Etusivu » Musiikin pauloissa

Musiikin pauloissa

Kulttuuri pidentää ikää
27.3.2013
Markku T. Hyyppä

Wolfgang Amadeus Mozartin musiikin väitetään tekevän älykkäämmäksi. Sen kuuntelua suositeltiin vuonna 1993 julkaistujen tutkimusten perusteella. Mozartin musiikin on väitetty jopa vauhdittavan kasvien kasvua. Tomaatin viljelijät ottivat asian todesta. Nyt tiedetään, ettei Mozartin musiikin kuuntelu tee ihmistä yhtään sen enempää älykkäämmäksi kuin paikallaan istuminen. Asiasta kyllä innostuttiin, ja oikeita vertailututkimuksia ja pitkäkestoisia vaikuttavuustutkimuksia ilmestyi tieteelliseen kirjallisuuteen. Mikään ei vahvistanut, jos kohta ei kumonnutkaan, väitteitä musiikin tehosta. Mozartin musiikin vaikutukseen hurahtaneet tutkijat halusivat kunniaa, jota sensaatiomaiset mutta sittemmin vääriksi todetut tulokset tuottivat. Sellaista sattuu, mutta musiikilla on kyllä vaikutuksensa. Toisia se rauhoittaa, toisia ärsyttää. Vaikutus riippuu kokijasta, ympäristöstä, musiikin lajista ja tutkijasta. Kritiikin kestäviä taide- ja kulttuurivaikutusten tutkimuksia on ilmestynyt hyvin vähän verrattuna Mozart-tutkimusten tyyppisiin esityksiin.

Kiinnostavampaa kuin tieteen ja epätieteen erojen ihmettely on yrittää ymmärtää, miten musiikki vaikuttaa pitkän päälle väestön hyvinvointiin. Mikä vaikutus musiikin kuuntelulla on? Millaisia ovat soittamisen, laulamisen ja musiikin tekemisen pitkäaikaiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen? Eri maissa ja kulttuureissa suoritetut tutkimukset vahvistavat, että musiikkikoulutus lisää oppimisvalmiuksia. Esimerkiksi Sveitsissä ja Ruotsissa musiikkituntien lisääminen verrattuna tavanomaiseen musiikkiopetukseen lisäsi koululaisten sosiaalisia valmiuksia, oppimistulokset paranivat ja oppilaat menestyivät koulussa paremmin kuin verrokit eli ne, joille tarjottiin normaali musiikin oppimäärä. Sveitsiläistutkimuksessa tuntijako oli epäedullinen kielten ja matematiikan opetukselle, mutta silti musiikkiluokkalaiset pärjäsivät näissä aineissa hyvin. Kyse ei varmaankaan ole musiikista sinänsä. Musiikin vaikutuksia analysoitaessa on nimittäin vaikea irrottaa musiikkia sen oheistoiminnoista, joihin musiikillinen lahjakkuus, ryhmävalmiudet ja toisiin luottaminen musisoidessa kuuluvat. Musiikkia kuten muitakin taiteita harjoitetaan yhdessä, koetaan yhdessä ja nautitaan yhdessä tuloksista. Sitä paitsi kokija ja tekijä vaikuttavat tulokseen: ammattilaulajat eivät kokeneet laulamista mukavana vaan selvästi rasittavana työnä, kun taas amatöörilaulajat pitävät laulamisesta. Ero voitiin osoittaa tunnetasolla ja mittaamalla verestä stressihormonien pitoisuuksia.

Tämän vuosituhannen alussa ilmestyi pari tieteellistä artikkelia kuorolaulun ja kuoroon kuulumisen vaikutuksesta syljen stressihormonitasoihin. Sylkeä voi kerätä helposti ja määrittää siitä erilaisia kemiallisia aineita, kuten esimerkiksi stressitilaa kuvaavia hormoneja. Myönteinen mieliala seurasi kuorossa laulamista. Syljestä määritettynä immunologisen vasta-aineen (IgA) pitoisuus lisääntyi, samalla kun kielteiset tunteet heikkenivät. Valitettavasti stressihormonina pidetyn kortisolin pitoisuus ei alentunut odotusten mukaisesti. Monia stressikokeita suorittaneena totean kylmästi, etteivät kuorotutkijoiden perustiedot stressin psykologiasta ja fysiologiasta pidä paikkaansa. Siksi heidän tuloksensa olivat epäjohdonmukaisia. Työryhmäni teki 1990-luvulla stressitutkimuksia ja myös sylkimäärityksiä, joten aihepiirin ongelmat ovat minulle tuttuja.

On parasta on tyytyä musisoinnin vaikutuksen muihin selityksiin, kun laulamisen, laulun kuuntelemisen ja kuorolaulun biologisista vaikutuksista ei tiedetä mitään varmaa. Kehitysoppi eli evoluutio voi tarjota yhden selityksen. Musiikki, tanssi ja niihin kuuluvat riitit yhdistävät yksilöitä ihmisryhmiksi. On mahdollista, että kehityksemme alkuvaiheissa rummuttaminen, tanssiminen ja laulaminen ovat keränneet alkuihmiset yhteen ryhmään. Ulkoista vaaraa on parempi torjua yhdessä. Ryhmän ulkopuolelle pakeneminen tai jääminen on tiennyt hengen lähtöä. Voidaan ajatella, että musisointi on pitänyt alkuihmisiä hengissä. Ehkä musiikki on vahvistanut ryhmätunnetta, jolloin ryhmä on kyennyt torjumaan ulkoisia uhkia. Musisoiva ihminen (homo musicus) on säilynyt lajina luonnonvalinnassa. Kuvaus perustuu jälkiviisauteen, sillä mistäpä me tiedämme, millaista elämää ihmiset kymmeniä tuhansia vuosia sitten elivät. Antropologien kuvausten perusteella musiikki kuuluu ja on kuulunut ihmisten kanssakäymiseen kaikkialla ja kaikkina aikoina. Evoluutionkin näkökulmasta musiikilla on ollut sosiaalinen tilaus ja luonne. Se on ollut alkukantaista kulttuuripääomaa, joka on pitänyt hengissä.

Muutamat kielet ovat musikaalisempia kuin toiset. Ne edesauttavat musisointia ja musikaalinen lahjakkuus tulee helpommin esiin. Mandariinikiinan kieli on esimerkki musikaalisuutta edistävästä kielestä. Sen ja musiikkiharjoitusten seurauksena aivojen hermosoluverkkojen kyky tunnistaa frekvenssejä, hahmoja ja muistaa menneitä paranee. Musiikin tajua ja tunnistamista tai laulamista pidetään monien taitona, vaikka toisaalta uskotaan, etteivät kaikki osaa laulaa. Kuitenkin esimerkiksi afrikkalaisia alkuperäisväestöjä tutkittaessa on osoitettu, että jokainen osaa laulaa, tanssia, ja mikä ihmeellisintä, myös luoda musiikkia. Antropologiset tutkimukset osoittavat, että kaikki ovat siten musikaalisia, että kykenevät luomaan musiikkia. Me kaikki olemme pohjimmiltaan musikaalisia. Musiikki on siis ilmaista kulttuuripääomaamme.

Aivotutkimukset vahvistavat musiikin sosiaalistavan vaikutuksen. Äidin ja sikiön vuorovaikutus odotusaikana on ensimmäinen musikaalinen tapahtuma. Sikiö reagoi äidin hyräilyyn ja lauluun. Kaikkien kulttuurien edustajat, lapset ja aikuiset, tunnistavat kehtolaulun. He pystyvät erottamaan kehtolaulun ei-kehtolaulusta kulttuuritaustastaan riippumatta. Aivotutkimusten perusteella näyttää siltä, että musiikin rytmi on sävelkorkeutta tärkeämpi sosiaalisuuden muodostumiselle. Musiikki aktivoi aivojen hermosoluverkkoja ja mukauttaa hermoärsykkeiden frekvenssiä. Musiikki ikään kuin sulautuu aivotoimintaan ja muotoilee aivojen hienorakenteita. Suurin aivotoiminnan aktiviteetti havaitaan (ja mitataan) kehitysopillisesti vanhoissa aivojärjestelmissä eli sosiaalisissa aivoissa, jonka rakenteita ja toimintaa kuvaan seuraavassa luvussa. Musiikki aktivoi esimerkiksi oksitosiinijärjestelmää (ks. "Kulttuuriympäristö muovaa aivoja" «Kulttuuriympäristö muovaa aivoja»1), minkä tiedetään lisäävän ihmisten sosiaalista luottamusta ja kanssakäymistä. Oksitosiinijärjestelmä on vain yksi aivojen monista kemiallisista viestijärjestelmistä. Musiikilla on todennäköisesti vaikutusta sosiaalisten aivojen muihinkin viestijärjestelmiin. Aivotoiminnan kemiallinen ja sähköinen mittaaminen osoittaa, että musiikki synkronoi aivotoimintaa. Musiikki yhdistää ihmisiä aivovaikutuksen avulla.

Musiikin vaikutusta on tutkittu koululaisten lisäksi alle kouluikäisillä. Musiikkiharjoituksissa käyneet kuusivuotiaat menestyivät vuoden kestäneen harjoittelujakson jälkeen älykkyystesteissä paremmin kuin musiikkiharjoituksia vaille jääneet vertailulapset. Onpa voitu osoittaa, että hyvin varhain soittamisen aloittaneilla orkesterimuusikoilla on enemmän valkeaa aivoainetta kuin heidän verrokeillaan, jotka eivät soittaneet. Edellä mainitun tavoin tämäkin tutkimustulos perustui tapaus–verrokkiasetelmaan, jossa vaikuttavaa tekijää (musisointia) verrataan vaikuttamattomaan (ei-musisointiin). Kyse ei ole mutu-jutusta, joita musiikin, musiikkiterapian ja musikaalisuuden ympärillä liikkuu runsain määrin. Musiikin harjoittamisen vaikutus tunne-elämän kehittymiseen, sosialisaatioon, taitotasoon ja suorituskykyyn on kiistaton uusimpien vertailevien tutkimusten mukaan. Ruotsissa on tehty esimerkiksi 5. ja 6. luokkalaisille tutkimuksia, joissa syljen kortisolipitoisuudetkin määritettiin. Musisoivat luokat olivat myös rauhallisempia muihin luokkiin verrattuina, mikä parantaa sekä kouluviihtyvyyttä että oppimistuloksia. Musiikkiluokkalaisilla kortisolipitoisuudet olivat matalampia kuin muiden luokkien oppilailla.

Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän musiikin pauloissa aivojensa vuoksi. Aivo- ja kognitiotutkijat ovat pystyneet osoittamaan, että musiikki kiistatta vaikuttaa aivotoimintaan. Vaikutus perustuu aivoille ominaiseen muovautumiskykyyn. Ympäristö muovaa aivoja erityisesti kehityksen alkuvaiheessa, mikä tarkoittaa sikiövaihetta ja varhaislapsuutta (ks. luku "Kulttuuriympäristö muovaa aivoja" «Kulttuuriympäristö muovaa aivoja»1). Aivotoiminta oikeasti muuttuu musiikkia kuunneltaessa. Tunnetun stressitutkijan ja laulutaiteilijan Töres Theorellin teos musiikin vaikutuksista ilmestyi vuonna 2009. Nykyisin Theorellin teos on jo vanhentunut, sillä uusin epigeneettinen tutkimus etenee huimaa vauhtia ja paljastaa hämmästyttäviä seikkoja ympäristön (kulttuurin, taiteen, ihmissuhteiden jne.) ja geenien yhteispelistä, josta kerron seuraavassa luvussa.

Lisälukemista

An evidence review of the impact of participatory arts on older people. Edinburgh: Mental Health Foundation, 2011. [Saatavana:

http://www.mentalhealth.org.uk/content/assets/PDF/publications/evidence_review_participatory_arts?view=Standard]

Clift S, Hancox G, Staricoff R, ym. Singing and health: Summary of a systematic mapping and review of non-clinical research. Sidney De Haan Reports: 5. Canterbury Christ Church University: Sidney De Haan Research Centre for Arts and Health, 2008. [Saatavana: http://www.canterbury.ac.uk/centres/sidney-de-haan-research/]

Culture, Health and Wellbeing a selection of research articles. [Saatavana: http://www.phru.net/artsandhealth/Evidence%20Base/Culture%20Health%20Wellbeing%20Research.pdf]

Cuypers K F, Skjei Knudtsen M, Sandgren M, ym. Cultural activities and public health: research in Norway and Sweden. An overview. Arts & Health 2011; 3: 6–26.

Hyyppä M T. Me-hengen mahti. Jyväskylä: PS-Kustannus, 2005.

Hyyppä M T, Liikanen H-L. Kulttuuri ja terveys. Helsinki: Edita, 2005.

Liikanen "Assi" H-L. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–2014.

Opetusministeriön julkaisuja 2010:1.

Liikkanen M, toim. Suomalainen vapaa-aika – Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus, 2009.

Lilja R, Lillandt J, Rannikko A, Numminen A. Sävel soikoon. Musiikista iloa vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Eläkeliitto, 2010.

O'Neill M. Cultural attendance and public mental health – from research to practice. J Public Mental Health 2011; 9: 22–8.

von Otter C. Kultur – en del av ett hälsosamt liv? Stockholm: Statens kulturråd, Kulturrådets skriftserie 2008:4. [Saatavana: http://www.kulturradet.se/Documents/publikationer/2008/kultur_halsa.pdf]

Statens folkhälsoinstitut. Kultur för hälsa. En exempelsamling från forskning och praktik. Statens folkhälsoinstitut, No 23, 2005. [Saatavana: www.fhi.se ]

Suomi.fi. Henkisten voimavarojen lähteitä. [Saatavissa: http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/ikaantyville/henkinen_hyvinvointini/henkisten_voimavarojen_lahteita/index.html]

Theorell T. Noter om musik och hälsa. Tukholma: Karolinska Institutet University Press, 2009.