Haglundin kantapää on akillesjänteen kiinnityskohdassa tai hiukan siitä ulospäin oleva luukasvama. Kantapään iho punottaa ja ihossa näkyy arpia usein esiintyvien rakkojen jäljiltä.

Aiheuttajat

Muodoltaan kulmikas ja taaksepäin kallistunut kantaluu on altis kengän hankaukselle. Hankauksen vaikutuksesta akillesjänteen kiinnityskohtaan tai hiukan siitä ulospäin kasvaa luukasvama. Joskus vaivan syynä on kantapään sivuprofiilin jyrkkä mutka, niin sanottu kyömykantapää, mikä joutuu hankaukselle alttiiksi.

Vaivaa saattaa pahentaa siirtyminen ballerinamallisten kenkien käyttöön. Tämä on yleensä nuorten naisten vaiva. Joskus akillesjänteen alla tai päällä oleva limapussi (bursa) saattaa ärsyyntyä hankauksen vaikutuksesta ja syntyy limapussin tulehdus.

Taustalla voi olla myös jalkaterän toimintapoikkeama.

Tunnistaminen

Kantapään malli on kulmikas (kuva ). Kyhmyn kohdalla iho punottaa ja paksuntuu, siihen syntyy rakkoja ja kantapäästä tulee arpinen. Kantapää aristaa kengässä ja vaikeutena on löytää kantapäästä hyvin istuvia kenkiä. Limapussin tulehduksen oireita ovat alueen turvotus, punoitus ja kipu.

Kuva

Haglundin kantapäässä kanta on kulmikas.

Omahoito

Ensisijainen hoito on estää kantaluuhun kohdistuva hankaus, jotta luukasvama ei suurene. Hyvän suojan kantapään alueelle antavat liimattava huopa, (esim. Fleecy web, kuva Fleecy webistä tehty kantapään suoja) tai itsekiinnittyvä silikonisuojalevy (kuva Itsekiinnittyvä, leikattava ihon suojalevy).

Akuuttivaiheessa kannattaa käyttää kannasta avonaisia kenkiä, mutta takaremmillisten kenkien käyttöä on syytä välttää. Kenkien valinnassa on oltava tarkka kantion korkeuden ja kuperuuden suhteen. Joskus kantapään alle laitettavan pehmeän kantalapun avulla kantapää nousee kantakapin ns. kriittisen, hankausta aiheuttavan kohdan yläpuolelle.