Terveiden vanhusten matkailuun ei liity erityisiä riskejä. Itse asiassa monet terveysriskit ovat iäkkäillä pienempiä kuin nuorilla. Tämä on todettu esimerkiksi matkaripulin ja tapaturmien kohdalla. Selityksenä lienee iäkkäiden pienempi riskinotto matkan aikana.

Hyvin iäkkäiden on syytä erityisesti huomioida muutamia seikkoja. Iän myötä elimistö säätelee huonommin nestetasapainoa ja kehon lämpöä. Riittävästä nesteiden nauttimisesta on huolehdittava veritulppariskin pienentämiseksi lentomatkojen aikana ja lämpimissä matkakohteissa. Kuivuminen lisää myös lämpöhalvauksen riskiä. Matkoihin liittyy paljon istuskelua, vaikka itse lentoaika olisikin vain muutamia tunteja. Tuki- tai lentosukat ovat aina aiheelliset lentomatkoilla. Suolta lamaavat ripulilääkkeet voivat aiheuttaa tavallista herkemmin vaikean ummetuksen ja niitä kannattaa käyttää vain häiritsevän runsaan kuumeettoman ripulin aikana. Nukahtamis- ja unilääkkeitä on syytä välttää aikaerorasituksen ehkäisyssä ja hoidossa, ellei ole tottunut niihin. Jos liikkuminen on vaikeaa, on muistettava kysyä etukäteen matkatoimistolta sekä hotellin rakenne että sen sijainti. Hotellin epäonnistunut valinta voi tuoda hankaluuksia ja lisää tapaturmariskiä. On myös muistettava rasitukset lentoasemilla. Koneen vaihtoihin kannattaa varata runsaasti aikaa. Akuutti sairaanhoidon tarve on yleisempää lentoasemalla kuin lentokoneessa.