Olen tutkinut unen, valon ja vuodenaikojen vaikutuksia ihmisen terveyteen yli 30 vuoden ajan. Opiskellessani lääketiedettä Helsingin yliopistossa osallistuin ensimmäisenä opiskeluvuotenani lääketieteen yleisönäyttelyyn Pulssiin unta esittelevän osaston oppaana. Oppaan tehtävänä oli paitsi kertoa unesta ja nukkumisesta, myös esitellä univaiheiden rekisteröintiä. Niinpä yhden yön valvottuani minäkin saavuin iltapäivällä unitutkimushuoneeseen nukkumaan univelkani pois, ja näyttelyvieraiden silmien eteen piirtyivät uneni eri vaiheet aivosähkökäyränä, lihassähkökäyränä, silmänliikkeinä, sydänsähkökäyränä, hengitysliikkeinä, happikyllästeisyytenä ja vartalonliikkeinä unipatjalla. Kiinnostukseni tutkia tarkemmin vuorokausirytmejä ja unta heräsi, ja lääketieteen opintojeni jälkeen väittelin tohtoriksi kaamosmasennuksesta ja erikoistuttuani psykiatriaan olen jatkanut tutkimusmatkailuani unien maailmassa tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Lääkärinä minua on näinä vuosina huolestuttanut kiireen yleistyminen, ajanhallinnan katoaminen ja yöunien lyhentyminen. Ihmisen on nukuttava, koska uni on ihmisen perustarve. Vuorokauden 24 tunnista aikuisen on nukuttava keskimäärin kolmasosa, nuorten ja lasten enemmän. Unestamme emme voi tinkiä, on siis tingittävä jostain muusta. Tässä teoksessa perustelen, miksi näin on.

Lopettamalla kesäajan käyttö ja sopimalla Suomelle uusi aikavyöhyke voisimme helpottaa kouluaamuihin heräävien lasten, heidän vanhempiensa ja opettajiensa väsymystä. Näillä keinoin saisimme aamuistamme nykyistä valoisampia. Aamun tunteina silmiin tuleva valo virkistää meidät välittömästi ja säännöllisenä toistuessaan myös tahdistaa sisäisen kellomme.

Olemme sopineet, että vuorokaudessa on tasan 24 tuntia. Ihmisen sisäinen vuorokausi ei silti ole täsmälleen 24 tunnin mittainen. Ihminen on pakottanut itsensä 24 tunnin aikatauluun ja luonut kiireisen minuuttiaikataulun. Useimmilla meistä elimistömme vuorokausi on muutaman minuutin pitempi kuin 24 tuntia. Sisäinen kellomme siis jätättää joka vuorokausi, ja jätätys voimistuu paitsi murrosiässä myös talvisin. Vaikka biologinen yö on talvisin pitempi kuin kesäisin, ihminen haluaa nukkua yhtä vähän niin talvella kuin kesällä. Tämä aiheuttaa ristiriidan ihmisen ja luonnon välille. Tämä ristiveto näkyy ihmisen keksimän kellon osoittaman keinoajan ja luonnon antamien aikamerkkien välillä, joista jälkimmäisiä ihmisen sisäinen kello luontaisesti seuraa. Helpottamalla valon avulla sisäisen kellon tahdistumista voisimme lievittää etenkin illanvirkkujen väsymystä. Univajeen poistamisella olisi saavutettavissa monia muita terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Kellonaikoja muuttavien sopimusten lisäksi tarvitsemme vielä oivalluksen siitä, että yöuni on meille todellista laatuaikaa. Uni on paitsi aikaa levätä valveen ja huolien aiheuttamista rasituksista, myös itseisarvo. Unen arvo kasvaa korkoa, kun pidämme huolta, että saamme nukkua tarpeeksi. Uni säilyttää muistimme ja tarkkaavuutemme hyvänä. Uni suojaa meitä taudinaiheuttajia ja painonnousua vastaan. Uni virkistää ja kaunistaa meidät.

Arvostakaamme unta, sillä vanhaa koululaulua Laulu Suomessa mukaillen voimme hyvällä syyllä sanoa, että unen mekin ansaitsemme. Olisikin hienoa kuulla ihmisten arvostavan untaan ja illalla sanovan: "Ei kiitos tällä kertaa, ehkä toiste kyllä, mutta minulla on nyt parempaa tekemistä: minä menen nukkumaan."

Alkukantainen huuto kuuluu: "Aikaa!" Vastatkaamme siihen, että aikaa on, runsaastikin. Aikaa on jokaiselle tarpeeksi, jos niin haluamme. Kyse on vain ajankäytön priorisoinnista. Meidän tulisi priorisoida unta nykyistä enemmän. Uni on terveydellemme yhtä tärkeää kuin liikunta ja ravinto ovat. Kuntoliikuntaa harrastamme ja terveellistä ruokavaliota noudatamme, kun olemme valveilla, ja riittävä yöuni suojaa terveyttämme myös silloin, kun emme valvo. Alkukantainen huuto muuntuukin nykyaikana kaksiosaiseksi: "Aikaa! Unta!"

Voimme kohentaa yöunta ja säännöllistää uni-valverytmiä silmille näkyvällä valolla. Syksyisin ja talvisin auringonpaistetta ei ole aamun aikaisina tunteina lainkaan. Sisävalaistus ei ole tarpeeksi voimakasta. Tämän takia yöunta kohentava ja meitä tahdittava valo on silmille näkyvää kirkasvaloa. Kirkasvalossa oleskellessa aika tuntuu kuluvan hitaammin, minkä voisi myös valjastaa apukeinoksi kiireen hallintaan. Terveytemme vaalimiseksi kohottakaamme siis kolmikantainen huuto: "Aikaa! Unta! Valoa!"

Helsingissä, toukokuulla 2017

Timo Partonen