Naisen elämässä on monenlaisia rajapyykkejä, jolloin elämä muuttuu ratkaisevasti. Yksi niistä on raskaaksi tulo. Monesti raskaus on toivottu, tarkkaankin suunniteltu, joskus vahinko, mutta silloinkin lopulta onnellinen tapahtuma. Lääketieteen kehityksen myötä raskauksien seuranta ja synnytysten hoito Suomessa on maailman huippua. Tietoa on saatavissa paljon, mutta jokaiselle naiselle ensimmäinen raskaus on aina täysin uusi kokemus, ja tiedon tarve on lähes rajaton.
Raskauden alkamisen edellytykset
Munarakkulan kehittyminen, munasolun kypsyminen ja irtoaminen ja hedelmöityneen munasolun kiinnittyminen kohdun limakalvolle muodostavat tapahtumaketjun, jonka häiriötön kulku luo edellytykset raskauden alkamiselle.
Siittiöitä on emättimessä normaalin yhdynnän jälkeen miljoonia. Niistä vain osa saavuttaa kohtuontelon ja muutama tuhat kulkeutuu munanjohtimeen. Terveet siittiöt liikkuvat nopeasti ja pääsevät perille jo muutamassa minuutissa. Tällä matkalla siittiöt tulevat hedelmöittämiskelpoisiksi; niissä tapahtuu ns. kapasitaatio. Hedelmöitys tapahtuu munanjohtimessa, joten ainakin toisen munanjohtimen on oltava avoin.
Kaikkein otollisin hetki tulla raskaaksi on juuri ennen ovulaatiota (ks. Kuukautiskierto ja munasolun kehitys), mutta raskaus voi alkaa yhdynnästä, joka on ollut useita päiviä ennen ovulaatiota tai vielä päivä ovulaation jälkeenkin. Yhdyntöjen kovin tarkka ajoitus ei ole tarpeen. Riittää, että ovulaatioaikaan yhdyntöjä on noin kahden päivän välein. Tämä takaa, että jokaisessa kuukautiskierrossa on hedelmöitymisen mahdollisuus.
Jotkut haluavat käyttää yhdyntöjen ajoittamiseen niin sanottuja ovulaatiotestejä, joita voi ostaa apteekista. Niiden avulla voi aamuvirtsanäytteestä tutkia, milloin ovulaatio on lähestymässä. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko tällaisen testin käyttämisestä enemmän haittaa, jos yhdyntöjen aikataulusta tulee liian laskelmoitu. Vanhanaikaisesta peruslämmön määrittämisestä ei ole hyötyä hedelmällisen ajankohdan löytämisessä.
Hedelmällisellä parilla raskauden alkamisen todennäköisyys on jopa 30 % yhtä kuukautiskiertoa kohden. Monet seikat saattavat pienentää hedelmöitymisen todennäköisyyttä. Sekä ali- että ylipaino heikentävät hedelmällisyyttä, joten painonhallintaan, terveelliseen ravitsemukseen ja sopivaan liikuntaan kannattaa raskautta toivottaessa panostaa. Foolihapon käyttö ei auta raskaaksi tulon todennäköisyyteen. Joidenkin tutkimusten mukaan runsas kahvin juonti voi olla haitallista, mutta ainakin kolme kahvikupillista päivässä voi juoda turvallisesti.
Tupakointi heikentää munasarjojen toimintaa ja myös sperman laatua. Runsas alkoholin käyttö voi johtaa siittiötuotannon häiriöön, ja se heikentää myös naisen hedelmällisyyttä. Raskautta toivottaessa pitäisi tupakointi lopettaa ja alkoholia nauttia vain sangen kohtuudella.
Katso myös PregMind mobiilisovellus raskausajan ja vanhemmuuden henkiseen hyvinvointiin.
Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitisen kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).