Willett sai ehdotukselleen runsaasti kannatusta. Muiden muassa englantilainen poliitikko Winston Leonard Spencer Churchill (1874–1965) ihastui heti kesäaikaan jo silloin, kun hän palveli liberaalihallitusta siirtokuntien alivaltiosihteerinä, samoin Britannian kuningas Edvard VII (1841–1910) antoi tukensa aloitteelle. Vastustajat olivat kuitenkin kannattajia, kuningastakin, vahvempia. Willettin aloitetta vastustivat muiden muassa pääministeri, kuninkaallinen tähtitieteilijä, ilmatieteen laitoksen johtaja ja maatalouden järjestöt. Parlamentissa aloite hylättiin vuonna 1908. Willett kuitenkin ajoi sitkeästi asiaansa, ja aloite tuli parlamentin käsiteltäväksi uudelleen vuosina 1909 ja 1911, mutta tuli hylätyksi.

Viehätys kesäaikaan oli Britanniassa kuitenkin jo hieman vanhempaa perua. Se ilmeni viimeistään silloin, kun kuningas Edward VII oli vuonna 1901 määrännyt, että kuninkaallisen kartanon tiluksilla Sandringhamissa, Norfolkissa, oli noudatettava omaa aikaa. Tämä Sandringhamin aika oli jatkuvasti puoli tuntia edellä Greenwichin normaaliaikaa. Se oli ikään kuin akateeminen vartti, mutta kaksinkerroin, jotta se paitsi korostaisi kuninkaallisten erikoisasemaa, myös antaisi talvisin iltaan enemmän valoisaa aikaa metsästykselle. Tätä määräystä noudatettiin siellä vuoteen 1936 asti.

Ajatus kesäajan käytöstä kantautui Britanniasta Kanadaan. Siellä kesäaikaa käytettiin maailmassa ensimmäisen kerran, tosin paikallisesti vain Port Arthurissa (Gateway to the West), Ontariossa, heinäkuun 1. päivästä (keskiviikko) syyskuun 1. päivään (tiistai) vuonna 1908. Tuolloin kellot käännettiin kahden kesäkuukauden ajaksi tunnilla eteenpäin.

Kesäaika otettiin lopulta myös valtiolliseen käyttöön, ensin Saksassa ja Itävalta-Unkarissa vuonna 1916 ja pian tämän jälkeen muualla, myös Ruotsissa ja jopa Australiassa asti. Saksa päätti huhtikuun 6. päivänä 1916, että kelloja siirretään tunnilla eteenpäin huhtikuun 30. päivänä kello 23 ja tunnilla taaksepäin lokakuun 1. päivänä kello 1. Silloin oli käynnissä taistelu Verdunissa, ja kesäajan käytöllä pyrittiin säästämään kivihiiltä, jotta sitä ei olisi tarvinnut polttaa sähkövalaistuksen tuottamiseksi. Kaikki sotaponnistuksiin liikenevä polttoaine oli tuolloin saatava ja alistettava länsirintamalle.

Berliinissä vuorokauden valoisa aika oli ennen kesäaikaa huhtikuun lopulla noin kello 4.30–19.45, kesäaikaan siirtymisen jälkeen toukokuun alussa kello 5.30–20.45. Helsingissä vuorokauden valoisa aika on vastaavaan aikaan vuodesta kesäajassa kello 5.17–21.20. Britannia seurasi pian saamaansa esimerkkiä ja parlamentin päätöksellä (Summer Time Act 1916), äänin 170 puolesta ja 2 vastaan, otti kesäajan käyttöönsä. Kauan haikailtua kesäaikaa, tosin erilaisena kuin millaiseksi Willett sen oli suunnitellut, alettiin Britanniassa käyttää toukokuun 21. päivänä vuonna 1916. Lontoossa aamu sarastaa samaan aikaan kuin Berliinissä, mutta ilta hämärtyy hieman Berliiniä aikaisemmin.

Hudson, 60, näki kesäajan käytön toteutuvan maassaan vuonna 1927. Tosin kelloja ei tuolloin kuitenkaan siirretty 2 tunnilla vaan 1 tunnilla. Sitä vastoin Willett, 58, sairastui liikematkallaan Espanjassa influenssaan ja kuoli kotonaan näkemättä kesäaikaa. Kesäaika jäi kuin jäikin Britanniassa käytännöksi sodan jälkeen ja vakiintui siellä käyttöön lain voimalla vuonna 1925.

Erämaavuosiensa kuluessa vuonna 1934 Churchill, 59, antoi asialle julkisen, tosin hieman jälkiviisaan, kunnianosoituksensa kohottamalla lehtikirjoituksessaan (A silent toast to William Willett) hiljaisesti maljan Willettin kunniaksi. Siinä Churchill, kehuttuaan ensin itseään, säälittyään maaseudun ja herjattuaan syrjäseutujen asukkaita, kertasi kesäajan hyötyjä. Suurimpana hyötynä Churchill piti sitä, että etenkin kaupungeissa asuvat työläiset saavat kesäajan käytöllä 160 tuntia lisää valoisaa aikaa, osa niistä säätilasta riippuen saattoi olla jopa aurinkotunteja, ja että he voivat käyttää nämä tunnit terveelliseen ja rentouttavaan ulkoiluun. Hän siis oletti, että kesäaika antaa hyötynsä, jos ihmiset ovat vapaa-ajallaan terveystietoisia ulkoilmaihmisiä. Tällä ajatuksellaan hän myötäili sekä Hudsonin että Willettin jo aiemmin esittämiä perusteluja kesäajan käytön puolesta.