Etusivu » Nykimishäiriö lapsella

Nykimishäiriö lapsella

Lääkärikirja Duodecim
11.11.2019
lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko

Oireet ja löydökset

Nykimisoireet (tic-oire) ovat tavallisia lapsuudessa. Niitä esiintyy yleisen arvion mukaan 10 %:lla lapsista ja tarkkojen tutkimusten perusteella jopa neljänneksellä päiväkoti- ja ala-asteikäisistä. Oireet alkavatkin tavallisimmin 4–6 vuoden iässä.

Nykimishäiriöllä tarkoitetaan toistuvaa, epätarkoituksenmukaista ja tahdotonta lihasten liikettä. Yksinkertaiset motoriset nykimiset ovat äkillisiä, lyhyitä yhden lihaksen tai lihasryhmän liikkeitä. Niitä ovat mm. silmien räpyttely, kulmakarvojen kohottelu, nenän nyrpistely, suupielten nykiminen, irvistäminen, huulien nuoleskelu, olkapäiden kohottaminen ja raajojen koukistukset. Monimuotoiset motoriset nykimiset ovat useiden lihasryhmien laajoja, perättäisiä liikkeitä, esimerkiksi hyppely ja tanssimaiset liikkeet.

Nykimishäiriö voi ilmetä myös äänioireina, kuten huokailu, haukottelu, yskiminen, niiskutus, tuhahtelu, viheltely, koiran haukkumista muistuttava ääntely tai jopa sylkeminen. Monimuotoiset äänioireet voivat olla esim. kaikupuhetta, omien tai toisten sanojen toistamista ja äärimmäisessä muodossaan tahatonta kiroilua tai säädytöntä puhetta. Nykimisoire liittyy usein jännittävään tilanteeseen, ja lapsen on vaikea hillitä oirettaan. Oire ilmeisesti helpottaa lapsen jännitystä tai stressiä. Joskus nykimisoireena ilmenevää köhää ja rykimistä on vaikea erottaa esimerkiksi allergisesta oireesta, mikä aiheuttaa tarpeettomia tutkimuksia ja lääkekokeiluja.

Milloin hoitoon

Lapsen nykimisoire on valtaosin tilapäinen, muutaman viikon tai kuukauden kestävä vaiva, johon voi suhtautua maltillisesti. Usein oireeseen ei kannata kiinnittää huomiota, jolloin se ajan myötä itsestään vähenee. Pienellä osalla nykimisoire on kuitenkin elämää häiritsevä pitkäkestoinen (yli kaksi kuukautta jatkuva) ongelma (Touretten oireyhtymä, ks. «Nykimishäiriöt (Touretten oireyhtymä)»1), jonka vuoksi lääkärissäkäynti on tarpeen. Jos nykinäoireen lisäksi lapsella esiintyy tajunnanhäiriökohtauksia, tulee hoitoon hakeutua saman tien. Nykimishäiriön syytä ei tarkoin tunneta, mutta pitkäkestoiseen vaivaan on käytössä useammanlaisia lääkkeitä. Pitkäkestoiset nykimisoireet ovat vaikeimmillaan noin 10 vuoden iässä, mutta niiden ennuste on yleensä hyvä. Oireet helpottuvat usein nuoruusiässä.

Käytettyjä lähteitä

Leivonen S. Tic-häiriöt lapsuusiässä. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 3.12.2018.

Rintahaka P. Touretten oireyhtymä ja muut nykimishäiriöt. Duodecim 2007;123(10):1213-9 «/xmedia/duo/duo96486.pdf»1

Leivonen S, Sourander A, Voutilainen A, Leppämäki D. Touretten oireyhtymä - monimuotoinen sairaus, yksilöllinen hoidon tarve. Duodecim 2015;131(11):1058-64 «/xmedia/duo/duo12283.pdf»2