Etusivu » Lapsen ruokailu leikki-iässä

Lapsen ruokailu leikki-iässä

Kotineuvola
1.7.2012
Elina Hermanson

Lapsi syö sitä mitä hän tottuu syömään. Ei ole sellaista sisäistä hälytysjärjestelmää, joka takaisi, että hän söisi riittävän monipuolisesti. Ainoastaan ruoan määrät lapsi hallitsee: toisinaan ruoka maittaa paremmin, toisinaan huonommin. Toistuvasti tarjottavista ruoista tulee lempiruokia ja uudet, vieraat ruoat epäilyttävät. Lasten viehtymys uusiin kokeiluihin vaihtelee. Jotkut ovat luontaisesti kokeilunhaluisempia kuin toiset. Jatkuva tuttuus johtaa kuitenkin ajan oloon kyllästymiseen.

Uusista ruoka-ainesta voi tehdä maistamis­sopimuksen: herneen kokoinen annos riittää ensimmäisellä kertaa. Maistamisesta kiitetään. Usein tarvitaan 10–15 maistamiskertaa, ennen kuin lapsi oppii pitämään uudesta ruoka-aineesta.

Lapselle voi kehittyä vastenmielisyys (ruoka-aversio) tiettyjä ruoka-aineita kohtaan, kun hän yhdistää epämiellyttävän kokemuksen ruokaan. Jopa yksi epämiellyttävä syönti­kokemus, pakottaminen tai pahoinvointitilanne, voi riittää aversion syntymiseen. Siksi pakottamista pitäisi välttää.

Sairaalle ei ruoka maita. Eikä tarvitsekaan maittaa. Riittää, kun lapsi juo riittävästi. Ruokahalu palautuu, kun lapsi toipuu.

Vanhempien tavat, puheenaiheet ja asenteet siirtyvät helposti lapselle. Ruokailutilanteista kannattaisi tehdä mahdollisimman mukavia perheen yhdessäolon hetkiä. Ruoka syödään pöydässä, ja ruokailusta tehdään kiireetön ja turvallinen. Ruoka-ajan lähestymisestä ilmoitetaan lapselle etukäteen, jotta hän ehtii lopettaa leikin. Televisio suljetaan. Lelut eivät kuulu ruokapöytään. Lapsi saa olla ruoka-aikana seurana ruokapöydässä, vaikka ruoka ei maistuisikaan. Lopetettuaan hän saa nousta, eikä lautasta ole pakko syödä tyhjäksi.

Lapsen pitää saada tehdä valintoja järkevissä rajoissa. Hän voi esimerkiksi päättää syökö hiiva- vai ruisleivän, viilin vai jogurtin. Herkuista kannattaa tehdä pelisäännöt: sovitaan, mitä saa syödä välipalana ja milloin saa syödä tilapäisherkkuja.