Ihmisen sisäinen vuorokausi ei ole täsmälleen 24 tuntia. Siten ihmisen sisäinen aika ja kellon tarkasti osoittama ulkoinen aika eivät täsmää. Ihminen on valinnut sopeutumisen kellon meille osoittamaan aikaan. Tämä tapahtui silloin, kun ihminen alkoi ajatella aikaa luonnosta irrotettuna abstraktiona. Luostareissa päivän työt eivät alkaneetkaan silloin, kun oli riittävän valoisaa ulkotöiden aloittamiseksi, vaan kellon niin ilmoittaessa, ja myös päivän ateriat syötiin ennalta määrättyyn aikaan, ei silloin kun nälkä olisi niitä vaatinut.

Kirjailija John Ronald Reuel Tolkien (1892–1973) kertoo teoksensa Taru sormusten herrasta kolmannessa osassa Kuninkaan paluu Rohanin kuningaskunnasta Keski-Maassa. Siellä aikaa mitattiin auringon noususta, kun sitä vastoin Konnussa vuorokausi alkoi keskiyöllä. Kun auringon noususta oli kulunut 3 tuntia, löi kello Rohanissa 3 kertaa ja Konnussa 9 kertaa. Ihmisistä nimenomaan Rohanin väki oli se, joka pystyi sitkeimmin puolustautumaan tarun Kolmannen Ajan lähestyessä loppuaan. Liekö tämä ollut fiktiossakin puhdasta sattumaa, vai olisiko Oxfordissa asuneelle kirjailijalle tarinansa juonta pohtiessaan ollut merkitystä sillä seikalla, että Rohanissa elettiin luonnon aikamerkkien mukaan. Siellä ei keinotekoisesti siirrelty kellon viisareita ihmisen päähänpistojen mukaan.

Yhteiskuntamme on murroksessa kohti kiihtyvää aikaa. Se tuo mukanaan kiirettä: ihmisillä on jatkuvasti kiire. Kotona, päiväkodeissa, kouluissa, töissä ja eläkkeellä on kiire. Kiire tuo mukanaan valosaasteen: valot palavat ympäri vuorokauden, koska läpi vuorokauden tarjolla olevat palvelut ja myöhäisiltaan painottuva ajanvietto tarvitsevat valoa, jotta ihmiset näkisivät pimeälläkin ympärilleen ja viihtyisivät. On selvää, että valosaaste häiritsee luonnon eläimiä. Ihminen ei tässä suhteessa ole poikkeus muista eläimistä. Valosaaste vaikuttaa myös kasvien toimintoihin ja muuttaa niiden luontaista kasvua.

Ihmiset pysyvät valossa virkeämpinä ja valvovat pitempään. Yöunelle jää yhä vähemmän aikaa. Muut kädelliset nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa, ihminen aikuisena 150 vuotta sitten vielä noin 9 tuntia mutta nykyisin vain noin 7 tuntia. Ihmisen sosiaalinen evoluutio on edennyt hyvin nopeasti suhteessa biologiseen evoluutioon. Liian nopeasti?

Ajankulun ja myös ajankäytön täsmälliseksi mittaamiseksi alettiin 1200-luvulla valmistaa mekaanisia kelloja. Vuoden 1500 tienoilla niiden 24 tunnin kellotaulu korvattiin 12 tunnin kellotaululla, vuoden 1680 vaiheilla niihin lisättiin minuuttiviisari ja vuoden 1700 paikkeilla vielä sekuntiviisari. Vähitellen, kun ihmiset ottivat kellot arkikäyttöön ja alkoivat seurata niiden osoittamaa aikaa, kiire alkoi kasvaa. Koska kelloissa oli minuuttiviisari, piti sille keksiä myös käyttöä: ihmiset alkoivat sopia tapaamisensa yhä tarkempiin kellonlyömiin, mikä vähitellen synnytti minuuttiaikataulun.

Sosiaalisen lukujärjestyksen mylläsi lopulta teollistumisen aika, jonka pillin viheltämien työpäivien, yksipuolisen ja raskaan työn vastapainoksi ihmiset halusivat elämäänsä enemmän sisältöä ja vapaa-ajastaan kaiken irti viimeistä minuuttia myöten. Tällöin yöuni jäi jalkoihin. Olisipa Descartes opastanut tulevia sukupolvia sen sijaan, että sanoi

"Ajattelen, siis olen"

toteamalla, että

"Nukun, siis olen".