Käypä hoito -suositus Kostea silmänpohjan ikärappeuma (AMD)

Mikä on silmänpohjan ikärappeuma?

Silmänpohjan ikärappeuma on sairaus, joka vaikuttaa silmän tarkan näkemisen alueeseen. Se ei aiheuta kipua, mutta näön heikkeneminen voi edetä nopeasti.

Silmänpohjan ikärappeumaa on olemassa kahta muotoa, kuivaa ja kosteaa. Kuivan silmänpohjan ikärappeuman oireet ovat usein lievempiä ja sairaus etenee hitaammin kuin kostea. Kuivaan silmänpohjan ikärappeumaan ei tunneta parantavaa hoitoa.

Kostean silmänpohjan ikärappeuman etenemistä pyritään estämään pääsääntöisesti silmän sisään annetuilla lääkepistoksilla.

Kuiva silmänpohjan ikärappeuma saattaa edetä kosteaan tautimuotoon, joten säännöllinen omaseuranta ja lääkärin tekemä silmänpohjan arviointi on suositeltavaa.

Riskitekijät

Silmänpohjan ikärappeuman riskitekijöitä ovat korkea ikä, tupakointi sekä sydän- ja verisuonitaudit, mutta myös perimällä on tässä oma osansa.

Oireet

Oireet ilmaantuvat ja etenevät yleensä nopeasti: näöntarkkuus (sekä kauko- että lähinäkö) heikkenee päivien tai viikkojen sisällä, kuvat ja etenkin niissä esiintyvät suorat viivat vääristyvät, ja keskeisellä näköalueella on selviä puutteita: ikään kuin mustia puuttuvia alueita tai tyhjiä valkoisia läikkiä. Lukiessa kirjainten koot saattavat muuttua tai kirjaimet katoavat näkyvistä kokonaan.

Kyseisten oireiden kanssa ei kannata viivytellä: mitä nopeammin sairaus todetaan ja hoito päästään aloittamaan, sitä parempi on näköennuste.

Tutkiminen

Kostean silmänpohjan ikärappeuman diagnoosi ja seuranta kuuluvat taudin hoitoon paneutuneen silmälääkärin tehtäväksi. Silmälääkäri tutkii aina molemmat silmät.

Tutkimuksen yhteydessä tutkitaan näöntarkkuus, tehdään mikroskooppitutkimus ja otetaan verkkokalvon valokerroskuvaus (OCT-tutkimus). Tarvittaessa otetaan myös silmänpohjan valokuva ja verisuonten väriainekuvaus.

Mikroskooppitutkimusta varten silmän pinta puudutetaan. Tässä yhteydessä mustuaiset eli pupillit laajennetaan, ja ne saattavat pysyä laajennettuna muutaman tunnin ajan. Tällöin silmät voivat olla valonarat ja tarkka näkökyky voi olla ”sumea”, mutta näkö palautuu normaaliksi muutaman tunnin sisällä.

Hoito

Kun sairaus todetaan, aloitetaan hoito kiireellisesti silmän sisään ruiskutettavalla lääkkeellä. Ennen kuin hoito aloitetaan, pohditaan myös sitä, mitä hyötyjä tai haittoja lääkehoidosta voi potilaalle olla.

Varsinainen hoito tapahtuu niin, että ensin silmän pinta puudutetaan, ja silmä sekä sen ympärys puhdistetaan huolellisesti. Silmän lasiaiseen ruiskutetaan ohuen neulan avulla lääkeainetta, ns. verisuonten kasvutekijöiden (VEGF) estäjää. Lääkkeen voi pistää silmätautien erikoislääkäri, silmätauteihin erikoistuva lääkäri tai silmäsairauksien hoitotyöhön perehtynyt sairaanhoitaja. Itse toimenpide on nopea ja kivuton. Pientä kiputuntemusta saattaa joillakin olla varsinaisen pistoksen aikana, mutta kipulääkitystä ei toimenpiteen jälkeen tarvita.

Hoito, jonka tavoitteena on estää ikärappeuman eteneminen, voidaan tehdä sarjana, jossa pistoksia annetaan 3 kertaa kuukauden välein. Tämän jälkeen arvioidaan hoitovaste, ja seurataan taudin aktiivisuutta säännöllisesti. Toinen tapa toteuttaa hoito on antaa lääkeinjektioita hoitoväliä asteittain pidentäen potilaan yksilöllisen hoitovasteen ja taudin aktiivisuuden mukaan. Hoidon tehoa ja sairauden etenemistä seurataan näöntarkkuuden mittaamisella ja mikroskooppi- ja OCT-tutkimuksilla.

Hoito on pitkäkestoista ja vaatii potilailta sitoutumista toivotun hoitotuloksen saavuttamiseksi. Ensimmäisen 2 hoitovuoden aikana potilaat saavat lääkeinjektioita ja käyvät sairaalaseurannassa noin 15 kertaa hoitomallista riippuen.

Toimenpiteen haittavaikutuksena voi olla silmänsisäinen tulehdus (endoftalmiitti): kahden tutkimuksen mukaan 10 000 pistoskertaan liittyi noin 5 endoftalmiittia.

Jos lääkityksestä ei näytä olevan hyötyä potilaan näkökykyyn, toimintakykyyn tai elämänlaatuun, sen käyttö lopetetaan. Tämä päätös tehdään yhdessä potilaan kanssa.

Seuranta

Hoidon tehoa seurataan säännöllisesti. Aluksi seurantaväli on lääkityksestä ja tilanteesta riippuen 4–8 viikkoa, mutta pitenee asteittain enintään 3 kuukauteen.

Omaseuranta on tärkeä osa hoitoa

Siinä vaiheessa, kun tilanne on pysynyt sairaalaseurannassa pidempään rauhallisena eikä tauti enää etene, voidaan siirtyä omaseurantaan.

Omaseurannassa voidaan käyttää apuna ns. Amslerin karttaa (ks. kuva Amslerin kartta , lähde Näkövammaisten liitto ry). Kyseessä on ruudukko, jonka keskellä on musta piste. Ruudukon keskellä olevaa mustaa pistettä katsotaan lukuetäisyydeltä vuorotellen kummallakin silmällä. Jos ruudukon viivat vääristyvät tai näkökentässä näkyy mustia tai valkoisia tyhjiä alueita, on syytä ottaa yhteyttä hoitavaan silmälääkäriin.

Lähes puolet näkövammoista aiheutuu silmänpohjan ikärappeumasta

Näkövammarekisteriin ilmoitetuista näkövammoista 41 % aiheutuu silmänpohjan ikärappeumasta. Yli 65-vuotiailla silmänpohjan ikärappeuman osuus näkövammoista on 59 %, ja näistä noin puolet edustaa kosteaa tautimuotoa.

Ennen nykyisiä hoitoja eli lääkeinjektioita VEGF:n estäjällä noin puolet potilaista, joilla oli molempien silmien kostea silmänpohjan ikärappeuma, tuli vaikeasti näkövammaiseksi 5 vuoden kuluessa. Nykyään kostean silmänpohjan ikärappeuman etenemistä voidaan estää ajoissa aloitetulla hoidolla ja säännöllisellä seurannalla.

Tekijät

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen. Tekstin ovat tarkistaneet suosituksen laatineen työryhmän puheenjohtaja Kai Kaarniranta, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin edustaja, silmätautien erikoislääkäri Raimo Tuuminen, Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän edustaja ja Käypä hoito -päätoimittaja, dosentti Jorma Komulainen Suomalaisesta Lääkäriseurasta Duodecimista.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ovat asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Suositukset toimivat lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen päätöksenteon tukena hoitopäätöksiä tehtäessä. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.