, lihakseen, limapussiin, jännetuppiin, iholeesioihin tai peräruiskeena. 

Vaikutustapa

Metyyliprednisoloni on kortikosteroidi, joka lievittää erilaisia yliherkkyys- eli allergiaoireita. Se osallistuu myös monin tavoin elimistön puolustusjärjestelmän toimintaan ja vähentää tulehdusoireita, kun niitä ei aiheuta bakteeri tai muu eliö.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä tulehduksia, umpierityksen häiriöitä, natriumin ja nesteen kerääntymistä elimistöön, mielialan muutoksia, kaihia, verenpaineen nousua, ruoansulastuskanavan haavaumia, turvotusta, mustelmia, ihon kuihtumista, aknea, luukatoa, lihasheikkoutta tai haavan paranemisen heikentymistä. Lapsilla voi lisäksi esiintyä kasvun hidastumista.

Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Huoneenlämmössä (15–25 °C), alkuperäispakkauksessa, valolta suojassa. Ei saa jäätyä. 

Ulkonäkö

Valkoinen tasakoosteinen liete.

Hinta ja pakkaustiedot