Etusivu » Kivennäisaineet

Kivennäisaineet

100 kysymystä ravinnosta
15.10.2015
Antti Aro

Hivenaineiksi kutsutaan ravinnon välttämättömistä kivennäisaineista niitä, joiden päivittäinen tarve on erityisen pieni.

Ruoassamme on lukuisia maaperästä lähtöisin olevia alkuaineita, joista 12 on välttämättömiä, eli niitä tarvitaan kudosten rakenteisiin sekä entsyymien toiminnan ja aineenvaihdunnan ylläpitämiseen. Välttämättömiä alkuaineita kutsutaan yleisnimellä kivennäisaineet. Kivennäisaineiden tarpeessa on suuria eroja. Elimistön runsaimpia kivennäisaineita kalsiumia ja fosforia on runsaasti varsinkin luuston mineraalissa hydroksiapatiitissa. Kalsiumia on täysikasvuisen ihmisen kudoksissa kilon verran, ja päivittäisestä ravinnosta kalsiumia saadaan reilu gramma.

Kalsium on makrokivennäisaine, jolla on merkitystä kudosten rakenneosana ja sen lisäksi myös solunsisäisessä aineenvaihdunnassa. Makrokivennäisaineiden päivittäinen tarve on satojen milligrammojen luokkaa. Tähän ryhmään kuuluvat kalsiumin lisäksi fosfori, natrium, kalium ja magnesium. Natriumilla on suuri merkitys solunulkoisen nestetilavuuden säätelijänä, ja sekä kalium että magnesium ovat tärkeitä pääasiassa solunsisäisiä alkuaineita.

Niitä kivennäisaineita, joiden päivittäinen tarve vaihtelee joistakin kymmenistä mikrogrammoista (gramman miljoonasosista) muutamaan milligrammaan, nimitetään hivenalkuaineiksi tai hivenaineiksi. Tällaisia ovat rauta, sinkki, jodi, seleeni, kupari, mangaani ja molybdeeni. Lisäksi kromin saannin välttämättömyydestä kiistellään, eikä fluorikaan liene ihmiselle välttämätön alkuaine, vaikka sen määrä juomavedessä vaikuttaakin hampaisiin. Hivenaineille on niitä sisältävien valmisteiden mainonnassa pyritty luomaan terveyden ihmeaineiden kuva, vaikka kyse on yksinkertaisesti tarpeellisista alkuaineista, joita esiintyy elimistössä ja ravinnossa hyvin pieniä määriä.

Kaikkiin kivennäisaineisiin, sekä makro- että hivenalkuaineisiin, on syytä suhtautua samanlaisella arvostuksella. Kaikkia niitä tarvitaan ravinnosta sopivia määriä, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Liian niukasta saannista voi seurata puutosoireita aivan kuten vitamiinien puutteessa, ja liian suuri saanti voi pahimmillaan johtaa myrkytysoireisiin. Makrokivennäisaineiden runsaan saannin ongelmista tunnetaan erityisesti natriumin runsaan saannin ja kohonneen verenpaineen «Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)»1 välinen yhteys suurella osalla väestöä. Kalsiumia ollaan nykyisin lisäämässä moniin elintarvikkeisiin, vaikka kalsiumin saanti on keskimäärin verraten runsasta, eikä sitä pitäisi nostaa kovin paljon, ei ainakaan kaksin- tai kolminkertaiseksi. Hivenalkuaineista seleenin tarve, joitakin kymmeniä mikrogrammoja päivässä, on pienimpiä, ja seleenin päivittäisen saannin nouseminen jo yhden milligramman tasolle aiheuttaa suurentuneen myrkytysriskin. Hivenalkuaineista seleenin saantia suurennetaan Suomessa lisäämällä seleeniä hallitusti lannoitteisiin (ks. «Seleeni lannoitteissa»2), ja jodilla täydennetään vähittäismyyntipakkauksissa myytävää ruokasuolaa ja joihinkin teollisiin elintarvikkeisiin lisättävää suolaa.