Markkinoija

SANOFI

Vaikuttava aine

trimipramiini

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään masennustilojen hoitoon, jos niihin liittyy ahdistuneisuutta tai unettomuutta. Lisäksi sitä käytetään unettomuuden hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Annostus vaihtelee riippuen mm. oireiden vakavuudesta sekä potilaan iästä ja muista yksilöllisistä ominaisuuksista.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään nesteen kera. Jos lääkettä käytetään unettomuuden hoitoon, annos otetaan kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa. 

Vaikutustapa

Trimipramiini kuuluu trisyklisiin masennuslääkkeisiin. Se vaikuttaa useisiin keskushermoston toimintaa sääteleviin aineisiin siten, että masennus, unettomuus, tuskaisuus ja ahdistuneisuus lievittyvät. Lääkkeen vaikutus alkaa tuntua 1 - 2 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Pelkkää unettomuutta hoidettaessa lääke vaikuttaa jo hoidon ensimmäisinä öinä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä väsymystä etenkin hoidon alkaessa, suun kuivumista, ummetusta, ruokahalun lisääntymistä, painonnousua, sukupuolisen halun tai kyvyn heikentymistä, verenpaineen laskua pystyyn noustessa, virtsaamis- tai näköhäiriöitä tai hikoilua. Voi heikentää ajokykyä.

Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Valmistetta käytetään raskauden aikana lääkärin harkinnan mukaan. Imetyksen aikana sitä ei saa käyttää.

Säilytys

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkoinen tai kellertävä, pyöreä, ø 10,4 mm, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen, jakouurteeton, päällä merkintä SURMONTIL 25.

Hinta ja pakkaustiedot