Anglosaksisen perinteen maissa aamuihmisiä kutsutaan aamun kiuruiksi (engl. morning larks), iltaihmisiä yön pöllöiksi (engl. night owls). Aikojen saatossa on kiuruun liitetty lähinnä myönteisiksi tulkittavia ominaisuuksia, kuten hemmottelua, hulluttelua, ilakointia ja omistautumista. Myös Kyösti Larson eli Larin-Kyösti (1873–1948) kertoo runossaan Kevätsointuja leivosten leikkivän ja toivoo voivansa nousta talven jälkeen leivona ilmaan. Tällöin hän mielestään olisi oikea laulaja ja hänen riemunsa saisi oikean kaiun. Uuno Kailas (1901–1933) vuorostaan pukee runossaan Hymni valolle sanoiksi se, miten kevät herättää ihmiset talven horteesta, valo kirvelee aivoissa ja saa sydämissä soimaan kiurun kirkkaan laulun. Edelleen V. A. Koskenniemi (1885–1962) ilmaisee Jean Sibeliuksen (1865–1957) sinfoniseen runoon Finlandia kirjoittamassaan sanoituksessa, miten kiuru laulaa aamulla kirkkaassa auringonpaisteessa kauniilla äänellä merkiksi yön, myös symbolisen yön, väistymisestä päivän tieltä.

On yllättävää, että kiuru (Alauda arvensis) eli leivo tai leivonen on valikoitunut keskeiseen asemaan näissä rakastetuissa laulunsäkeissä. Kiuru on pienikokoinen ja ulkonäöltään vaatimaton varpuslintu. Selityksenä kiurun asemaan lienee kuitenkin se, että se tunnetaan nimenomaan laululennostaan. Se lentää korkealla peltojen ja nummien päällä ja saattaa nousta jopa 100 metrin korkeuteen laulamaan, mikä on herättänyt ihmistenkin ihailun. Kiuru on myös yksi varhaisimmista maamme keväisistä muuttolinnuista. Siten se on meille kevääntuoja pitkän talven jälkeen. Kuu kiurusta kesään ja niin edelleen, kuten vanhassa lorussa sanotaan.

Ruotsin kuningatar Kristiina totesi, että täällä pohjoisessa on vain yksi vuodenaika ja että se on talvi. Vuodenaikanamme on joko valkoinen talvi (eli talvi) tai vihreä talvi (eli kesä). Talven ylivalta voi pohjoisilla seuduilla tuntua aika ajoin musertavan raskaalta, ja Z. Topelius (1818–1898) ilmaisikin kirjassaan Matkustus Suomessa vuonna 1874 asian siten, että leikillään oli meidän "ilman-alusta" sanottu, että Suomessa oli 9 kuukautta talvea ja 3 kuukautta kesätöntä aikaa. Leikki aina omiaan lisää, mutta Topeliuksen mielestä siinäkin oli jo tarpeeksi, että täällä talvi kestää puolet vuodesta. Eino Leino (1878–1926) pyytääkin runossaan Kevätlaulu keväisen auringonpaisteen poistavan ihmisten mielistä hallan, sydämistä jään ja rinnoista roudan.

Pitkä, pitkä on Pohjan yö,
kolkko on talvi Suomen.
Kauvan kattanut maata on
hallan ja hämärän vyö,
kauvan on kuura
peittänyt maan,
kauvan on huura
huokunut mielihin hallaa vaan –
Paistaos armahin aurinko,
hellitä lempeä pouta,
jotta lähtisi sydänten jää
ja sulais rintojen routa.
Eino Leino: Elämän koreus

Kirsti Simonsuuri jatkaa tätä perinnettä sanomalla Pohjoisessa yökirjassa, että pimenevä syksy on toivoton ja tyhjä ja että pohjoisessa on puolet vuodesta aikaa, jolloin pimeys ja kylmyys ylittävät ihmisen luontaisen kestokyvyn. Siten on ilmeistä, että kun kiurun keväinen laulu soi jälleen korvissamme ankaran talven jälkeen, se lohduttaa meitä.

Keväällä valoa on yllin kyllin. Paitsi kasvava valon määrä, myös nouseva lämpötila vaikuttaa keväisin elollisten käyttäytymiseen. Ihminenkään ei tee tässä asiassa poikkeusta. Kraepelin havaitsikin muun muassa, että viisi sadasta maanis-depressiivisestä potilaasta kärsi toistuvasti maniasta keväisin, kun ”mahla nousi puihin”, ja masennustilasta useimmiten syksyisin. Kailas ilmaisi saman asian kirjoittamalla runossaan Hymni valolle, että kun puihin virtaa mahlaa ja puissa silmut paisuvat, myös vainajat tuntevat haudoissaan elon palaavan suoniin ja luihin.

Tämä "ilman-ala", ilmasto, on kuitenkin muuttumassa jälleen kerran maapallon historiassa. Elämme muuttuvassa ilmastossa. Vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestön ja Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman perustama hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC) jatkaa nykyisin Rooman Klubin 1960-luvulla aloittamaa sanomaa julistamalla, että ihmisen tulee suojella luontoa ja että ihmisen toiminnalla luonnon keskellä on rajansa. Jos ihminen olisi lajinimensä arvoisesti viisas, niin hän ei pelkästään suojelisi vaan myös vaalisi, kunnioittaisi, luontoa, sillä ihminen ei ole vieraantunut luonnosta niin paljon kuin ajattelee tai toivoisi olevansa. Luonnon olosuhteilla, kuten valolla ja lämmöllä, on edelleen vaikutuksensa ihmisen käyttäytymiseen.

IPCC-paneeli on joukko asiantuntijoita, jotka kokoavat ja muokkaavat saatavilla olevaa tieteellistä tutkimustietoa. Tutkimustiedon koonti ja arviointi sekä levittäminen yleiseen tietoisuuteen, suurelle yleisölle, vaatii ammattitaitoa. Tieteen lukutaito on monessa maassa, myös Suomessa, valitettavan heikko. Tämän takia markkinoinnilla vaikutetaan ihmisten käsityksiin tosiasioista ja mustan voi puhua valkoiseksi. Jopa valkoisen voi puhua mustaksi. Se, kenelle viestimissä annetaan tilaa ja aikaa kertoa näkynsä asiasta, muokkaa ihmisten käsityksiä tosiasioista. Jotta näin ei tapahtuisi, tarvitaan hyvää tieteen lukutaitoa. Tieteen uutisiin olisikin yksisilmäisyyden välttämiseksi syytä löytää aina useampi kuin yksi perusteltu näkökulma, jotta ihmiset voisivat asiaa pohtien muodostaa oman kantansa.

IPCC-paneelin skenaariot ovat luvanneet sään ääri-ilmiöiden voimistumisen ohella myös Suomen kannalta myönteisiä muutoksia. Ajatellaan tässä esimerkiksi välimerellistä ilmastoa, joka tulisi vihdoin suomalaisten luo sen sijaan, että suomalaisten täytyisi matkustaa Välimeren luokse. Tätä taustalla olevaa viestiä vasten ei mielestäni ole lainkaan ihme, että ilmastokeskustelu on Suomessa vaisua.

Toinen seikka, joka vaikuttaa vaisuun ilmastokeskusteluun, on se, että hyväkin asia voidaan vesittää viestinnällä. Se, miten ilmastomuutos aluksi esitettiin suurelle yleisölle, on jättänyt jälkensä. Pelottelu ja syyllistäminen olivat kuin suoraan tuomiopäivän saarnasta, mikä sai ihmiset vetäytymään kuoreensa. Myös se, että skenaarioiden aikajänne on pitkä, pitempi kuin ihmisikä, saa monen tässäkin asiassa olemaan ilmaisematta kantaansa vastaan saati puolesta. Ilmastonukkuvat odottavatkin herätystä, mutta sulkevat korvansa tuomiopäivän pasuunoilta.