Kuukautiset alkavat keskimäärin 12–13 vuoden iässä. Alkamisikään vaikuttaa perimä, mutta myös ravinnolla ja liikunnan määrällä on merkitystä. Niin ikään lapsuudessa sairastetut vaikeat sairaudet tai niiden lääkehoito voivat vaikuttaa kuukautisten alkamisikään. Hitaan murrosiän kehityksen syynä voivat olla esimerkiksi vaikeat suolistosairaudet, kuten keliakia ja Crohnin tauti. Alkuvaiheessa, parin–kolmen vuoden ajan, kuukautiskierrot ovat epäsäännöllisiä ja vuodot voivat tulla jopa muutaman kuukauden välein. Silloin munasolu irtoaa vain satunnaisesti.
Kuukautiset loppuvat normaalisti 43–57-vuotiaana ja keskimäärin 51 vuoden iässä. Ennen kuukautisten loppumista vuodot voivat olla vuosiakin melko epäsäännölliset. Hedelmällisyys vähenee jo 10 vuotta ennen lopullista menopaussia ja selvästi siinä vaiheessa, kun kuukautiskierto alkaa olla epäsäännöllinen.
Normaali kuukautiskierto
Kuukautiskierron tavallinen pituus on 23–35 vuorokautta. Kierron pituus lasketaan vuodon ensimmäisestä päivästä seuraavan kierron vuodon alkuun. Useimmilla naisilla kuukautiskierron pituus vaihtelee muutamien päivien, jopa viikon puitteissa. Tämä on aivan normaalia. Tavanomainen vuodon kesto on 2–8 vuorokautta, keskimäärin viisi päivää.
Vuodon määrä voi myös vaihdella peräkkäisinä päivinä ja peräkkäisissä kierroissa. Monella naisella on pientä tiputusvuotoa 1–2 päivää ennen varsinaisen kuukautisvuodon alkua tai heti kuukautisten jälkeen. Pienet hyytymät kuukautisvuodossa ovat normaaleja, ne ovat tavallisia varsinkin, jos vuoto on runsas. Nämä pienet muutokset eivät vaikuta hedelmällisyyteen.
Kuukautiskierron vaiheet
Säännöllisen kuukautiskierron ylläpitoon tarvitaan normaali aivolisäkkeen toiminta, munasarjat, jotka reagoivat aivolisäkehormoneiden erittymiseen, sekä kohtu. Hormonaalisesti kuukautiskierto jaetaan kahteen vaiheeseen: munarakkulan kypsymisvaiheeseen ja keltarauhasen toimintavaiheeseen. Kierron alussa munarakkula alkaa kasvaa aivolisäkkeen erittämän munarakkulaa kypsyttävän hormonin (FSH) vaikutuksesta. Munarakkula tuottaa naishormonia (estradioli), joka paksuntaa kohdun limakalvoa. Kun munarakkula on kypsä, se puhkeaa ja munasolu irtoaa (ovulaatio). Ks. kuvat ja .

Normaali kuukautiskierto. Munarakkula kasvaa kuukautiskierron alkupuolella. Se tuottaa estrogeenia, joka paksuntaa kohdun limakalvoa. Ovulaation jälkeen muodostuu keltarauhanen, jonka tuottama keltarauhashormoni kypsyttää kohdun limakalvon; samalla peruslämpö nousee.

Munarakkulan kehityksen eri vaiheet munasarjassa.
Ovulaation käynnistää aivolisäkkeestä erittyvän luteinisoivan hormonin nopea nousu (LH-piikki). Sama LH tukee munarakkulan paikalle kehittyvän keltarauhasen toimintaa ja keltarauhashormonin (progesteronin) eritystä kahden viikon ajan. Keltarauhashormoni kypsyttää kohdun limakalvoa mahdollista raskautta varten. Jos munasolu ei ole hedelmöitynyt ja kiinnittynyt, keltarauhanen surkastuu ja kuukautisvuoto alkaa.
Munasolun kypsyminen
Tytöllä on kaikki munasolut valmiina jo syntymähetkellä. Itse asiassa niiden määrä on suurimmillaan tyttösikiöllä raskauden puolivälissä; sen jälkeen ne alkavat vähitellen vähentyä solukuoleman kautta. Syntymän hetkellä alkumunarakkuloita on 1–2 miljoonaa, murrosiän alkaessa noin 400 000. Sen jälkeen aina pieni osa tuhoutuu kuukausittain. Munasolun kypsyminen alkaa jo sikiökaudella, mutta on pysähdyksissä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Lopullinen kypsyminen tapahtuu ovulaation yhteydessä.
Munasolu on noin 0,1 mm läpimittainen ja sitä ympäröi suojakerros, ns. zona pellucida (munasolun kettokerros). Munasolulla on tässä vaiheessa ympärillään granuloosasolujen (kumulussolut) muodostama solurykelmä.
Tapahtuuko ovulaatio vai ei?
Kuukautiskierron säännöllisyys viittaa ovulatoriseen kiertoon ja munasarjojen normaaliin hormonitoimintaan. Ovulaation tapahtuminen voidaan varmistaa mittaamalla hormonitasoja kuukautiskierron eri vaiheissa. Myös ultraäänitutkimuksen avulla voidaan munasarjan toimintaa seurata.
Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitisen kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).