Etusivu » Traumaperäisen stressihäiriön lääkehoito

Traumaperäisen stressihäiriön lääkehoito

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Traumaperäinen stressihäiriö on vähintään kuukauden kestävä ahdistusreaktio poikkeuksellisen traumaattiseen tapahtumaan tai tilanteeseen, joka aiheuttaisi lähes jokaiselle ahdistusreaktion mutta joka kuitenkin useimmilla menee ohi alle kuukaudessa. Noin viidesosalla potilaista oireyhtymä muodostuu krooniseksi kestäen useitakin vuosia. Traumaperäinen stressihäiriö on aikaisempaa luultua yleisempi; sen elinikäiseksi esiintyvyydeksi on arvioitu ainakin 1–3 %, ja lisäksi osittaista oireyhtymää ilmenee 5–15 %:lla aikuisväestöstä. Osa yleistyneestä tuskaisuudesta on luultavasti etiologisesti traumaperäistä, ja lisäksi traumaperäinen stressihäiriö on usein eriasteisten depressioiden ja alkoholin tai huumeiden ongelmakäytön taustalla.

Traumaperäinen stressihäiriö on suhteellisen uusi diagnoosi, minkä vuoksi lääkehoidon hyödyllisyyttä sen hoidossa on tutkittu kontrolloidusti enemmän vasta 1990-luvulla. Lääkehoidossa on kokeiltu sekä eri masennuslääkkeitä, bentsodiatsepiineja ja muita anksiolyyttejä, psykoosilääkkeitä ja alfa1- ja beetasalpaajia.

Mikä lääke?

Traumaperäisen stressihäiriön ensilääkkeenä pidetään eri SSRI-lääkkeitä. Tehtyjen tutkimusten valossa kaikki nykyisin käytössä olevat SSRI-lääkkeet lievittävät lumelääkettä paremmin traumaperäisen stressihäiriön oireita. SSRI-lääkkeiden hoitoannos on raportoiduissa tutkimuksissa ollut joko sama tai jonkin verran suurempi kuin depression hoidossa.

Myös muut masennuslääkkeet (mm. SNRI-lääkkeet, mirtatsapiini, moklobemidi, tratsodoni ja trisykliset masennuslääkkeet) ovat hoitotutkimuksissa lievittäneet traumaperäisen stressihäiriön oireita.

Vaikka eri bentsodiatsepiineja onkin usein käytetty traumaperäisen stressihäiriön hoidossa, niiden tehoa ei ole kyetty osoittamaan kontrolloiduissa hoitotutkimuksissa. Tämän vuoksi bentsodiatsepiineja ei nykytiedon valossa suositella ainakaan säännöllisesti käytettynä traumaperäiseen stressihäiriöön. Traumaperäisessä stressihäiriössä usein ilmenevän unettomuuden hoitoon suositellaankin ensisijassa sedatiivisia uuden polven masennuslääkkeitä, kuten tratsodonia (50–200 mg iltaisin) tai mirtatsapiinia (7,5–10 mg iltaisin).

Alfa1-salpaajan pratsosiinin (2–5 mg/vrk) on osoitettu vähentävän traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien painajaisunia ja unettomuutta. Sen käyttöä voi kuitenkin rajoittaa hypotensioalttius ja siihen liittyvä huimaus.

Propranolin käyttö (40 mg × 3/vrk) 1–2 viikon ajan heti trauman tapahduttua saattaa pienellä aineistolla tehdyn kontrolloidun tutkimuksena valossa estää traumaperäisen stressihäiriön kehittymistä. Tämän ja eräiden eläintutkimusten tulosten perusteella propranololin käytöstä saattaa olla hyötyä silloin, kun traumamuistoon liittyvä ahdistuneisuus aktivoituu.

Tapausselostusten valossa toisen polven psykoosilääkkeistä voi olla hyötyä ainakin lisälääkkeenä hankalahoitoisimpien traumaperäisten stressihäiriöiden hoidossa. Risperidoni (2–4 mg/vrk) voi vähentää ahdistavien mielikuvien palautumista ja painajaisia, olantsapiinin (10 mg/vrk) on raportoitu lisäävän fluoksetiinin tehoa ahdistuneisuuden ja ylivireyden hoidossa.

Traumaattisten muistojen läpikäynti traumaterapian avulla on traumaperäisen häiriön etiologian mukainen hoito, joka voi tehostaa tai tehdä tarpeettomaksi lääkehoidon. Traumaattisten muistojen aktivoituminen terapian yhteydessä voi kuitenkin myös ainakin ohimenevästi voimistaa traumaperäisen stressihäiriön oireita. Tuloksekas traumamuistojen työstäminen edellyttää terapeutilta aina hienovaraisuutta.

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli «Traumaperäinen stressihäiriö»1.