Etusivu » Lääkkeet mielen hoidossa » Seksuaaliset toimintahäiriöt ja lääkkeet

Seksuaaliset toimintahäiriöt ja lääkkeet

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Seksuaaliset toimintahäiriöt ovat yleisiä. Noin joka kolmas aikuinen kärsii jonkinasteisesta seksuaalisesta toimintahäiriöstä. Iän myötä seksuaaliset toimintahäiriöt yleistyvät, joten valtaosa ihmisistä kärsii elämänsä aikana jostakin seksuaalisesta toimintahäiriöstä.

Seksuaalisesta toimintahäiriöstä on kyse, jos henkilö ei pysty nauttimaan seksuaalisuudestaan haluamallaan tavalla tai ei pysty ollenkaan seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Monet sekä fyysisten että psykiatristen sairauksien hoidossa käytetyt lääkkeet aiheuttavat tai vahvistavat seksuaalisia toimintahäiriöitä. Tavallisimpia lääkkeistä aiheutuvia sukupuolisia toimintahäiriöitä ovat seksuaalisen halun ja kiihottumisen häiriöt sekä orgasmin häiriöt. Miesten erektiohäiriöitä voidaan hoitaa lääkkeillä.

Seksuaalista halua sekä kiihottumisen ja laukeamisen eri vaiheita säätelevät monet hormonaaliset ja neurobiologiset tapahtumat, jotka häiriintyvät herkästi ruumiillisten ja psykiatristen sairauksien seurauksena. Stressi, väsymys, ristiriidat ja erilaiset psyykkiset tekijät aiheuttavat seksuaalisia toimintahäiriöitä. Myös suoritusjännitys, seksiin liitetyt syyllisyyden ja häpeän tunteet tai rakkaussuhteen ristiriidat voivat estää halun, nautinnon tai kyvyn molempia osapuolia tyydyttävään yhdyntään. Seksuaalisten toimintahäiriöiden tutkiminen edellyttää aina erilaisten somaattisten ja psyykkisten tekijöiden selvittelyä.

Lääkkeiden aiheuttamat seksuaaliset toimintahäiriöt

Monet lääkkeet voivat joko estää tai heikentää sekä seksuaalista halua että sukupuolista kiihottumista tai laukeamista.

On arvioitu, että ainakin joka kymmenes miesten impotenssi tai erektiohäiriö johtuu lääkkeiden käytöstä. Lääkkeiden käyttöön liittyvien seksuaalisten toimintahäiriöiden yleisyyden arviointi on vaikeaa, koska lääkkeiden käytön taustalla oleva sairaus voi olla lääkkeitä tärkeämpi syy seksuaalisiin toimintahäiriöihin. Esimerkiksi verenpainetautiin ja depressioon liittyy usein erilaisia seksuaalitoiminnan häiriöitä. Tällöin verenpaine- tai masennuslääke voi korjata myös seksuaalitoiminnan häiriön. Toisilla seksuaalitoiminnan häiriö on sairauden hoitoon käytetyn lääkkeen haittavaikutus. Tällöin verenpaine- tai masennuslääke kannattaa vaihtaa toiseen lääkkeeseen, jonka avulla perussairaus lievittyy yhtä tehokkaasti ilman seksuaalitoiminnan häiriöitä.

Fyysisten sairauksien hoidossa käytetyistä lääkkeistä erityisesti eräät verenpainetaudin hoitoon käytetyt lääkkeet voivat aiheuttaa seksuaalitoiminnan häiriöitä, etenkin suurina annoksina. Ongelmallisimpia ovat beetasalpaajat ja nesteenpoistolääkkeistä tiatsididiureetit ja spironolaktoni, joiden haittavaikutuksena on esiintynyt sekä seksuaalisen halun että erektion heikentymistä. Parkinsonin taudin hoidossa käytetyt dopaminergiset lääkkeet saattavat joskus lisätä seksuaalisia haluja kiusallisen paljon.

Useimmat psyykenlääkkeet saattavat aiheuttaa seksuaalitoiminnan häiriöitä. Kaikki psykoosilääkkeet salpaavat keskushermostossa dopamiinin vaikutuksia ja voivat siten heikentää sekä seksuaalista halua että mielihyvää. Perinteiset psykoosilääkkeet ja toisen polven lääkkeistä erityisesti risperidoni suurentavat aivolisäkkeestä erittyvän prolaktiinin pitoisuutta, mikä voi alentaa testosteronin pitoisuutta ja heikentää joidenkin henkilöiden seksuaalista halua. Erityisesti suurina annoksina psykoosilääkkeet voivat vaikeuttaa sekä seksuaalista kiihottumista että laukeamista.

Kaikki trisykliset masennuslääkkeet ja niistä etenkin klomipramiini voivat estää kiihottumista ja erektiota että etenkin siemensyöksyä ja orgasmia. Seksuaaliset toimintahäiriöt ja erityisesti orgasmin viivästyminen tai estyminen ovat myös selektiivisten serotoniinin takaisinottoa estävien eli SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeiden tavallisia haittavaikutuksia. Sen sijaan moklobemidi ei juurikaan vaikuta haitallisesti seksuaalisiin toimintoihin.

Tratsodoni ja joskus myös jokin muu psyykenlääke voi harvoin aiheuttaa pitkittyneen ja kivuliaan erektion eli priapismin, joka voi olla vaarallinen. Jos kivulias erektio ei tunnin kuluessa lievity, henkilön tulee aina mennä päivystysluonteisesti ja siten vaikka keskiyölläkin välittömästi sairaalan poliklinikalle tai urologille. Priapismi voidaan laukaista ruiskuttamalla siittimeen adrenaliinia.

Myös alkoholinkäyttö ja tupakanpoltto voivat heikentää erektiota tai aiheuttaa impotenssia.

Erektiohäiriöiden lääkehoito

Erektiohäiriöt ovat yleinen miesten ongelma. Joka kolmas yli 40-vuotias mies kärsii tutkimusten mukaan vähintään keskivaikeista erektiohäiriöistä. Iän myötä erektiohäiriöt yleistyvät, osittain vanhetessa yleistyvien sairauksien ja niihin liittyvän lääkityksen takia.

Sildenafiilin tulo markkinoille vuonna 1998 mullisti miesten erektiohäiriöiden lääkehoidon. Sildenafiilin erektiota parantava vaikutus perustuu sen kykyyn estää selektiivisesti siittimen sileän lihaksiston tiettyä entsyymiä (fosfodiesteraasi tyyppi 5, PDE5). Tämän ansiosta siittimen sileä lihaksisto rentoutuu ja veren virtaus siittimeen voimistuu. Samalla erektio voimistuu ja sen kesto pitenee. Sildenafiilin rinnalle on tullut muita saman vaikutusmekanismin omaavia lääkkeitä, eli tadalafiili, vardenafiili ja avanafiili.

Sildenafiilin annos on 25–100 mg 1–2 tuntia ennen yhdyntää, ja sen vaikutus kestää ainakin 3–5 tuntia. Tadalafiilin annos on 10–20 mg. Sen erektiota vahvistava vaikutus alkaa puolessa tunnissa ja kestää jopa yli vuorokauden. Vardenafiilin annos on 5–20 mg ja vaikutus alkaa alle tunnissa. Avanafiilin annos on 50–200 mg, ja se otetaan 15−30 minuuttia ennen seksuaalista aktiviteettia.

Kaikki nämä PDE5-entsyymin estäjät ovat tehokkaita, sillä 70–90 % erektiohäiriöistä kärsivistä miehistä kokee hyötyvänsä niiden käytöstä. Lääkkeiden teho edellyttää kuitenkin seksuaalista halua tai stimulaatiota. Ne eivät siis auta, jos erektiohäiriö johtuu seksuaalisen halun puuttumisesta.

PDE5-entsyymin estäjiä ei saa käyttää yhdessä sepelvaltimotaudin hoidossa käytettyjen nitrojen kanssa. Ne vahvistavat nitrovalmisteiden verenpainetta laskevaa vaikutusta, mikä voi olla hengenvaarallista sydänsairailla potilailla. Sydän- ja verisuonisairauksista kärsivien tulee aina keskustella sydänlääkärinsä kanssa ennen PDE5-entsyymin estäjien käyttöä.

Aina PDE5-entsyymin estäjä ei auta läheskään riittävästi, esimerkiksi vaikean diabeteksen tai eturauhasen poiston aiheuttamissa erektiohäiriöissä. Tällöin erektiohäiriötä voi hoitaa tehokkaasti siittimen paisuvaiskudokseen ruiskutettavalla alprostadiililla, joka stimuloi siittimen sileän lihaksen prostaglandiinireseptoreita ja voimistaa siittimen verenkiertoa. Alprostadiilin ensiannos annetaan urologin vastaanotolla, mutta jatkossa ruiskutettavan lääkkeen käyttö kotioloissa on yhtä yksinkertaista kuin sokeritautia sairastavien insuliinin itseinjektiot.

Seksuaalisen halun parantaminen lääkkeillä

Seksuaalisen halun heikentyminen tai häviäminen iän myötä on tavallista. Tehokkaita halua parantavia lääkkeitä ei kuitenkaan ole kyetty kehittämään. Alkoholi ja muut huumeet voivat etenkin pieninä annoksina voimistaa haluja ohimenevästi, mutta tämäkin vaikutus perustuu vain humalluttavien aineiden häpeää ja estyneisyyttä lievittävään vaikutukseen. Alkoholin ja päihteiden ongelmana on, että vähänkin suurempina annoksina ne heikentävät muita yhdynnän onnistumisen kannalta tärkeitä toimintoja.

Riittävä testosteronin ja muiden androgeenien pitoisuus plasmassa on seksuaalisen halukkuuden edellytys sekä miehillä että naisilla. Jos plasman testosteronin pitoisuus on normaali, haluttomuus ei johdu androgeenien puutteesta. Joskus seksuaalisen halun heikentyminen voi kuitenkin johtua libidoa ylläpitävien mieshormonien vähäisyydestä. Tätä kannatta epäillä, jos seksuaalisen halunsa kadottanut on väsynyt ilman muuta selittävää syytä. Naisilla munasarjojen poisto tai vaihdevuodet saattavat vähentää testosteronin määrää plasmassa ja näin heikentää seksuaalisia haluja.

Seksuaalista halua voidaan voimistaa testosteronin avulla, jos seksuaalisen halunsa kadottaneen aikuisen plasman vapaan testosteronin taso on liian matala. Ongelmana on tällä hetkellä se, että naisille sopivaa testosteronivalmistetta ei ole käytettävissä.

Testosteronin käytöstä ei ole hyötyä seksuaalisen haluttomuuden hoidossa, jos plasman vapaan testosteronin pitoisuus on normaali. Liiallinen testosteronin tai muiden androgeenien käyttö voi päinvastoin olla terveydelle vaarallista ja voi tukahduttaa elimistön oman testosteronituotannon. Naisilla liiallinen testosteroni voi aiheuttaa hiusten lähtöä tai äänen madaltumista. Eturauhasen syöpää sairastavien ei tule käyttää testosteronia.

Useimmiten seksuaalisen haluttomuuden taustalla on erilaisia sairauksia, stressiä ja uupumusta, masennusta, parisuhteen ongelmat tai seksuaalisuuteen liitetyt häpeän ja syyllisyyden tunteet. Varsinaisen muun sairauden hoito sekä seksuaali- ja pariterapia voivat lisätä seksuaalista halua ja vähentää haluttomuutta.

Monet lääkkeet ja erityisesti eturauhasyövän hoidossa käytetyt antiandrogeenit voivat myös aiheuttaa haluttomuutta.