Alkion kiinnittyminen kohtuun laukaisee istukan sekä äidin ja sikiön välisen verenkierron kehityksen. Istukassa äidin veri pääsee suoraan huuhtelemaan istukan sikiönpuoleisen osan sormimaisia nukkalisäkkeitä eli villuksia. Istukan villuspuuston kehitys jatkuu aina 32. raskausviikolle asti, jolloin sikiön ja äidin verenkiertoa erottaa enää hyvin ohut kahden solukerroksen paksuinen kalvo.
Täysin kehittynyt istukka on kiekkomainen, painaa 500–600 grammaa ja on jakautunut 15–25 lohkoon (kuva ). Sen villuspuuston yhteinen pinta ala on noin 10 m2, mikä riittää normaalitilanteessa hyvin huolehtimaan sikiön kaikista tarpeista.
Istukka, sikiökalvot ja napanuora. Istukan ja napanuoran kautta sikiö saa kaiken tarvitsemansa. Lapsivesi suojaa sikiötä ja tarjoaa sopivan elinympäristön.
Istukka
Kaasujen vaihto ja ravintohuolto
Istukan tärkeimmät tehtävät ovat sikiön veren kaasujen vaihto ja sikiön ravintohuolto. Sikiöstä veri virtaa istukkaan kahta napanuoran valtimoa pitkin, jotka istukkaan saapuessaan haaroittuvat useiksi pieniksi valtimoiksi ja päätyvät lopulta yksittäisten villusten hiussuoniksi.
Istukan kautta sikiö saa tarvitsemansa hapen ja ravintoaineet ja sen kautta poistuu hiilidioksidia, useat aineenvaihdunnan lopputuotteet ja ylimääräinen lapsivesi. Hapettunut ja ravintorikas veri palaa napalaskimoa pitkin sikiön verenkiertoon (kuva ).
Istukan villuspuuston rakenne. Äidin veri huuhtelee suoraan istukan sikiön puoleisia nukkalisäkkeitä eli villuksia.
Suoja infektioilta
Istukka suojaa sikiötä estämällä tehokkaasti useimpien taudinaiheuttajien pääsyn äidistä sikiöön, mutta jotkut bakteerit (esimerkiksi kupan aiheuttaja Treponema pallidum), virukset (esimerkiksi parvorokko-, sytomegalo-, vihurirokko- ja vesirokkovirukset) sekä Toxoplasma gondii -alkueläin läpäisevät istukan ja voivat aiheuttaa sikiön infektion.
Sikiön puolustusmekanismien ollessa vielä kehittymättömiä sen kyky suojautua taudinaiheuttajia vastaan on vähäinen. Raskauden kestosta riippuen äidin ensimmäistä kertaa raskauden aikana sairastama infektio voikin johtaa alkuraskaudessa epämuodostumiin tai jopa sikiön kuolemaan ja myöhemmin sikiön krooniseen infektioon.
Toisaalta istukka läpäisee tehokkaasti äidin veressä kiertäviä vasta-aineita eli immunoglobuliineja, jotka suojaavat sikiötä vielä useita kuukausia syntymän jälkeen. Esimerkiksi äidin lapsuudessa sairastama vesirokko antaa sikiölle ja vastasyntyneelle suojan vesirokkoa vastaan. Myös äidin saamat rokotukset suojaavat sikiötä ja vastasyntynyttä. Suomessa lapsuudessa annettava kolmoisrokote MPR on käytännössä hävittänyt synnynnäisen vihurirokon kokonaan.
Aktiivinen aineenvaihdunta
Istukka ei toimi ainoastaan valikoivana suodattimena äidin ja sikiön välillä, vaan sillä on myös oma aineenvaihduntansa. Se tuottaa yhteistyössä sikiön kanssa useita raskauden ylläpitämisen, sikiön kasvun ja kypsymisen sekä synnytyksen ja imetyksen kannalta tärkeitä hormoneja, joista tärkeimmät ovat istukkagonadotropiini, progesteroni, estradioli ja istukan laktogeeninen hormoni.
Monien istukan tuottamien hormonien vaikutusta ei edelleenkään tunneta. Niiden mittaamista äidin verestä voidaan käyttää hyväksi raskauteen liittyviä riskejä arvioitaessa (esimerkiksi PAPP-A alkuraskauden yhdistelmäseulonnassa).
Napanuora
Napanuoran kautta sikiön verenkierto on yhteydessä istukkaan. Tavallisesti siinä on kaksi napavaltimoa ja yksi laskimo, joita ympäröi hyytelömäinen sidekudos. Sidekudosta peittää vesikalvo aina sen sikiön puoleiseen tyveen asti. Toisesta päästään napanuora kiinnittyy yleensä keskelle istukkaa tai sen reunalle. Raskauden lopussa napanuora on noin kaksi senttimetriä paksu ja 50–60 senttimetriä pitkä.
Verisuonten kierteisyys napanuorassa antaa sille hyvän suojan kiristymiseltä tai puristumiselta sikiön liikkuessa. Vähintään 20%:ssa synnytyksistä todetaankin napanuoran olevan kiertyneenä sikiön kaulan ympärille ilman, että se on aiheuttanut sikiölle mitään vaaraa. Liian pitkään (yli 90 cm) tai lyhyeen (alle 40 cm) napanuoraan, sen poikkeavaan kiinnittymiseen kalvoihin tai kierteisyyden puuttumiseen liittyvät ongelmat ovat harvinaisia (alle 1 % raskauksista). Niihin liittyviä kohdunsisäisiä sikiökuolemia ei pystytä millään tutkimuksilla estämään. Toisaalta valvottu alatiesynnytys ei vaaranna sikiön hyvinvointia, koska sikiön ahdinkotila pystytään toteamaan ja hoitamaan ajoissa.
Sikiökalvot ja lapsivesi
Sikiökalvot muodostuvat kahdesta toisistaan erotettavissa olevasta lehdestä, vesikalvosta eli amnionista ja suonikalvosta eli korionista. Istukka on kehittynyt suonikalvosta siihen osaan kohtua, mihin alkio kiinnittyi hedelmöitymisen jälkeen. Vesikalvon muodostama lapsiveden täyttämä ontelo ympäröi sikiötä ja napanuoraa 8. raskausviikosta lähtien.
Lapsivesi on sikiön kasvun ja kehityksen kannalta elintärkeä (esimerkiksi sikiön keuhkot eivät voi kehittyä vedettömissä olosuhteissa). Vesi ylläpitää sopivaa lämpötilaa ja nestetasapainoa. Vedessä sikiö pystyy liikkumaan takertumatta sikiökalvoihin ja vesi suojaa sikiötä ja napanuoraa puristumiselta. Lapsivesipussi alkaa muodostua jo 12. päivänä hedelmöitymisen jälkeen. Lapsiveden määrä kasvaa raskauden edetessä ja on 10. raskausviikolla 30 ml, 15. raskausviikolla 200 ml ja pari viikkoa ennen laskettua aikaa 700–1 000 ml. Yliaikaisissa raskauksissa veden määrä voi olla jo selvästi vähentynyt.
Alkuraskaudessa lapsivesi muodostuu vesikalvon soluista ja äidin veren plasmasta suonikalvon läpi tihkumalla. 14. raskausviikon jälkeen lapsivesi muodostuu pääasiassa sikiön virtsasta ja vaihtuu noin kolmen tunnin välein sikiön niellessä vettä. Suolistosta vesi imeytyy sikiön verenkiertoon ja istukan kautta edelleen äidin puolelle.
Koska istukka siirtää sikiön aineenvaihdunnan kuona-aineet suoraan äidin verenkiertoon, on sikiön virtsa ja siten lapsivesikin pääasiassa vettä. Lisäksi vedessä on sikiön ihon soluja, lapsenkinaa ja raskauden loppupuolella sikiön keuhkoja täyttävästä nesteestä peräisin olevia pinta-aineita. Näitä lapsiveden eri ainesosia voidaan käyttää hyväksi sikiön mahdollisia sairauksia tai synnytysajankohtaa selvitettäessä (esimerkiksi sikiön kromosomit voidaan tutkia lapsiveden soluista tai määrittää sikiön keuhkojen kypsyys lapsiveden keuhkojen pinta-aineiden määrästä).
Sikiön niellessä lapsivettä sen sisältämät aineet sekoittuvat suoliston eritteiden kanssa lapsenpihkaksi eli mekoniumiksi. Vastasyntyneen ensimmäinen uloste on tätä vihreän väristä lapsenpihkaa. Joskus, erityisesti yliaikaisissa raskauksissa, sikiö saattaa myös ulostaa lapsiveteen ja tämä näkyy lapsiveden vihreänä värinä.
Jälkeiset (istukka, sikiökalvot ja napanuora)
Jälkeisten tarkastelu on tärkeä osa synnytyksen hoitoa ja vastasyntyneen lapsen tilan arviointia. Napanuoran solmut, toisen napavaltimon puuttuminen, napanuoran lyhyys, istukan koko ja muoto sekä kalkkiutumat tai hyytymät istukan pinnalla huomioidaan ja varmistutaan, että istukasta tai kalvoista ei puutu osia, jotka kohtuun jäädessään voisivat aiheuttaa ylimääräistä verenvuotoa tai tulehduksen äidille. Istukka punnitaan ja sen painoa verrataan lapsen painoon. Istukan suhteellinen paino (ISP) on yleensä 15–20 %; yli 25 %:n suhteellinen paino antaa aiheen tutkia vastasyntynyttä tarkemmin mahdollisten sairauksien toteamiseksi.
Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Susanna Sainion kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).
