Katso myös luvut "Neurologisten ongelmien seulonnat", Neurologisten ongelmien seulonnat, ja "Kielen ja kommunikoinnin kehitys", Kielen ja kommunikaation kehitys.

Puhe on kielenkehityksen tärkeä osa. Ennen puheen tuottamisen taitoa tarvitaan kommunikaation ja kielen monimutkaista kehitystä. Hymy on lapsen "ensimmäinen sana".

Oppiakseen puhumaan lapsi tarvitsee monimutkaisten aivotoimintojen yhteispeliä: Ymmärtääkseen sanan hänen pitää muistaa, miltä sana kuulostaa, ja pystyä yhdistämään se tiettyyn merkitykseen. Tuottaakseen puhetta hänen täytyy lisäksi aktiivisesti osata hakea sana muististaan ja pystyä tuottamaan äänneyhdistelmiä haluamallaan tavalla. Kun lapsi osaa riittävän määrän sanoja, hän vähitellen oppii taivuttamaan niitä oikein ja liittämään niitä peräkkäin mielekkäiksi, kieliopillisesti oikeiksi lauseiksi. Ei tarvita kuin kapea-alainen ongelma, esimerkiksi hankaluus muistaa, miltä sanan äänneasu kuulostaa, niin ketju katkeaa eikä puhumisesta tule mitään.

Ymmärrys on eri asia kuin kyky ilmaista ymmärtämäänsä asiaa sanoin. Voi kuvitella, kuinka turhauttavaa se onkaan. Mieli palaa halusta osoittaa toiselle, että lumiukon porkkananenä on hassusti vinossa ja suusta puuttuu hammas tai että pitää kyllä nallesta mutta leikkisi mieluummin autoilla toisten kanssa. Onneksi lapset ovat mestareita eleiden ja ilmeiden käyttämisessä!

Jos vanhemmat tai neuvolan tai päiväkodin henkilökunta epäilee kielellisiä erityisvaikeuksia, lapsi lähetetään puheterapeutin tutkimuksiin. Yleensä tämä tapahtuu noin 2–2,5 vuoden iässä. Kielellisten erityisvaikeuksien diagnoosi voidaan yleensä asettaa, kun lapsi on neljävuotias.

Jos lapsen puheen kehitys viivästyy, on tärkeää varmistaa, että kommunikointi silti sujuu. Aikuisilta vaaditaan herkkyyttä ja aitoa läsnäoloa tavallista enemmän. Kielellisistä erityisvaikeuksista kärsivän lapsen kannalta on hienoa, jos vanhempi jaksaa eri tavoin selittää, mitä tulee tapahtumaan. Viittomat ja erilaiset kuvat auttavat. On todettu, ettei niiden käyttö hidasta puheen ja kielen oppimista vaan päinvastoin, kuvat ja viittomat edistävät kehitystä.

Vauvoille opetettua viittomakieltä on tutkittu myös vauvoilla, joilla ei ole erityisvaikeuksia. On todettu, että viittomaan oppinut lapsi oppii varhaisemmin puhumaan, ja hänen sanavarastonsa on laajempi kuin samanikäisillä, jotka eivät osaa viittoa. Viittomat parantavat kommunikaatiota, ja jo 4–5-kuukauden ikäinen vauva kykenee vastaamaan viittomiin. Turhautuminen, itkukohtaukset ja aggressiivisuus vähenevät.

Lapsen älyssä eli oivallus- ja päättelykyvyssä ei tarvitse olla mitään vikaa, vaikkei hän kykenisikään erottelemaan sanahahmoja. Tunteetkin ovat ihan samoja kuin muillakin lapsilla. Jos ei tiedä tulevaa, voi tuntea olonsa turvattomaksi. Jos ei kykene ilmaisemaan mielipidettään, houkutus vetäytyä kontaktista kasvaa. Niin suojelee itseään.

Vauvalle puhuminen, ääntelyn vahvistaminen, kielellisten ilmaisujen ja leikkitoimintojen laajentaminen ja rikastuttaminen ja lapsen itsenäisen toiminnan tukeminen edistävät kielellistä kehitystä. Onkin tavallista, että esikoiset saavat parempia tuloksia kielitesteissä kuin nuoremmat sisaruksensa samassa iässä. Tämä johtunee siitä, että esikoinen saa eniten suoraan hänelle kohdistettua puhetta ja jakamatonta huomiota. Tärkeää on kuitenkin tietää, että vaikka esikoisella on tiettyä etumatkaa kielen maailmaan, myöhemmin syntyneet sisarukset saavat hänet kiinni usein jo ennen kouluikää. Asiantuntijat arvelevat, että jos lapsilla on hyvät valmiudet ja kaikki edellytykset oppia kieltä, pienet erot varhaisissa ympäristötekijöissä eivät muuta kehityksen kulkua suuntaan tai toiseen.

Jos pulmia on, lopputulos on sitä parempi, mitä varhaisemmin niihin päästään puuttumaan. Lapsen kehityksessä on herkkyyskausia, ja kun ne on ohitettu, taitoa on työläämpi saavuttaa. Vaikeudet, joihin ei puututa, johtavat helposti seuraaviin ongelmiin, esimerkiksi lapsen käytöshäiriöihin tai masennukseen. Aikuisten mielissä lapsi leimautuu tietynlaiseksi, eikä lapsi saa tarvitsemaansa hyväksyntää.

Kirjassa Joko se puhuu annetaan hyviä vinkkejä vanhemmille

  • Puhu huolestasi neuvolassa tai päivähoidossa, vaikka et ensimmäisellä kerralla tulisikaan ymmärretyksi tai kuulluksi.
  • Kirjaa ylös havaintoja, joihin huolesi pohjautuvat.
  • Pidä huolta itsestäsi ja turvaudu rohkeasti ulkopuolisten apuun, kun et tunne jaksavasi.
  • Ole sinnikäs vaatiessasi tutkimuksia ja apua lapsellesi.
  • Kysy tyhmiltäkin tuntuvat kysymykset, jos et ymmärrä ammattilaisten puhetta.
  • Suhtaudu vakavasti muiden esiin tuomiin havaintoihin lapsesi kehityksen poikkeavuudesta.

Lähde: Tuija Aro, Tuija Eronen, Kaisu Erikkilä, Tiina Siiskonen ja Merja Adenius-Jokivuori. Epäilyn herääminen. Kirjassa: Tiina Siiskonen, Tuija Aro, Timo Ahonen, Ritva Ketonen (toim.). Joko se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. PS Kustannus, Juva 2004. Sivut 102–117.

Kielellisistä erityisvaikeuksista on tehty Käypä hoito -suositus. Sen potilasversio löytyy esimerkiksi internet­osoitteesta www.terveyskirjasto.fi> Käypä hoito, potilasversiot.