Ganglion syyt ja oireet

Gangliolla tarkoitetaan jännetupen tai nivelkapselin pullistumaa, joka sisältää kirkasta, hyytelömäistä eritettä. Se sijoittuu useimmiten ranteen selkä- tai kämmenpuolelle, mutta voi esiintyä myös käden, olka- tai polvinivelen alueella. Ganglion syntyyn ei ole erityistä syytä, ja se on vaaraton muodostuma. Pullistuman lisäksi gangliosta aiheutuu joskus kipua ja, jos se esimerkiksi ranteessa painaa kyynär- tai keskihermoa, myös puutumista tai pistelyä.

Ganglio on yleisin käden pehmytkudoksen pattimuodostuma. Harvinaisia käden patin syitä ovat muunlaiset luun, jänteen tai pehmytkudoksen kasvaimet tai rakkulat.

Milloin hoitoon

Ranteeseen tullutta pattia on syytä käydä näyttämässä lääkärille. Epäiltäessä gangliota kyhmy voidaan tyhjentää neulalla. Jos sisältö on kirkasta hyytelöä, kyseessä on ganglio ja tyhjennys voi toimia samalla hoitona. Ganglio voi uusia mutta paranee yleensä ajan mittaan itsekseen ilman leikkaustoimenpiteitä.

Tyhjennyksistä huolimatta uusiutuva ganglio voidaan kuitenkin poistaa leikkaamalla, jos se aiheuttaa kipua tai haittaa toimintaa. Leikattukin ganglio voi uusia.

Ganglion ehkäisy

Ganglion ehkäisemiseksi ei tunneta keinoja.

Kirjallisuutta

  1. Havulinna J. Ganglio. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 30.11.2018.
  2. Genova R. Ganglion cyst. eMedicine (vaatii käyttäjätunnuksen). Päivitetty 24.2.2020.