Etusivu » Alle kouluikäisen lapsen uni ja nukkuminen

Alle kouluikäisen lapsen uni ja nukkuminen

Kotineuvola
10.5.2019
Elina Hermanson

Kaikki elolliset olennot nukkuvat, mikä on oikeastaan merkillistä. Nukkuessaanhan on puolustuskyvytön.

Aivot, keskittyminen, jaksaminen ja oppiminen, tarvitsevat unta, mutta niin tarvitsee myös moni muukin elimistön toiminto. Jos ei nuku riittävästi, hormonitoiminta menee sekaisin, elimistön immuunipuolustus heikkenee, elimistö altistuu tulehdustaudeille ja stressi kasvaa. Ruokahalun säätelymekanismit menevät sijoiltaan ja kehittyy ns. insuliiniresistenssi. Näiden seurauksena liian vähän nukkunut ihminen lihoo ja riski jopa aikuistyypin diabetekseen kasvaa.

Vireystilan säätely liittyy keskeisesti uneen ja uni-valverytmiin. Liian pitkään valvonut ihminen on kuin humalainen. Etenkin etuaivokuori kärsii, ja ennakointi, arvostelukyky ja impulssikontrolli heikkenevät.

Unitutkijat jakavat unen pääasiallisesti kahteen osaan: puhutaan vilkeunesta (REM-uni) ja perusunesta (NREM), jossa on erilaisia syvyysasteita. Vilkeunen aikana nukkujan silmien voi nähdä värähtelevän nopeasti (rapid eye movement). Vaikka tietomme unen aikaisista ilmiöistä ovat yhä puutteellisia, tiedetään että kumpaakin unityyppiä tarvitaan.

Perusunen aikana aivojen aineenvaihdunta hidastuu, ja aivot saavat aikaa huoltoon ja elpymiseen. Vilkeunen aikana aivokuoren sähköinen toiminta on vilkasta. Vilkeuni on mitä ilmeisimmin tärkeää muistitoiminnoille ja tunteiden säätelylle. Vaikka aistitiedon vastaanotto ja liikekäskyjen suorittaminen ovat estyneet, näillä aivoalueilla on havaittavissa aktiivista toimintaa vilkeunen aikana. Tiedetään myös, että vilkeunen aikana tunnekeskukset toimivat aktiivisesti.

Vilkeunesta herää herkemmin kuin syvästä unesta, mutta herääjä on usein ärtynyt tai sekava. Kun perusuni käy pinnalliseksi, on helppoa herätä.

Vastasyntyneen aivosähkötoiminta eroaa isom­pien lasten ja aikuisten aivosähkötoiminnasta, ja unikin on vastasyntyneellä rakenteellisesti eriytymätöntä. Vastasyntyneellä on ns. aktiivista unta, joka on vilkeunen esiaste, rauhallista unta eli perusunen esiastetta ja välimuotoista unta, jonka häviää kuuden kuukauden ikään mennessä lopulta kokonaan. Vilkeunen tyyppistä unta imeväisillä on hyvin paljon, jopa 60–70 %, kun aikuisilla sitä on vain noin 20 %. Tämä selittää osaltaan pienen vauvan heräilyherkkyyttä.

Unen kokonaismäärä on vastasyntyneellä keskimäärin 16 tuntia, yksivuotiaalla 12 tuntia ja kouluikäisellä kymmenisen tuntia. Eri yksilöiden unentarve vaihtelee suuresti. Lapsi tarvitsee erityisen paljon unta, koska lapsen kasvuun liittyvillä hormoneilla on yhteyksiä uni-valverytmiin, ja koska lapsella on paljon opittavaa.

Uniongelmat ovat tavallisia niin lapsilla kuin heitä hoitavilla aikuisillakin. Luonto on hoitanut niin että nuoret aikuiset pystyvät keräämään jonkin verran univelkaa, varmaankin sen takia, että nuoria ihmisiä on aina tarvittu huolehtimaan yhteisön muista jäsenistä. Velat on kuitenkin pystyttävä maksamaan kohtuullisessa ajassa, muuten unenpuutteen haitat käyvät ilmeisiksi myös aikuisilla. Lapset eivät velan kerryttämiseen pysty. Tämä selittää sen, miksi lapset nukahtavat herkästi silloin, kun unipainetta on kertynyt valvomalla, eivätkä olosuhteet estä nukahtamista.

Ensimmäisinä elinkuukausina vauvalla ei ole vuorokausirytmiä, mutta sen kehittymistä voidaan jouduttaa tekemällä olosuhteista otollisia. Vanhempien kannattaa pyrkiä pitämään kiinni omasta säännöllisestä unirytmistään. Makuuhuoneen tulisi olla pimeä. Yöaikaiset syötöt ja vaipanvaihdot kannattaa suorittaa mahdollisimman eleettömästi, jotta vauvan vireys ei nouse enempää kuin on välttämätöntä. Viimeiseen syöttöön ennen unia on hyvä satsata, jotta vauvan nälkä pysyy poissa mahdollisimman pitkään.

Joskus lapsen nukuttaminen on todella vaativaa puuhaa. Vauvat ovat erilaisia sen suhteen, miten herkästi he nukahtavat. Monet vanhemmat tottuvat auttamaan lapsen uneen ottamalla syliin, heijaamalla häntä tai imettämällä. Tästä seuraa kuitenkin aikaa myöten ongelmia. Jo puolen vuoden ikäinen yhdistelee alitajuisesti nukkumista tiettyihin rituaaleihin. Jos lapsi on tottunut siihen, että tarvitaan vanhemman läsnäoloa, unen käydessä pinnallisemmaksi hän herkästi havahtuu ja alkaa vaatia vanhempaansa paikalle. Puhutaan ns. uniassosiaatio-ongelmasta. Unilelu tai -rätti ovat tästä syystä sylissä nukuttamista parempia vaihtoehtoja lapsen rauhoittamiseen. On parasta nukuttaa lapsi paikassa, jossa hän saa olla aamuun asti.

Leikki-iässä heräilyongelma vaihtuu nukahtamisongelmiin. Jos vanhempi on aina paikalla, kunnes lapsi nukahtaa, lapsi voi alkaa viivyttää nukahtamista, ettei vanhempi lähtisi pois. Paras olisi, että nukahtamiseen liitettäisiin ennakoivia rituaaleja, jotka eivät vaadi vanhemmilta pitkällä aikavälillä kovinkaan paljoa. Rauhoittuminen aloitetaan riittävän varhain vaikkapa iltapalalla. Vaihdetaan yövaatteet, käydään iltapesuilla ja -pisuilla, harjataan hampaat ja himmennetään valot. Luetaan iltasatu ja -rukous, annetaan suukko poskelle ja poistutaan lapsen huoneesta.

Nukkumisongelmissa on myös usein kyse rajojen koettelusta. Lapsi voi huomata, että hän saa tahtonsa läpi helpommin yöllä, kun vanhemmat ovat väsyneitä eivätkä jaksa pitää kiinni johdonmukaisuudesta.

Muuten, mielipiteet niin sanotusta perhepedistä vaihtelevat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eri-ikäisten perheenjäsenten yhdessä nukkumista katsotaan hyvinkin karsaasti, mutta tosiasia lienee, että valtaosa maailman ihmisistä nukkuu perhepedissä. Suomalaista konsensusta ei tässä asiassa ole muusta kuin siitä, ettei lasta saa käyttää omien tarpeiden tyydyttämiseen.

Joskus lapsen uniongelmien taustalla on sairaus, joka vaatii selvitystä lääkärin vastaanotolla. Tavallisin syy siihen, että lapsi alkaa äkillisesti heräillä ja itkeä kesken unien, on korvatulehdus. Yleensä taustalla on vähintään joitakin päiviä jatkunut nuha, jonka vuoksi tiehyet nenänielussa ja nenän ja korvan välissä ovat tukkoiset. Muutkin tulehdustaudit ja kuumeet aiheuttavat epämukavaa oloa ja heikentävät nukkumista. Ruokatorven takaisinvirtaus eli refluksitauti (GER) aiheuttaa yöyskää, pulauttelua etenkin makuuasennossa, röyhtäilyä ja epätasaista hengitystä (ks. «Pulauttelu»1). Ihoa kiusaavat vaivat, kuten kutina pitävät myös hereillä. Ns. kolmen kuukauden koliikki «Itkuinen vauva»2 heikentää ainakin päiväsaikaista unta.

Tavallista on kuitenkin sekin, ettei lapsessa todeta mitään vikaa. Omalla vastaanotollani olen usein tavannut lopen uupuneita vanhempia, ja päätynyt epäilemään, että kyseessä on itseään ruokkiva kierre: väsynyt vanhempi ei jaksa olla johdonmukainen ja päättäväinen. Lapsi vaistoaa stressaantumisen ja stressaantuu itsekin – tai käyttää tilaisuutta hyväkseen ja nauttii palveluista, joita vanhemmat eivät jaksa lapseltaan yöllä kieltää. Olen näissä tilanteissa vahvasti suositellut, että muutamaksi yöksi järjestettäisiin sijainen hoitamaan lasta ja vanhempi menisi pariksi yöksi nukkumaan univelkojaan pois jonnekin kodin ulkopuolelle. Kun huolehtii itsestään, on voimavaroja huolehtia lapsestakin. Myös aikuinen tarvitsee unta.