Normaaliin raskauteen liittyy monia fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia, joiden tarkoituksena on varmistaa sikiön kasvu ja kehitys, auttaa äidin elimistöä kestämään raskauden aiheuttama rasitus, turvata äidin terveys synnytyksessä sekä valmistaa vanhemmuuteen.
Monet raskauteen liittyvät tuntemukset ovat täysin normaaleja eivätkä uhkaa naisen hyvinvointia. Niiden tunteminen auttaa ymmärtämään, että kyseessä on naisen elimistölle normaali tila eikä sairaus. Toisaalta äitiysneuvolan terveystarkastuksissa pyritään löytämään ne äidit, joiden raskauden kulku poikkeaa normaalista ja ohjaamaan heidät jatkohoitoon synnytyssairaalan äitiyspoliklinikalle.
Kohdun muutokset
Kohdun kasvuun ja verekkyyden lisääntymiseen liittyvät muutokset heti raskauden alettua ovat varhaisimpia raskausoireita pahoinvoinnin lisäksi. Kohdun paino lisääntyy raskauden aikana noin 100 grammasta yli kiloon. Toisen raskauskolmanneksen alussa 16. raskausviikolla suurentunut kohtu täyttää pikkulantion ja sen pohja on tunnusteltavissa vatsanpeitteiden läpi. Aluksi kohdun seinämä on hyvin paksu suhteessa sikiöpussiin, mutta myöhemmin raskauden edetessä ja sikiön kasvaessa seinämä venyy ja on vain noin puolen senttimetrin paksuinen.
Viimeisen raskauskolmanneksen aikana tai viimeistään 32. raskausviikon jälkeen sikiötä voidaankin tunnustella erikseen äidin vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi ja seurata sen kasvua ja asentoa kohdussa neuvolakäyntien yhteydessä. Jos äiti on kovin lihava, voi ultraäänitutkimus olla tarpeen näiden asioiden selvittämiseksi.
Myös emättimen limakalvojen ja ulkosynnyttimien verekkyys lisääntyy, mikä aiheuttaa niille raskaudenaikana tyypillisen sinipunertavan värin. Kohdunkaulan kanavan täyttää sitkeä limainen erite, jota loppuraskaudessa kutsutaan limatulpaksi.
Rintarauhaset
Jo aivan raskauden alusta istukan ja aivolisäkkeen hormonit valmistavat rintoja maidontuottoon ja imetykseen. Rintojen pingotus ja aristus ovat ensimmäisiä raskausoireita heti kuukautisten jäädessä pois. Rintojen koon kasvu johtuu aluksi verenkierron lisääntymisestä ja myöhemmin rauhaskudoksen kasvusta ja rasvan kertymisestä. Verisuonet kuultavat ihon läpi ja rinnat voivat tuntua kyhmyisiltä. Nännipihan läpimitta kasvaa, väri tummuu ja sen rauhaset alkavat erittää talia ihon suojaksi.
Loppuraskaudessa on tavallista, että rinnoista erittyy jo pieniä määriä maitoa ja nännien iho voi karstoittua helposti. Noin 1 %:lla odottavista äideistä on ylimääräinen maitorauhanen. Tavallisimmin se todetaan aristavana kyhmynä kainalossa loppuraskaudessa tai synnytyksen jälkeen maidon noustua rintoihin. Se ei yleensä vaadi mitään toimenpiteitä.
Painonnousu
Keskimääräinen painonnousu raskauden aikana on noin 10–12 kg, ja valtaosa siitä tapahtuu vasta 20. raskausviikon jälkeen (taulukko Normaali painonnousu raskauden lopussa 10–12 kg). Nopea painonnousu alkuraskaudessa on aina merkki lihomisesta. Osalle terveistä odottavista äideistä nesteen kertyminen elimistöön aiheuttaa loppuraskaudessa näkyviä turvotuksia erityisesti jalkoihin. Sopivaan painonnousuun kunkin äidin kohdalla vaikuttaa lähtöpaino ennen raskautta ja painoindeksi (BMI = paino/pituus2).
| Sikiö painaa 3–4 kg |
| Kohtu 1 kg |
| Lapsivesi 0,5–1 kg |
| Istukka 0,5 kg |
| Rinnat 0,4 kg |
| Äidin veren tilavuuden lisäys 1,2 kg |
| Ylimääräinen rasvakudos ja nesteen kertyminen elimistöön noin 4 kg |
Neuvolassa mitataan äidin paino kaikkien tarkastusten yhteydessä. Jos äidin paino ei raskauden jälkipuoliskolla nouse riittävästi tai äiti suorastaan laihtuu, se voi olla merkki sikiön kasvun hidastumisesta. Toisaalta yli 20 kilon painonnousu altistaa raskausajan diabetekselle ja sikiön liikakasvulle. Ylimääräisistä kiloista on aina vaikeaa päästä eroon raskauden jälkeen.
| Painoindeksi (BMI) ennen raskautta | Suositeltava kokonaispainon nousu (kg) |
|---|---|
| Alipainoiset: alle 18,5 kg/m2 | 12,5–18,0 |
| Normaalipainoiset: 18,5–24,9 kg/m2 | 11,5–16,0 |
| Ylipainoiset: 25,0–29,9 kg/m2 | 7,0–11,5 |
| Lihavat: vähintään 30,0 kg/m2 | 5,0–9,0 |
Hengitys
Raskaus lisää hapenkulutusta 20–30 %, mikä edellyttää myös hengityksen tehostumista. Rintakehän läpimitta kasvaa ja pallean liikelaajuus suurenee, minkä seurauksena kertahengitystilavuus nousee merkittävästi ja kaasujen vaihto tehostuu, vaikka hengitystiheys ei muutukaan raskauden aikana. Tämän seurauksena äidin valtimoveren happiosapaine nousee ja hiilidioksidiosapaine laskee, mikä puolestaan helpottaa hiilidioksidin siirtymistä sikiöstä äitiin ja turvaa sikiön hapensaannin. Tosin aivan loppuraskaudessa kookas kohtu rajoittaa pallean liikkeitä ja aiheuttaa jopa puolelle odottavista äideistä hengenahdistuksen tunnetta ilman, että se vaikuttaa äidin tai sikiön hapetukseen. Erottelu fysiologisen ja erilaisista sairauksista, kuten astmasta, johtuvan hengenahdistuksen välillä voi olla vaikeaa.
Iho ja hiukset
Iho tummuu valtaosalla odottavista äideistä, tummilla naisilla enemmän kuin vaaleilla. Tämä johtuu pigmentin lisääntymisestä sukuhormonien ja melanosyyttejä stimuloivan hormonin vaikutuksesta. Rinnoissa nännipihat, kainalot, alavatsan keskiviiva, välilihan alueen iho ja luomet tummuvat. Kasvoihin voi ilmestyä maksaläiskiä erityisesti otsan, ohimoiden ja nenänselän iholle. Auringolta suojautumalla voi jonkin verran vähentää maksaläiskien kehittymistä. Aurinkovoiteita voi raskauden aikana käyttää kohtuudella, mutta parhaan suojan saa vaatteilla. Synnytyksen jälkeen iho vaalenee muutaman kuukauden kuluessa entiselleen.
Raskausarpia ilmestyy toisesta raskauskolmanneksesta lähtien vatsan, reisien ja rintojen iholle noin puolelle odottavista äideistä äidin iästä riippumatta. Ihon sidekudoksen perinnölliset ominaisuudet ja hormonaaliset tekijät vaikuttavat niiden syntyyn. Ihon voimakas venyminen aiheuttaa ihon sidekudoksen pettämisen, mikä näkyy punertavina pitkittäisinä juovina. Raskauden jälkeen ne vaalenevat, vaikka eivät koskaan täysin häviä. Kaksosten äideillä raskausarvet ovat erityisen tavallisia.
Raskausarpien syntyä on vaikea estää millään keinolla. Ihon kutinaa esiintyy yleisesti juuri niillä alueilla, mihin raskausarpiakin syntyy. Sen sijaan kämmenien ja jalkapohjien kutiseminen raskauden viimeisellä kolmanneksella voi viitata maksan toiminnan häiriöön ja vaatii aina jatkotutkimuksena äidin maksa-arvojen tarkistamisen.
Ihon lisääntynyt verenkierto ja pintaverisuonten laajeneminen estrogeenihormonin vaikutuksesta aiheuttaa osalle äideistä pieniä kirkkaanpunaisia painettaessa häviäviä muutoksia, ns. "spidereita", tai kämmenen peukalonpuoleisen ihon punotusta. Nämä muutokset katoavat raskauden jälkeen.
Hiusten kasvu kiihtyy raskauden aikana, koska tavallista useammat hiustupet siirtyvät kasvuvaiheeseen, joka päättyy 1–5 kuukautta synnytyksen jälkeen. Tämä taas aiheuttaa osalle äideistä runsasta hiustenlähtöä jopa suurina tukkoina. Tilanne normalisoituu ilman hoitoa vuoden sisällä. Naisilla, joilla karvoitus on jo ennen raskautta ollut runsasta, voi karvoitus raskauden aikana vielä selvästi lisääntyä. Karvojen ajaminen häpyalueelta ja kainaloista aiheuttaa raskausaikana tavallista herkemmin karvatupentulehduksia. Hiuksia voi värjätä raskauden aikana, mutta viikoittaista värjäystä ei suositella. Kauneudesta ja muodikkuudesta voi joutua tinkimään.
Aineenvaihdunta
Raskauden aikana perusaineenvaihdunta kiihtyy 15–20 % ja ravinnon tarve lisääntyy sikiön kasvun turvaamiseksi. Toisaalta liikunnan määrän väheneminen erityisesti loppuraskaudessa säästää energiaa ja energian tarve lisääntyykin melko vähän, vain n. 10 % loppuraskaudessa.
Suurimmat muutokset liittyvät hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Toisen raskauskolmanneksen alusta lähtien insuliinin eritys haimasta lisääntyy ja äidin paastoverensokeri laskee. Raskauden jälkimmäisellä puoliskolla äidin elimistön kyky käyttää verensokeria hyväkseen heikkenee hormonaalisista syistä ja terveellekin äidille kehittyy lievä insuliiniresistenssiksi kutsuttu tila. Ruokailun jälkeiset verensokeriarvot nousevat korkeammalle kuin ei raskaana olevalla, minkä tarkoituksena on turvata sikiön energian saanti. Samanaikaisesti munuaisten toiminnan muutoksien seurauksena nähdään neuvolan tutkimuksissa terveilläkin äideillä usein glukosuriaa eli pieniä määriä sokeria virtsassa normaalista verensokeritasosta huolimatta.
Verensokeriarvoille on omat viitearvonsa raskausaikana (taulukko Laboratorioarvoissa havaittavia muutoksia raskausaikana). Virtsatutkimuksia käytetään seulontatutkimuksina, jotka vaativat aina jatkotutkimuksena verensokerin mittaamisen. Jos odottavalla äidillä on perinnöllinen tai ylipainosta johtuva taipumus tyypin 2 diabetekseen, voi insuliiniresistenssi kasvaa niin suureksi, ettei haiman lisääntynytkään insuliinineritys riitä säilyttämään normaalia verensokeritasoa. Näin sinänsä normaali eli fysiologinen muutos voi nykyisen liiallisen energiansaannin aikana johtaa raskausdiabeteksen kehittymiseen.
| Laboratoriotutkimus | Viitealue aikuisilla naisilla | Viitealue raskauden aikana |
|---|---|---|
| Verenkuva | ||
| Hemoglobiini (B-Hb) | 117–155 g/l | Viitealueen alaraja 1. ja 3. raskauskolmanneksessa 110 g/l, 2. kolmanneksessa 100 g/l |
| Valkosolut (B-Leuk) | 3,4–8,2 × 109/l | kolminkertaistuu |
| Verihiutaleet (B-Trom) | 150–360 × 109/l | alaraja 120 × 109/l |
| Veren glukoosi | ||
| Paastoarvo (fP-Gluk) | 6,1 mmol/l | < 5,3 mmol/l |
| Glukoosirasituskoe (pt-Gluk-R2) | 2 t: < 7,8 mmol/l | 1 t:< 10,0 mmol/l 2 t:< 8,6 mmol/l |
| Veren rasvat | ||
| Kokonaiskolesteroli (fP-Kol) | < 5,0 mmol/l | suurenee 50 % |
| Triglyseridit (fP-Trigly) | < 2,0 mmol/l | kaksinkertaistuu |
| Kilpirauhanen | ||
| Tyreotropiini (P-TSH) | 0,4–4 mU/l | pienenee |
| Vapaa tyroksiini (P-T4V) | 9–19 pmol/l | suurenee |
| Maksa | ||
| Alaniiniaminotransferaasi (P-ALAT) | 10–45 U/l | pienenee |
| Alkaalinen fosfataasi (P-AFOS) | 35–105 U/l | suurenee 2–4-kertaiseksi |
| Sappihapot (fS-sappihapot) | < 6 µmol/l | < 10 µmol/l |
| Tulehduskokeet | ||
| C-reaktiivinen proteiini (P-CRP) | < 3 mg/l | suurenee |
| Lasko (B-La) | < 20–25 mm/t | suurenee |
Raskauden aikana elimistöön varastoituu rasvaa turvaamaan energian saannin aikoina, jolloin ravintoa ei ole riittävästi saatavana. Maksa tuottaa lisää rasvoja ja näin varmistuu niiden saatavuus sikiön solujen rakennusaineiksi. Veren rasva-arvot nousevat. Kokonaiskolesterolipitoisuus suurenee lähes 50 % ja triglyseridipitoisuudet suurenevat ainakin kaksinkertaisiksi lähtötasostaan, mutta normaalistuvat nopeasti synnytyksen jälkeisten viikkojen aikana. Raskaus- tai lapsivuodeaikana ei veren rasva-arvoja kannata eikä ole tarvetta tutkia. Jos äidillä on ennen raskautta ollut kolesterolia alentava lääkitys, sen käyttö lopetetaan heti, kun raskaus todetaan.
Kilpirauhasen tehtävä on säädellä kasvua ja aineenvaihduntaa. Sen toiminta kiihtyy jo alkuraskaudessa huolehtimaan äidin lisääntyneestä kilpirauhashormonin tarpeesta sekä sikiön keuhkojen, luuston ja aivojen normaalista kehityksestä. Sikiön oma kilpirauhashormonituotanto käynnistyy n. 20. raskausviikolla. Äidin veritilavuuden lisääntyminen, kilpirauhashormonia sitovan valkuaisaineen suurentunut pitoisuus ja istukan kautta tapahtuva kuljetus sikiöön asettavat äidin kilpirauhasen toiminnan koetukselle. Terve kilpirauhanen pystyy kuitenkin lisäämään tuotantoaan jopa 50 % raskausaikana.
Kilpirauhaskokeiden normaaliarvot muuttuvat alkuraskaudessa, mikä vaikeuttaa arvojen tulkintaa raskausaikana. Erityisesti voimakkaan raskauspahoinvoinnin yhteydessä nähdään kilpirauhasen liikatoimintaa muistuttavia muutoksia kilpirauhasen toimintakokeissa. Yleensä ne menevät ohi itsestään 18.–20. raskausviikkoon mennessä. Toisaalta kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat kohtalaisen tavallisia myös nuorilla naisilla. Ne on hyvä hoitaa jo ennen raskautta, koska hoitamaton kilpirauhasen toiminnanhäiriö voi vaarantaa sekä äidin että sikiön terveyden.
Verenkierto
Suurin kuorma raskausaikana kohdistuu verenkiertoelimistöön. Raskauden aikana verimäärä kasvaa huolehtimaan sekä sikiön aineenvaihdunnasta että kompensoimaan synnytykseen liittyvää verenvuotoa. Verimäärän lisäys alkaa jo heti alkuraskaudessa ja on kokonaisuudessaan n. 40–50 %. Esimerkiksi terveen ensisynnyttäjän verimäärä kasvaa raskautta edeltävästä 4 litrasta lähelle 6 litraa. Kaksosten äideillä kasvu voi olla vieläkin suurempi. Koska veren plasman tilavuuden lisäys on hieman suurempi kuin punasolujen lisäys, keskiraskauden aikana veri laimenee. Tämä näkyy veren hemoglobiinipitoisuuden pienenemisenä. Kyseessä ei ole varsinainen raskaudenaikainen anemia. Raskaudenaikaisille hemoglobiinipitoisuuksille onkin omat viitearvonsa (taulukko Laboratorioarvoissa havaittavia muutoksia raskausaikana).
Toisaalta äidin punasolumäärän, sikiön ja istukan kasvu lisäävät raudan tarvetta merkittävästi raskauden aikana. Jos ruokavalion ja raskautta edeltäneen tilanteen vuoksi äidin rautavarastot ovat jo valmiiksi liian matalat, raskauden aikana kehittyy raudan lisääntyneen tarpeen seurauksena raudanpuuteanemia. Neuvolassa äidin hemoglobiinia seurataan säännöllisesti, jos hemoglobiinitaso on matala, aloitetaan rautalääkitys. Veren valkosolujen määrä lisääntyy raskauden aikana ja erityisesti synnytyksen jälkeen nähdään korkeita arvoja, ilman että äidillä on mitään tulehdusta.
Lisääntynyt punasolutuotanto vaatii rautaa. Suurin osa raudasta kuluu raskauden viimeisellä kolmanneksella. Suomalainen äiti saa ravinnosta rautaa keskimäärin 15 mg päivässä, josta vain 10 % imeytyy. Raudan tarve lisääntyy raskauden edetessä ja on arvioitu, että raskauden viimeisellä kolmanneksella päivittäinen raudan tarve on noin 9 mg. Tämän vuoksi on pidetty tärkeänä, että odottava äiti saa rautalääkitystä raskauden toisella puoliskolla 50–100 mg päivässä.
Verimäärän tilavuuden kasvu johtaa sydämen työmäärän kasvuun jo alkuraskaudesta lähtien. Sydämen minuutissa pumppaaman veren tilavuus (minuuttivolyymi) kasvaa 30-40%. Tämän mahdollistaa sydämen sykkeen tihentyminen ja yhden supistuksen aikana pumppaaman verimäärän suureneminen. Yksistään lepopulssitaso nousee keskimäärin 15 lyöntiä minuutissa ja rasituksessa vieläkin enemmän, mikä aiheuttaa raskaudenajalle tyypillisen tykytyksen tunteen. Toisaalta raskauden aiheuttama sydämen työmäärän suureneminen voi aiheuttaa merkittävää haittaa varsinaista sydänvikaa poteville naisille ja heidän sairautensa tuleekin ottaa huomioon jo raskautta suunniteltaessa.
Istukan verenkierron kehittyminen laskee äidin ääreisverenkierron vastusta ja aiheuttaa erityisesti keskiraskaudessa nähtävän verenpaineen laskun. Systolinen paine laskee vain vähän, mutta diastolinen laskee tavallisesti 10–20 mmHg. Loppuraskautta kohden verenpainelukemat nousevat raskautta edeltäneelle tasolle.
Veren hyytymisjärjestelmän toiminta tehostuu raskausaikana. Useiden hyytymistä edistävien tekijöiden pitoisuudet suurenevat jo alkuraskaudessa. Ne ovat korkeimmillaan loppuraskaudessa ja muutamia viikkoja synnytyksen jälkeen. Lisääntyneen hyytymistaipumuksen tarkoitus on suojata äitiä liialliselta verenvuodolta synnytyksessä. Toisaalta suurenevan kohdun aiheuttama lantion ja alaraajojen laskimoiden verenkierron hidastuminen johtaa siihen, että syvien laskimotukosten riski on raskausaikana ja vielä lapsivuodeaikanakin 5–6-kertainen verrattuna raskautta edeltävään aikaan. Perinnölliset tukostaipumukset, ylipaino, ikä, suonikohjut ja keisarileikkaus altistavat vahvasti tukosten synnylle. Ne joudutaan ottamaan huomioon raskausajan ja synnytyksen hoitoa suunniteltaessa.
Munuaiset
Suureen rasitukseen raskauden aikana joutuvat äidin verenkiertoelimistön lisäksi munuaiset. Munuaisten verenvirtaus ja edelleen virtsan suodattuminen munuaiskerästen läpi lisääntyvät 30–50 %. Virtsamäärät eivät kuitenkaan lisäänny, koska myös veden ja ravintoaineiden takaisinimeytyminen tehostuu merkittävästi. Niinpä esimerkiksi veren tärkeiden suolojen natriumin ja kaliumin pitoisuudet eivät muutu raskausaikana. Raskaudenaikaiselle nestetasapainolle onkin tyypillistä natriumin ja sen mukana veden kertyminen elimistöön verenkiertoon ja solunulkoiseen nestetilaan. Nesteen kertyminen näkyy turvotuksina raskauden aikana, mikä on tärkeää synnytykseen liittyvän verenvuodon korvauksen kannalta. Kaikkien aineiden takaisinimeytyminen ei tehostu samassa suhteessa virtsan suodattumisen kanssa, mikä näkyy esimerkiksi sokerin ja valkuaisen erittymisenä pieninä määrinä virtsaan normaaleissakin raskauksissa.
Ruoansulatuskanava
Alkuraskaudessa lievä aamupahoinvointi ja oksentelu ovat niin yleisiä oireita, että niiden katsotaan kuuluvan normaaliin raskauteen. Pahoinvointi alkaa yleensä pari viikkoa viimeisten kuukautisten poisjäämisestä ja loppuu 12–16 raskausviikkoon mennessä. Pienellä osalla naisista pahoinvointi voi jatkua läpi koko raskauden. Pahoinvoinnin syytä ei varmuudella tiedetä, mutta ajallisesti se liittyy istukkahormonin pitoisuuden nousuun äidin veressä. Ensisynnyttäjillä ja kaksosten äideillä pahoinvointi on vieläkin tavallisempaa. Nestetasapaino ei yleensä häiriinny eikä paino laske merkittävästi (yli 5 % lähtöpainosta). Pahoinvoinnin mentyä ohi toisen raskauskolmanneksen alkuun mennessä ruokahalu ja energian tarve lisääntyvät. Aineenvaihdunta muuttuu ja tarkoituksena on varastoida energiaa lähinnä rasvan muodossa sikiön kasvun turvaamiseksi loppuraskaudessa. Joillekin naisille kehittyy voimakas mieltymys tavallisuudesta poikkeaviin ruoka-aineisiin, esimerkiksi etikkaan tai aineisiin, joita ei ole tarkoitettu lainkaan syötäväksi. Ilmiötä kutsutaan pica-oireeksi, ja joskus siitä voi olla suoranaista haittaa äidin tai sikiön terveydelle.
Raskausajan muutokset ruoansulatuskanavan alueella johtuvat sekä hormonaalisista että mekaanisista syistä. Sileän lihaksen veltostuminen koko kanavan alueella johtaa hidastuneeseen ravinnon läpikulkuun suolistossa, mikä tehostaa ravintoaineiden ja veden imeytymistä suolistosta. Kasvava kohtu työntää mahalaukkua ylöspäin ja ruokatorven sulkijalihaksen veltostuessa mahalaukun hapanta sisältöä pääsee virtaamaan erityisesti makuulla ruokatorven alaosaan, mikä aiheuttaa närästystä. Paksunsuolen hidastunut liike johtaa ummetukseen jo alkuraskaudesta lähtien. Loppuraskaudessa sikiön pään laskeuduttua lantioon voi suolen tyhjeneminen vaikeutua vaivaksi asti.
Tuki- ja liikuntaelimistö
Raskaus aiheuttaa muutoksia erityisesti selässä ja lantion alueella. Kasvava kohtu siirtää vartalon painopisteen eteenpäin ja tämän korjaamiseksi lannerangan notko korostuu, hartiat painuvat eteenpäin ja ryhti muuttuu. Vatsalihakset venyvät ja siirtyvät keskiviivasta sivuun, jolloin niiden voima ja selälle antama tuki heikkenee. Raskaushormonit aiheuttavat nivelsiteiden löystymisen. Se on erityisen voimakasta lantiorenkaan liitoksissa, joita ovat edessä keskellä häpyliitos ja takana molemmin puolin ristiselkää olevat risti-suoliluunivelet. Lantiorengas, joka normaalisti on erittäin vakaa, on loppuraskaudessa joustava ja antaa synnytyksessä tilaa sikiölle.
Kalsiumin aineenvaihdunta kiihtyy raskausaikana. Sikiön luuston kehityksen turvaamiseksi kalsiumin imeytyminen äidin suolistosta tehostuu. Se ei yksinään kuitenkaan riitä kattamaan lisääntynyttä tarvetta: päivittäinen kalsiumin tarve ravinnossa suurenee raskaus- ja imetysaikana 1,5–2,0 grammaan. Jos ravinnosta ei ole saatavilla riittävästi kalsiumia, on vaarana äidin luustontiheyden aleneminen, joka voi altistaa osteoporoosille myöhemmin elämässä.
Katso myös PregMind mobiilisovellus raskausajan ja vanhemmuuden henkiseen hyvinvointiin.
Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Susanna Sainion kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).
