Markkinoija

GE HEALTHCARE

Vaikuttava aine

natriumjodidi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään kilpirauhasen liikatoiminnan ja kilpirauhassyövän hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Kapseli niellään kokonaisena riittävän suuren nestemäärän kanssa, jotta kapseli saadaan mahaan ja ohutsuolen yläosaan. Otetaan tyhjään mahaan eli 1 tunti ennen tai 2 tuntia jälkeen syömisen.

Jos potilas on pikkulapsi, ennen antoa varmistettava että hän pystyy nielemään kapselin pureskelematta. Kapselin antoa soseutetun ruoan seassa suositellaan.

Lääkkeen annostelun yhteydessä on juotava paljon nesteitä. Lääkeaine erittyy virtsaan tutkimuksen jälkeen, ja virtsarakko tulisi tyhjentää tutkimuksen jälkeen mahdollisimman usein, jotta elimistön saama säteilyrasitus jää mahdollisimman pieneksi.

Jos normaali ulostustiheys on harvemmin kuin kerran päivässä, voidaan tarvita ulostuslääkettä, jotta lääkettä poistuu riittävästi ulosteen mukana. 

Ennen hoitoa tulisi nauttia sitruunahappoa sisältäviä karkkeja tai juomia (sitruunamehu, C-vitamiini) ennen hoitoa, sillä se stimuloi syljeneritystä ja ehkäisee sylkirauhastulehdusta.

Ennen hoitoa suositellaan vain niukasti jodia sisältävää ruokavaliota, sillä se edesauttaa lääkkeen kertymistä kilpirauhaseen.

Jos potilas oksentaa, huomioitava että erite sisältää radioaktiivista jodia.

Vaikutustapa

Lääke sisältää radioaktiivista jodia. Jodi kertyy ja sitoutuu kaulassa sijaitsevaan kilpirauhaseen, ja annoksesta riippuen joko hillitsee sen liiallista kilpirauhashormonien tuotantoa tai tuhoaa syöpäkudoksen.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat kilpirauhasen vajaatoiminta ja silmäoireet (hoidettaessa Gravesin tautia). Kilpirauhassyöpää hoidettaessa yleisimpiä haittavaikutuksia ovat luuytimen toiminnan muutokset, maku- ja hajuaistin heikentyminen, kuivasilmäisyys, sylkirauhastulehdus, säteilysairaudesta johtuva oireyhtymä, pahoinvointi, makuhäiriö, ruokahalun väheneminen, kuukautishäiriöt, influenssaa muistuttava sairaus, päänsärky, uupumus ja kaulakipu.

Joskus saattaa esiintyä myös kilpirauhasen ohimenevää liikatoimintaa ja sylkirauhastulehdusta. Kilpirauhassyöpää hoidettaessa saattaa joskus esiintyä myös kyynelkanavan tukkeutumista, hengenahdistusta, oksentelua ja paikallista turvotusta. 

Raskaus ja imetys

Ei saa käyttää raskauden aikana tai jos raskauden mahdollisuutta ei ole poissuljettu. 

Potilaat EIVÄT saa tulla raskaaksi 6–12 kuukauden kuluessa valmisteen annosta.

Potilaiden on vältettävä läheistä kontaktia pikkulapsiin ja raskaana oleviin naisiin vähintään viikon ajan hoitoannosten jälkeen.

Kaikille sukupuolille suositellaan ehkäisyn käyttöä 6 kuukauden ajan (hoidettaessa hyvänlaatuista kilpirauhassairautta) tai 12 kuukauden ajan (hoidettaessa kilpirauhassyöpää).

Lasta ei tulisi siittää 6 kuukauteen hoidon jälkeen, jotta säteilyä saaneet siittiöt ehtivät korvautua. Siittiöiden tallettamista voidaan harkita kilpirauhassyöpää hoidettaessa.

Imetys on lopetettava vähintään 8 viikkoa ennen annostelua, eikä sitä saa jatkaa. Säteilysuojelun takia läheistä kontaktia imeväisen ja äidin välillä on suositeltavaa välttää vähintään 1 viikon ajan hoidon jälkeen.

Saattaa heikentää kaikkien sukupuolien hedelmällisyyttä kilpirauhassyövän hoidossa. 

Säilytys

Säilytä alle 25 °C. Ei saa jäätyä.

Säilytä alkuperäispakkauksessa estääksesi ulkoisen säteilyaltistuksen.

Radiofarmaseuttisten valmisteiden säilyttämisessä pitää noudattaa radioaktiivista materiaalia koskevia paikallisia säädöksiä.

Ulkonäkö

Keltainen liivatekapseli

Hinta ja pakkaustiedot