Etusivu » Tinako vaarallista, eikös mummon kahvipannukin ollut tinattu?

Tinako vaarallista, eikös mummon kahvipannukin ollut tinattu?

Arsenikista öljyyn - 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä
15.6.2020
Jouko Tuomisto

Tributyylitina ja trifenyylitina ovat biosideja, joiden käyttö on niiden ympäristövaikutuksien takia jo kielletty. Niitä on satamien ja laivaväylien pohjasedimenteissä ja saantia kalasta on syytä selvittää. Haitat ovat kuitenkin vähemmän todennäköisiä kuin esim. metyylielohopean haitat.

Satamaruoppaukset ovat nostaneet esille tributyylitinan (TBT) ja muut orgaaniset eli hiilivetyä molekyylissään sisältävät tinayhdisteet. Tina itse metallina on varsin myrkytöntä. Tinapinnoitusta on mm. käytetty estämään myrkyllisten ja suolistoa ärsyttävien kupariyhdisteiden irtoamista ruokaan kupariastioista, ja tina on myös yleinen juotosmetalli maitokannuissa ja muissa läkkipeltiastioissa. Epäorgaanisia tinayhdisteitä on hyväksytyissä elintarvikkeiden lisäaineissa (E512, tinakloridi). Orgaaniset tinayhdisteet ovat huomattavasti myrkyllisempiä kuin itse metalli tai epäorgaaniset yhdisteet, eivät kuitenkaan yhtä myrkyllisiä kuin orgaaniset elohopeayhdisteet.

Pohjamaalit

Tributyylitinaa ja trifenyylitinaa (TPT) on käytetty laivojen ja veneiden maaleissa. Koska ne ovat hyvin myrkyllisiä leville ja kotiloille, ne estävät näiden kasvua ja kiinnittymistä alusten pintaan. Niillä siis tavoitellaan samanlaista valikoivaa myrkyllisyyttä kuin antibiooteilla bakteereita vastaan. Tinayhdisteet ovat kuitenkin melko myrkyllisiä myös kaloille, eivätkä ne sen takia ole ihanteellisia biosideja.

Ympäristöhaittojen takia orgaanisia tinayhdisteitä sisältävien maalien käyttö veneissä onkin kielletty jo vuonna 1991. EU on kieltänyt käytön laivoihin vuodesta 2003. Tinayhdisteitä on kuitenkin runsaasti merenpohjasedimenteissä sellaisilla alueilla, joissa suuria määriä veneitä on säilytetty tai ollut liikenteessä. Aineet kertyvät jonkin verran kaloihin, etenkin kalojen maksaan, mutta ne eivät ole yhtä kertyviä kuin metyylielohopea puhumattakaan dioksiineista ja PCB-­yhdisteistä.

Tinayhdisteitä on käytetty myös eräissä kuluttajatuotteissa kuten muoveissa ja tekstiileissä, joten niitä voi olla esim. vaatteissa ja kengissä. Käyttö torjunta-aineena on Suomessa ollut niin vähäistä, että sillä ei ole merkitystä.

Vaikutukset

Orgaaniset tinayhdisteet ovat herättäneet viime aikoina huomiota "hormonihäirikköominaisuuksiensa" takia (ks. «Mitä ovat hormonihäiriköt?»1). Ne aiheuttavat eräillä etanoilla ja muilla merinilviäisillä naaraiden maskulinisaatiota, jolle on annettu nimi "imposex". Samanlaisesta on hiukan tietoja myös kaloilla. Tällaisesta vaikutuksesta ei nisäkkäillä ole näyttöä, mutta useiden eläinlajien sikiöillä on todettu kehityshäiriöitä suurehkojen annosten jälkeen. Hyvin suurina annoksina orgaaniset tinayhdisteet ovat myrkyllisiä myös keskushermostolle, mutta ihmisellä ei esim. työaltistuksessa ole tästä viitteitä.

Herkimmin ilmeneväksi vaikutukseksi onkin osoittautunut immuunimekanismeihin kohdistuva myrkyllisyys. Tinayhdisteet mm. pienentävät rotan kateenkorvan kokoa. Koska kateenkorva on tärkeä immuunimekanismien keskuspaikka, tätä pidetään tärkeimpänä tinayhdisteiden haitallisena vaikutuksena ja riskinarviointi perustuu siihen.

Rotalla suurimmaksi annokseksi, josta ei ole todettu mitään vaikutuksia, on osoittautunut 25 mikrogrammaa painokiloa kohti vuorokaudessa. Ihmiseen (60 kg) sovellettuna tämä tarkoittaisi noin 1500 mikrogrammaa vuorokaudessa, ja jos halutaan käyttää satakertaista turvallisuusmarginaalia (ks. «Mitä tarkoittaa ”määrä tekee myrkyn”?»2), saadaan 0,25 µg/kg eli noin 15 mikrogrammaa vuorokaudessa ns. "siedettäväksi päiväsaanniksi" (TDI).

Altistus

Kalassa aineita on vaihtelevia määriä, mutta useimmissa kaloissa tinayhdisteet kertyvät maksaan, jota ei käytetä ravinnoksi. Kuitenkin esim. mateenmaksa saattaa sisältää niitä varsin paljon. Kalan fileessä on saastuneilla alueilla orgaanisia tinayhdisteitä yhteensä keskimäärin 50–60 mikrogrammaa ja joskus enemmänkin kilossa, joten kala-ateria saattaa joissakin tapauksissa aiheuttaa päivittäisen TDI-arvon ylityksen.

TDI-arvon luonteeseen kuitenkin kuuluu turvallisuus, vaikka ainetta saataisiin tuo annos joka päivä koko elämän ajan. Satunnaisella ylityksellä ei ole suurta käytännön merkitystä. Ruokaviraston suositus, että kalaa käytetään vähintään kaksi kertaa viikossa ja vaihdellaan eri kalalajeja, riittää hyvin takaamaan turvallisuuden myös orgaanisten tinayhdisteiden suhteen. Turvallisuusmarginaali on selvästi parempi kuin metyylielohopealla. Joissakin petokaloissa tavataan 1000 mikrogrammaa (1 mg) metyylielohopeaa kilogrammassa, ja metyylielohopea on paljon myrkyllisempää kuin tributyylitina.

Johtopäätös edellä olevasta on, että altistusta orgaanisille tinayhdisteille tulee selvittää paremmin, koska tiedot ovat tällä hetkellä puutteellisia. Toisaalta mitään hälyttävää ei ole tiedossa, joten tutkimuksien ajaksi ei ole tarvetta asettaa mitään erityisiä rajoituksia.