Luomun aseman määrittelyssä puuttuu laadukasta tutkimusta, jossa olisi käytetty tieteessä hyväksyttyjä totuudellisuuden kriteerejä. Kunnon tiedon puuttuessa luomu on aivan hyvä vaihtoehto, jonka käyttö perustuu kuitenkin omaan uskoon ja mieltymykseen eikä pätevästi osoitettuihin eroihin.

Markkinatutkimukset ovat osoittaneet, että tavallisin syy luomuelintarvikkeiden käyttöön on usko niiden terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Muut syyt kuten ympäristön suojeleminen eivät näytä olevan kuluttajille yhtä tärkeitä valintaperusteita.

Terveellisyys

Näyttö luomun terveellisyydestä perustuu epäsuoriin todisteisiin, kuten parempaan proteiinikoostumukseen, runsaampaan kuiva-aine- ja kuitupitoisuuteen, suurempiin kivennäisaine- ja vitamiinipitoisuuksiin, sekä terveydelle edullisiksi oletettujen fenolisten sekundaarimetaboliittien1 kuten flavonoidien suurempiin pitoisuuksiin. Valitettavasti kunnollisia tutkimuksia, joissa olisi mitattu itse terveyttä, ei ole tehty.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu suuremmat C-vitamiinipitoisuudet luomutuotteissa, mutta päinvastaisiakin tuloksia on. Valkuaisainepitoisuus on usein luomutuotteissa pienempi, mutta laatua on väitetty paremmaksi. Tällä tarkoitetaan välttämättömien aminohappojen suurempia suhteellisia pitoisuuksia2. Koska valkuaisaineita saadaan nykyään runsaasti, tällä voisi olla merkitystä enintään ankaraa vegaanidieettiä noudattaville. Maidon rasvahappokoostumusta on myös väitetty paremmaksi, mutta tämä näyttäisi liittyvän ulkona laiduntamiseen eikä luomuun sinänsä.

Flavonoidit ovat yksi aineryhmä, jonka uskotaan selittävän sitä yleisesti hyväksyttyä havaintoa, että runsas kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö vähentää syöpäriskiä. Tämä on yhdistetty antioksidanttivaikutuksiin. Valitettavasti muutamat viimeaikaiset tutkimukset eivät tue tätä käsitystä.

Flavonoidipitoisuudet riippuvat erittäin monista ulkonaisista olosuhteista ja tuotteen kypsyysasteesta. Siten flavonoidien usein suuremmat pitoisuudet luomutuotteissa liittyvät viljelytavan ohella siihen, että lähikauppaan toimitettujen tuotteiden annetaan kypsyä paremmin kuin massatuotannossa, jossa esim. tomaatit korjataan raaempina. Joissakin tutkimuksissa eroja tavanomaisiin tuotteisiin ei ole todettu, ja joissakin suuremmat flavonoidipitoisuudet liittyvät tuholaisvaurioihin. Flavonoidien pitoisuus näyttäisi siis liittyvän myös kasvien stressaantumiseen.

Terveellisyyden arvioinnissa on siis kaksi ongelmaa. Hyödyllisten aineiden pitoisuuksiin vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin viljelytapa, mm. lajike, viljelysmaan laatu, säät, kasvukauden pituus, tuotteen kypsyysaste korjattaessa, varastoinnin pituus ja varastointiolosuhteet, sekä kuluttajan omat toimenpiteet kuten ruoanlaittotavat ja tuotteen säilytys. Ei ole siis selvää, onko luomun ja tavanomaisesti viljellyn tuotteen välillä enemmän eroa, kuin vaikkapa kahtena eri vuonna viljellyn tavanomaisen tuotteen välillä.

Kasvien sekundaarimetaboliitit, kuten flavonoidit ja alkaloidit, taas ovat usein kasvien puolustusmekanismeihin liittyviä aineita, joiden suuret pitoisuudet voivat olla ihmiselle myös haitallisia aineesta riippuen. Kun aineita on hyvin monia, eikä niiden kaikkien riippuvuutta viljelytavasta ja esim. tuholaisten aktiivisuudesta tunneta, on vaikea arvioida, onko niiden lisääntymisestä kokonaisuudessaan enemmän hyötyä vai haittaa.

Yhteenvetona terveellisyydestä voidaan sanoa, että tarvitaan laadullisesti parempia tutkimuksia ennen kuin luomun terveellisyydestä voidaan sanoa mitään varmaa.

Turvallisuus

Luomutuotteiden turvallisuustutkimuksia vaivaavat usein samat ongelmat kuin terveellisyystutkimuksia. Tutkimuksissa ei useinkaan ole vastaavia kontrolleja, joihin tuloksia verrattaisiin. Monien muuttujien osalta myös turvallisuustutkimuksissa muut tekijät kuin viljelytapa voivat vaikuttaa tuloksiin, esimerkiksi nitraattipitoisuuteen vaikuttavat typpilannoituksen ohella maan kosteus, lämpötila, valon määrä ja lajike. Aikaisemmin korjatussa sadossa nitraattipitoisuus on suurempi kuin myöhemmin korjatussa. Kadmiumin pitoisuuksiin vaikuttavat paitsi lannoitteet, myös ilmasta leviävä kadmium, maan laatu, sekä kasvin laji ja lajike.

Useimpien tutkimusten mukaan nitraattipitoisuudet ovat luomutuotteissa pienemmät kuin tavanomaisissa tuotteissa. Vaikka käsitys ei ole yksimielinen, ero on uskottava ja siihen liittynee myös luomutuotteiden pienempi proteiinipitoisuus. Toisaalta eri kasvilajien väliset erot ovat paljon suuremmat kuin luomun ja tavanomaisesti tuotettujen kasvisten keskimääräiset erot. Esimerkiksi suomalaisissa mittauksissa luomupunajuuressa oli keskimäärin 1 100 mg/kg nitraattia, tavanomaisessa kotimaisessa 1 600 ja ulkomaisessa 1 800, mutta kaikissa punajuurissa on monikymmenkertaisesti nitraattia verrattuna perunaan. Siten nitraatin saantiin vaikuttaa ensi sijassa se, mitä tuotteita käyttää.

Torjunta-aineiden pitoisuudet ovat yleensä olleet pienemmät luomutuotteissa, mutta eri maiden väliset erot ovat paljon suurempia kuin esim. suomalaisen luomun ja suomalaisen tavanomaisen tuotteen väliset erot. Tämä johtuu siitä, että Suomessa käytetään torjunta-aineita noin kymmenesosa siitä, mitä eniten käyttävissä Euroopan maissa. Siksi myös tavanomaisten tuotteiden torjunta-ainejäämäpitoisuus on usein määritysrajan alapuolella. Toisaalta myös luomutuotteista löydetään vähäisiä määriä torjunta-ainejäämiä, ulkomailla tuotetuista melko useinkin.

Raskasmetallien osalta viljelymenetelmä ei Suomessa olennaisesti vaikuta pitoisuuksiin. Maissa, joissa käytetään kadmiumpitoista fosfaattia lannoitukseen, vaikutus voi näkyä. Lyijy ja elohopea tulevat ilmasta niin tavanomaisille kuin luomupelloillekin. Niiden päästöt ovat Suomessa vähentyneet murto-osaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, eikä nykypitoisuuksista arvioida aiheutuvan terveysongelmia enempää tavanomaisten kuin luomutuotteidenkaan osalta.

Dioksiinit, furaanit ja PCB-yhdisteet leviävät ilman välityksellä, esim. Keski-Euroopassa vanhoista yhdyskuntajätteen polttolaitoksista ja teollisuudesta laskeumana pelloille. Sieltä ne siirtyvät rehun mukana kotieläimiin. Siksi keskieurooppalaisen maidon ja lihan dioksiinipitoisuudet ovat olleet huolestuttavan suuret, joskin tilanne on pääosin korjaantunut. Tältä osin ei luomutuotannolla ja tavanomaisella tuotannolla ole eroa, mutta eri alueiden välillä eroja on. Joissakin tapauksissa eläinten ulkona oleskelu ja ravinnon hankkiminen ympäristöstä voi aiheuttaa suuremman altistuksen (esim. luomukananmunien suuremman dioksiinipitoisuuden). Tämän terveydellistä merkitystä ei ole tutkittu, mutta todennäköisesti vähän suuremmista pitoisuuksista ei aiheudu haittaa.

1 Sekundaarimetabolia on kaikkien solujen yleisistä tehtävistä poikkeavaa vain joissakin soluissa tapahtuvaa erityisten aineiden tuottamista. Esimerkki sekundaarimetaboliiteista ovat värilliset flavonoidit.

2 Välttämättömät aminohapot ovat sellaisia aminohappoja, joita elimistömme ei osaa tehdä muista aminohapoista. Aminohappoja on kaksikymmentä, mutta elimistö pystyy syntetisoimaan vain kymmentä niistä. Ravinnossa täytyy saada muut kymmenen: fenyylialaniini, histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, treoniini, tryptofaani, tyrosiini ja valiini.