Pakko-oireinen häiriö

SSRI-lääkkeet ovat helppokäyttöisyytensä ja hyvän siedettävyytensä vuoksi ensisijainen lääkevaihtoehto lasten ja nuorten pakko-oireisen häiriön hoidossa. Annokset ovat samankokoisia kuin aikuisilla.

Klomipramiini tehoaa lapsilla ja nuorilla heikommin kuin aikuisilla. Tämän takia klomipramiinin annokset ennen murrosikää ovat pakko-oireisen häiriön hoidossa suuria (2,5–3,5 mg/kg; ks. taulukko Psyykenlääkkeet lapsilla ja nuorilla). Keskimääräinen annos pienenee noin puoleen aiemmasta murrosiän alkamisen jälkeen.

Käytöshäiriö

Joka kymmenes lapsi ja nuori kärsii ainakin jossakin vaiheessa käytöshäiriöstä. Sen oireita ovat impulsiivisuus, aggressiivisuus ja itsemurhayritykset. Vakavimmillaan käytöshäiriöt voivat muuttua kroonisiksi sekä johtaa asteittain päihteidenkäyttöön ja rikoskierteeseen.

Vaikka psykoterapiat ja sosiaalisen tuen keinot ovat ensisijaisia lasten ja nuorten käytöshäiriöiden hoidossa, osa hyötyy myös psyykenlääkkeiden käytöstä. Eri lääkkeiden hyödyllisyyttä lasten ja nuorten käytöshäiriöiden hoidossa ei ole tutkittu.

Myönteisiä kokemuksia lasten ja nuorten käytöshäiriöiden hoidossa on saatu litiumin ja muiden mielialantasaajien, psykostimulanttien, psykoosilääkkeiden, SSRI-lääkkeiden ja klonidiin käytöstä. Psykoosilääkkeistä ensisijaisia ovat uuden polven lääkkeet (ks. taulukko Psyykenlääkkeet lapsilla ja nuorilla).

Autismi

Varhaislapsuudessa alkavasta laaja-alaisesta kehityshäiriöstä kärsii noin 10–20 lasta 10 000:sta. Valtaosa näistä autistisista lapsista on pysyvässä laitoshoidossa. Erityisesti toisen polven psykoosilääkkeet voivat merkittävästi vähentää autistisen lapsen stereotyyppistä käytöstä, hyperaktiivisuutta, aggressiivisuutta, eristäytymistä ja raivokohtauksia (ks. taulukko Psyykenlääkkeet lapsilla ja nuorilla).

Myös SSRI-lääkkeet (fluoksetiini, fluvoksamiini), klomipramiini, buspironi, naltreksoni (0,5–1,5 mg/kg) ja propranololi voivat vähentää autististen lasten aggressiivisuutta tai impulsiivista käytöstä.

Touretten oireyhtymä

Touretten oireyhtymä on useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa alkava harvinainen oireyhtymä, jolle ovat ominaisia nykivät ja tarkoituksettomat liikkeet, tahdosta riippumattomat äännähdykset ja joskus tahattoman karkea kielenkäyttö. Oireiden taustalla on neurologinen toimintahäiriö.

Touretten oireyhtymä ei aina vaadi hoitoa, vaan siihen sairastuneen lapsen ja hänen vanhempiensa valistaminen oireen luonteesta ja taustasta usein riittää.

Oireita voidaan usein lievittää erilaisin lääkkein (mm. alfa-agonistit klonidiini ja guanfasiini, useat dopaminergiset psykoosilääkkeet). Klonidiinin etuna on ekstrapyramidaalioireiden puuttuminen.

Käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä ja rentoustusharjoituksilla tic-oireita voidaan lievittää merkittävästi. Vaikea-asteisissa oireyhtymissä on käytetty botuliinitoksiini-injektioita tai stereotaktisia neurokirurgisia leikkaushoitoja.