Ihmisen elimistön ja luonnon ilmiöt ovat ajansuureina kuitenkin väistämättä likimääräisiä eivätkä noudata keinotekoista, täsmälleen 24 tunnin mittaista vuorokautta. Ihmisen sisäinen vuorokausi poikkeaakin 24 tunnista. Se on lyhimmillään noin 23 tuntia 41 minuuttia, pisimillään noin 24 tuntia 35 minuuttia. Suurin osa ihmisistä mahtuu sisäiseltä vuorokaudeltaan näihin aikaraameihin. Sukupuolet eroavat tässäkin suhteessa toisistaan. Naisilla sisäinen vuorokausi on noin 24 tuntia 5 minuuttia, miehillä noin 24 tuntia 11 minuuttia. Katso sisäisen vuorokauden keskiarvot ja vaihteluvälit taulukosta Ihmisen sisäinen vuorokausi ei ole tasan 24 tuntia.

Ihmisen sisäisellä kellolla on siten luontainen taipumus jätättää. Se myös helposti juoksee villisti vapaana ilman tahdistusta. Kevään pitenevät valoisat illat virkistävät ja samalla hidastavat ihmisen sisäisen kellon käyntiä. Tästä seuraa nukkumaanmenon siirtyminen vähä vähältä myöhempään. Koska ihmisen sisäisellä kellolla on taipumus jätättää, voivat sisäisen kellon viisarit juosta lopulta kellotaulun ympäri. Valoisan illan aikana saatu valokylpy juoksuttaa sisäisiä vuorokausirytmejä ja yksilöä. Elimistön sopeutuminen kaamoksesta kesään vaatii pitemmän ajan kuin kesän valoisasta talven hämärään.

Valoisina iltoina sisäisen kellon käynti villiintyy, se juoksee ulkoisen ajan kahleista vapaana ja tingimme helposti myös yöunistamme. Tämä johtaa univajeeseen ja näkyy paitsi väsymyksenä myös kasvoilla tummina silmänalusina. Päivän säännölliseen aikaan toistuvien rutiinien tai aamun tunteina silmiin lankeavan valon avulla sisäinen kello kuitenkin pysyy tahdissa.

Ihmisen sisäisen kellon toiminta luo vuorokauteen kaksi aikaikkunaa. Sisäinen kello käy myös silloin, kun nukumme, ja mittaa aikaa. Sisäinen kello saa nukutuista yöunen univaiheista palautteen takaisin ja luo ensimmäisen aikaikkunan, jolloin on helppoa havahtua hereille yöunen päätteeksi. Tämän jälkeen sisäisen kellon toiminta jatkaa ajan mittaamista valveilla olon aikana ja luo toisen aikaikkunan, jolloin vireystila laskee ja on helppoa nukahtaa. Päivän aikana sisäinen kello nostattaa elimistöön unipainetta, joka paisuu kuin kohokas leivinuunissa. Kohokas on otettava täsmälleen oikealla hetkellä uunista ulos, samoin nukahtaminen voi tapahtua helposti juuri silloin, kun unipaine on kohonnut määrämittaan.

Ihminen voi kuitenkin, tietenkin, sivuuttaa nämä yöunensa alun ja lopun otolliset ajankohdat. Ensimmäisen sivuuttaminen johtaa nukahtamisvaikeuksiin ja toisen sivuuttaminen väsymykseen. Ihminen valitsee tietoisesti haluamansa nukkumaanmenoajan ja pakotettuna tietyn heräämisajan. Nukkumaanmenoaikansa ihminen valitsee siten, että saa vapaa-ajastaan itselleen kaiken irti viimeistä minuuttia myöten. Heräämisaikamme määrittyy vasta toissijaisesti ja siten, että aamulla nukumme niin pitkään kunnes on pakko herätä, jotta ehdimme ajoissa töihin.

Taulukko 1. Ihmisen sisäinen vuorokausi ei ole tasan 24 tuntia. Jos ihmisen elimistö saisi päättää, niin useimmilla se jäisi jälkeen ulkoisesta kellonajasta, koska sisäinen kello jätättää muutamia minuutteja joka vuorokausi.
Vuorokausirytmi Ikäryhmä
21–30-vuotiaat 64–74-vuotiaat
Ruumiinlämpö Rytmin pituus keskimäärin (keskihajonta) 24 t 10 min (7 min) 24 t 10 min (9 min)
Rytmin pituuden vaihteluväli 23 t 53 min – 24 t 19 min 24 t 0 min – 24 t 28 min
Melatoniini Rytmin pituus keskimäärin (keskihajonta) 24 t 11 min (8 min) 24 t 13 min (9 min)
Rytmin pituuden vaihteluväli 23 t 51 min – 24 t 23 min 24 t 1 min – 24 t 30 min