Yksi keino suomalaisten kaamosoireiden lievittämiseksi olisi tehdä talviaamuista kaikille Suomessa asuville nykyistä valoisampia. Tämä olisi mahdollista toteuttaa päättämällä siirtää Suomi toiselle aikavyöhykkeelle. Jos Suomi noudattaisi esimerkiksi Keski-Euroopan aikavyöhykkeen mukaista aikaa ilman kesäajan käyttöä, niin Suomessa talviaamut valkenisivat tuntia nykyistä aiemmin ja ihmisillä olisi mahdollisuus herätä valoisampiin aamuihin. Silloin elimistömme sisäinen kello ei jätättäisi yhtä paljon kuin se nykyisin tekee.

Olisiko aikavyöhykkeen vaihdolla terveydelle myönteisiä vaikutuksia, sitä emme voi ennakolta tietää. Olettamusta tästä puoltaa havainto siitä, että Norjassa Tromsøstä pohjoiseen kaamosoireilevia on suhteessa väkilukuun yllättävän vähän. Pohjois-Norja sijaitsee samoilla pituuspiireillä kuin Suomi, mutta eri aikavyöhykkeellä. Tämä ulkoisten kellonaikojen ero saattaa ihmiset erilaiseen asemaan valoisan ajan ja yhteiskunnan aikataulujen suhteen. Pohjoisnorjalaiset saavat aikavyöhykkeensä ansiosta enemmän valoa talviaamuihinsa kuin suomalaiset.

Kaksi muutakin havaintoa puoltaa tätä olettamusta. Yhdysvalloissa verrattiin niiden aikuisten, jotka asuvat aikavyöhykkeensä länsilaidalla, kaamosoireita niiden kaamosoireisiin, jotka asuvat saman aikavyöhykkeen itälaidalla. Aikavyöhykkeiden länsilaidan asukkailla oli enemmän kaamosoireita kuin itälaidan asukkailla. Selityksenä tälle on se, että ihmiset heräävät tiettyyn kellonaikaan. Samalla aikavyöhykkeellä asuvilla kello näyttää samaa aikaa, mutta aikavyöhykkeen itälaidalla on samaan kellonaikaan valoisampaa kuin länsilaidalla. Myös Saksassa esimerkiksi 11–16-vuotiaat koululaiset ovat useammin iltaihmisiä, kun he asuvat läntisessä osassa maata, vaikka kouluaamut alkavat samaan aikaan niin läntisessä kuin itäisessä osassa maata. Itäsaksalaiset saavat aikavyöhykkeensä itäreunalla enemmän valoa aamuihinsa kuin länsisaksalaiset.

Valoisan ajan ja työajan epätahti on alun alkaen syntynyt siksi, että ihmiset ovat keinovalon käytön seurauksena alkaneet valvoa entistä myöhempään. Myös kolmivuorotyö on yleistynyt. Kuitenkin, jotta kesäaika täyttäisi sitä perustelevat tavoitteet, tulee ihmisten siis noudattaa enemmän kellon kuin auringonkierron osoittamaa aikaa. Tämä edellyttää sitä, että työssäkäyvät nousevat kesäaamuisin samaan kellonaikaan ja käyvät iltaisin levolle samaan aikaan kuin talvisin. Kesäajan voidaankin nähdä osaltaan vieraannuttavan ihmistä entistä enemmän luonnon aikamerkeistä.

Kesäaika muuttaa kaikkia kellonaikoja. Myös puolenpäivän hetki siirtyy loitommaksi kello 12:sta. Päivä on puolessa silloin, kun aurinko on korkeimmillaan ja suoraan etelässä. Kesäajan vallitessa aurinko on etelässä vasta kello 13 ja 13.30 välillä. Läntisimmissä osissa Suomea, jossa auringon näyttämä aika on vielä tästäkin noin 20 minuuttia etäämpänä, keskipäivän hetki voi ajoittua liki kello 14:ää. Mikäli ihmisen sisäiset kellot seuraavat tarkasti luonnon aikamerkkejä, on iltaisin silmiin lankeavan valon sisäisen kellon käyntiä jätätystä voimistava vaikutus haaste sisäisen ja ulkoisen vuorokauden yhteensovittamiselle.

Keväällä tehtävä ulkoisen kellon siirto pakottaa aikaistamaan sisäisen kellon vaihetta, mutta samalla pimenevät aamut antavat kehon keskuskellolle ristiriitaisen signaalin. Luonnon ajan ja mekaanisen kellon osoittaman ajan välisen aikaeron kiinni kurovaa sisäistä kirivaihdetta ei aina oitis löydy. Syksyllä on sitä vastoin helpompaa. Aikaistamista luontaisempaa ihmiselle on siirtää sisäisen kellonsa vaihetta myöhäisemmäksi, kuten kesäajasta syksyisin normaaliaikaan palaamisen yhteydessä ja esimerkiksi idästä länteen lennettäessä tapahtuu.

Aikamuutosten terveysvaikutuksista ei kuitenkaan tiedetä vielä kovin paljon. Syynä tähän on paitsi näiden ilmiöiden monimutkaisuus, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan aikaa, myös se, että ne ovat ihmiselle uusia ilmiöitä. Asiaan on alettu kiinnittää huomiota vasta vuorotyön yleistymisen ja siinä ilmenneiden terveysvaarojen myötä. Evoluution mittakaavassa tämä on tapahtunut vasta silmänräpäys sitten.