Psyykenlääkkeet voivat lyhentää sairausjaksoja, estää niiden toistumista ja lievittää psykiatrisiin häiriöihin liittyviä oireita. Psyykenlääkkeiden käytön tavoitteena on aina parantaa sairastuneen hyvinvointia ja toimintakykyä sekä lievittää oireiden aiheuttamaa kärsimystä. Lääkehoidon merkitys korostuu psykoosien, vakavien tai pitkäaikaisten mielialahäiriöiden sekä ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa.

Psyykenlääkkeiden käyttö ja valinta perustuvat useiden häiriöiden kohdalla huolellisiin lääkehoitotutkimuksiin. Psyykenlääkehoito on käytännössä kuitenkin usein luonteeltaan kokeilevaa. Eri henkilöt hyötyvät lääkkeistä eri tavoin ja saavat erilaisia haittaoireita. Lääkäri ja sairaudesta kärsivä etsivät yhdessä lääkettä, joka olisi mahdollisimman tehokas ja jolla olisi mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.

Psyykenlääkkeiden vaikutusmekanismit

Psyykenlääkkeiden kyky hoitaa, lievittää tai estää erilaisten mielenterveyden häiriöiden oireita perustuu keskushermoston toimintaan vaikuttamiseen. Tärkeimpiä ovat lääkkeiden vaikutukset hermosolujen välisten liitosten eli synapsien ja niiden erilaisten välittäjäaineiden ja reseptoreiden toimintaan. Keskeisiä keskushermoston synapsien välittäjäaineita ovat noradrenaliini, dopamiini, serotoniini, glutamaatti, opiaatit ja asetyylikoliini.

Käytännössä lääkkeiden perimmäistä vaikutusmekanismia ei kuitenkaan tunneta. Monet lääkkeet ovat syntyneet sattumalta, kun alun perin muihin tarkoituksiin kehitetyt lääkkeet ovat osoittautuneet tehokkaiksi mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Lääkkeiden käyttö perustuu kuitenkin useimpien häiriöiden kohdalla huolellisiin hoitotutkimuksiin tai pitkäaikaiseen kliiniseen kokemukseen.

Psyykenlääkkeiden vaikutusten ilmeneminen

Psyykenlääkkeet harvoin vaikuttavat heti. Ahdistus- ja nukahtamislääkkeet ovat tässä mielessä poikkeuksellisia, koska niiden vaikutus ilmenee heti ensi tunteina. Esimerkiksi masennuslääke lievittää masennuksen oireita vähitellen 2–8 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Sen sijaan monet lääkkeiden haittavaikutukset ilmenevät lääkehoidon ensipäivinä, mutta menevät hoidon jatkuessa usein asteittain ohi. Jotkut haittavaikutukset eivät kuitenkaan lievity lääkehoidon jatkuessa, jolloin ne voivat johtaa lääkkeen käytön lopettamiseen tai vaihtamiseen.

Lääkkeiden vaikutusta tulee seurata säännöllisesti. Ihanteellisessa tilanteessa annetaan uusi vastaanotto- tai soittoaika heti lääkityksen aloittamista seuraavalle viikolle. Tällöin on mahdollista arvioida lääkkeen tehoa ja mahdollisia haittavaikutuksia sekä niiden perusteella muuttaa lääkkeen annosta tai vaihtaa lääke toiseen. Lääkkeitä käyttävän on luonnollisesti hyvä tietää, alkaako lääkitys vaikuttaa heti vai vasta joidenkin päivien tai viikkojen kuluttua ja mistä lääkkeen vaikutuksen huomaa.

Lääkitystä ei kannata lopettaa liian nopeasti, koska se voi johtaa sairauden uusiutumiseen. Esimerkiksi masennuslääkkeen käyttöä ei ole viisasta lopettaa heti, kun masennustila on lievittynyt tai mennyt ohi. Masennusjakson mentyä ohi lääkitystä jatketaan usein ainakin 4–6 kuukauden ajan. Tämän edellytyksenä on tietysti se, että lääkityksestä on ollut selvää hyötyä masennustilan hoidossa.

Monille sairaustiloille on ominaista alttius uusiutua. Lääkitystä on usein tarpeen jatkaa pitkään ja usein vuosikausia, koska jatkuva lääkitys ehkäisee sairausjaksojen toistumista tai oireiden pahenemista. Jatkuvassa käytössä lääkityksen tarve ja tarvittava annos tarkistetaan säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa. Tiettyjen lääkkeiden annostusta voidaan seurata mittaamalla lääkkeen pitoisuus plasmassa.

Lääkkeen plasmapitoisuuden määrittäminen

Lääkkeiden pitoisuus plasmassa mitataan, jos tarkoituksena on selvittää lääkkeenkäyttöä, lisätä lääkkeen tehoa tai vähentää lääkkeen haittavaikutuksia. Joidenkin henkilöiden elimistö hajottaa käytettyä lääkettä joko poikkeuksellisen tehokkaasti tai huonosti. Tällöin hän tarvitsee joko tavanomaista suurempia annoksia tai saa kiusallisia haittavaikutuksia pienistäkin annoksista. Lääkkeen pitoisuuden mittaaminen plasmassa on näissä tilanteissa ainoa keino selvittää, onko henkilö nopea tai hidas lääkkeen eliminoija. Joskus lääkkeen pitoisuus mitataan myös silloin, jos tutkitaan lääkkeen käytön osuutta auto-onnettomuuteen tai rikokseen.

Lääkkeen pitoisuuden mittaus on erityisen tärkeää, jos lääkkeen liika-annoksen aiheuttamat myrkytysoireet muistuttavat hoidettavan sairauden oireita. Esimerkiksi klotsapiinin yliannos voi aiheuttaa sekavuutta, joka on myös pahenevan psykoosin oire. Mittauksesta on hyötyä myös, jos lääke imeytyy hyvin yksilöllisesti, lääkkeen hoitoannos on kapea tai sen vaikutus alkaa hitaasti. Mittaamalla psykoosilääkkeen plasmapitoisuus voidaan selvittää lääkkeenkäytön toteutumista ja etsiä samalla pienintä tehokasta lääkeannosta.

Lääkkeen pitoisuus mitataan yleensä silloin, kun lääkeannos on vakiintunut. Lääkkeen pitoisuuden mittaamisen avulla voidaan joskus saada tietoa myös siitä, johtuuko voinnin huonontuminen lääkkeenkäytön lopettamisesta vai käytetyn lääkkeen vaikutuksen heikkenemisestä. Näin voidaan välttää tarpeetonta lääkkeen vaihtamista tai lääkkeen annoksen suurentamista.

Valtaosasta lääkkeitä ei tiedetä tarkoin hoitovaikutuksen edellyttämää pitoisuutta plasmassa. Poikkeuksena tästä ovat eräät trisykliset masennuslääkkeet (amitriptyliini ja nortriptyliini) sekä ja mielialan tasaajat litium, karbamatsepiini ja valproiinihappo (valproaatti). Muiden lääkkeiden kohdalla lääkkeen pitoisuuden ja hoitovasteen suhde on epäselvä.