Mitä kapeampia aikavyöhykkeet ovat, sitä tarkemmin ne vastaavat paikallisaikaa. Mitä leveämpiä ne ovat, sitä suuremmat erot itälaidan ja länsilaidan valoisan ajan kelloajoissa ovat. Aikavyöhykkeen leveydellä vaikutetaan siihen, miten valoisaa paikkakunnalla on tietyllä kellonlyömällä.

Jos aikavyöhykkeen leveyttä ei voida muuttaa, niin maan aikavyöhykkeen kiintopistettä voidaan vaihtaa. Sillä se, millä aikavyöhykkeellä maa on, on sopimus. Sopimus voidaan neuvotella uusiksi. Suomi on nykyisin Itä-Euroopan aikavyöhykkeellä (UTC+2), mutta voisi olla viereisellä (UTC+1 tai UTC+3) tai aivan omallakin aikavyöhykkeellä kuten UTC+1:20 tai UTC+1:05 tai mitä tahansa muuta. Nämä kaikki ovat vain sopimuksia.

Esimerkiksi Oxfordissa, Englannissa, vaalittiin perinteitä noudattamalla omaa paikallisaikaa, joka on 5 minuuttia 2 sekuntia jäljessä Greenwichin normaaliajasta. Muistona tästä Christ Church Collegen Tom Towerin kello Great Tom soi joka ilta 101 kertaa, ei kello 21.00, vaan kello 21.05 kutsuen opiskelijat kaupungilta yliopiston suojiin. 101 kertaa, koska se muistuttaa yliopiston tuon osan 100 ensimmäisestä opiskelijasta (vuodelta 1546) lisättynä yhdellä (vuonna 1664). Vaikka myös tuo kello seuraa nykyisin UTC-vyöhykeaikaa, katedraali elää seiniensä sisäpuolella edelleen Oxfordin paikallisajan mukaan.

Kuuluisa kello soitti paikallisajan merkiksi myös matematiikan lehtori Charles Lutwidge Dodgsonille eli kirjailijanimenä tunnetulle Lewis Carrollille (1832–1898). Hänen luomansa rauhaton Valkoinen Kani Liisan seikkailuissa ihmemaassa alati vilkuilee liivintaskusta kelloaan, taivastelee, pelkää myöhästyvänsä ja mutisee taas olevansa myöhässä. Tästä Liisakin innostuu, ajattelee kaninkoloon pudottuaan olevansa pian maan keskipisteessä ja kysyy yllättäen, onko hän pudotessaan leveysasteilla vai pituusasteilla. Lausuttuaan nämä komealta kuulostavat sanat, joiden merkitystä Liisa ei ymmärtänyt mutta joita hänen teki mieli käyttää, hän jatkaa aprikointiaan, arvelee putoavansa suoraa päätä maan läpi ja päätyvänsä Uuteen-Seelantiin tai Australiaan.

IMC-konferenssin puheenvuorot on taltioitu Gutenberg-projektin toimesta avoimesti jokaisen luettavaksi. Istuntopöytäkirjojen 212 sivua vangitsevat lukijansa, valottavat pitkissä keskusteluissa ilmi tulleita eturistiriitoja ja tallentavat menneen maailman hengen käytöstapoineen kuin aikakapseliin. Marraskuun 1. päivänä vuonna 1884, kohteliaiden kiitosten ja huomion osoitusten jälkeen, konferenssi saamansa tehtävän täytettyään lipui uljaana historian laineille ilman seuraavan kokoontumisen päivämäärää puheenjohtajansa sanoin:

The business of the Conference having been concluded, it would adjourn sine die.

Vuonna 1900 monet valtiot käyttivät maansa alueella normaaliajan vyöhykkeitä, mutta ilman sidettä Greenwichin normaaliaikaan, koska yhteydenpito oli vielä hidasta. Vähitellen, puhelimien ja lentoliikenteen yleistyttyä 1920-luvulla ihmisille vasta syntyi tarve omaksua aikavyöhykkeen leveydeltä määrittyvä ja käytössä näkyvä normaaliaika, jotta soitot ja matkat voitiin tehdä yhteisesti sovittuun aikaan. Vielä nykyäänkin lentokoneiden matkasuunnitelmat sekä junien ja bussien pysäkkiaikataulut palvelevat edelleen tätä tarkoitusta. Puhelimien yleistyttyä yhä kiihtyvä aika ja kiire loivat myös uusia palveluita kuluttajille, joista minuuttiaikatauluun paimentava oli esimerkiksi Neiti Aika, jonne soittamalla saattoi tarkistaa täsmällisen kellonajan.

Suomessa valtiopäivät anoivat Venäjän keisarilta vuonna 1888, että koko Suomen alueella ryhdyttäisiin käyttämään yhtä ja samaa, Helsingin paikallisaikaa. Tätä anomusta ei hyväksytty. Suomen itsenäistyttyä Suomen Maantieteellinen Seura esitti, että Suomi hylkäisi Helsingin horisontin mukaan määritetyn paikallisajan ja alkaisi noudattaa Itä-Euroopan aikavyöhykkeen mukaista normaaliaikaa. Valtioneuvosto suostui tähän ja päätti toteuttaa uudistuksen vuonna 1921 vappuyönä. Suomen historiasta puuttuu täten aikaväli 1. toukokuuta 1921 kello 0.00–0.20. Siten maisteri K. W. Hoppu ei voinut lakittaa Havis Amandaa Kauppatorin laidalla 1. toukokuuta 1921 kello 0.13, vaikka lukuisat silminnäkijät niin vannoivat tapahtuneen, vaan merkittiinpä sitä vastoin kellonajaksi 0.33 tuona sunnuntaiaamuna useammastakin taskukellosta suoritetun tarkistuksen jälkeen.

Matkustamisen ja yhteydenpidon vilkastuessa syntyi myös tosiasiallinen tarve koordinoida valtioiden normaaliajan vyöhykkeet toisiinsa. Britannian ei tarvinnut tehdä tässä asiassa mitään, koska nollameridiaani kulki Greenwichin (Lontoon) läpi, joten muiden oli tehtävä aloite. 7½ vuotta IMC-konferenssin päättymisen jälkeen aikavyöhykkeensä Greenwichin normaaliajan suhteen yhdenmukaisti Belgia toukokuun 1. päivänä vuonna 1892, sitä seuraavan vuoden aikana Saksa, Itävalta-Unkari sekä Italia. Vielä ennen vuosisadan vaihdetta joukkoon liittyivät Tanska, Sveitsi sekä Norja. Paikallisajasta vyöhykeaikaan siirryttiin Ruotsissa vuonna 1900, Espanjassa vuonna 1901, Turkissa vuonna 1910, Ranskassa vuonna 1911, Portugalissa vuonna 1912, Brasiliassa vuonna 1914. Vuonna 1929 aikavyöhykkeet olivat viimein käytössä suurimmassa osassa maapalloa.

Aktiivisena IMC-konferenssissa esiintynyt San Domingo siirtyi aikavyöhykeaikaan Haitin puolella vuonna 1917 ja Dominikaanisen tasavallan puolella vuonna 1933. Yksi konservatiivisimmista maista oli Alankomaat. Siellä elettiin Amsterdamin aikaa, joka oli 19 minuuttia 32 sekuntia (heinäkuun 1. päivästä 1937 lähtien tasan 20 minuuttia) Greenwichin normaaliaikaa edellä, ja oli käytetty lisäksi kesäaikaa vuosina 1916–1939. Vuonna 1940 toukokuun 15. päivän päätteeksi miehittäjät lakkauttivat Amsterdamin ajan ja vaihtoivat tilalle vuoden 1942 marraskuun 2. päivään asti jatkuneen pysyvän kesäajan, minkä jälkeen käytössä oli Keski-Euroopan aikavyöhykeaika kesäaikoineen.