Ponnistusvaiheessa on kaksi osaa: siirtymävaihe ja aktiivinen ponnistusvaihe.

Siirtymävaihe

Siirtymävaiheessa kohdunsuu on avautunut täysin tai lähes täysin auki, mutta aktiivinen ponnistusvaihe ei ole vielä alkanut. Tämä johtuu yleensä siitä, että sikiön pää ei ole vielä laskeutunut tarpeeksi alas synnytyskanavassa. Supistukset ovat pitkiä ja kivuliaita, ja ponnistustarve voi jo tuntua voimakkaana. Tämä voi olla synnytyksen haastavin vaihe.

Monesti varsinkin ensisynnyttäjällä tulee siirtymävaiheessa epätoivoinen olo siitä, jaksaako ja osaako hän toimia ponnistusvaiheessa kätilön ohjeiden mukaan. Siirtymävaihe on ikään kuin kynnys, joka täytyy niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ylittää ennen aktiivisen ponnistusvaiheen alkua. Kätilö tietää tämän vaiheen haastavuuden ja auttaa synnyttäjän siitä yli. Siirtymävaiheessa voidaan käyttää kivunlievitystä, jotta ei tulisi tarvetta aloittaa aktiivista ponnistamista liian aikaisin. Pään laskeutumista synnytyskanavassa riittävän alas on odotettava kaikessa rauhassa.

Sikiön pään korkeutta synnytyskanavassa arvioidaan suhteessa tiettyihin lantiorenkaan luisiin kyhmyihin (spina ischiadica) ja niiden välille kuviteltavaan tasoon eli spina-tasoon. Kun sikiön pää on kiinnittynyt, sen kuvataan olevan korkeudella –3. Avautumisvaiheen ja siirtymävaiheen aikana se laskeutuu tasolle +2 eli noin viiden senttimetrin matkan. Aktiivinen ponnistaminen on syytä aloittaa vasta, kun pää on 2–3 cm näiden kyhmyjen muodostaman tason alapuolella eli tasolla +2 tai +3. Aktiivinen ponnistusvaihe voi kestää vain muutaman minuutin, mutta toisaalta myös kahden tunnin ponnistusvaihe on mahdollinen.

Aktiivinen ponnistusvaihe

Aktiivisessa ponnistusvaiheessa synnyttäjä ponnistaa jokaisen supistuksen aikana 3–5 kertaa. Ponnistaminen voi aluksi tapahtua omien tuntemusten mukaan esimerkiksi kylkiasennossa. Jossain vaiheessa varsinkin ensisynnyttäjä hyötyy kätilön antamista tarkoista ohjeista.

Koko supistuksen aika on syytä käyttää hyväksi ponnistamalla ja levätä sitten supistusten välissä. Supistukset tulevat nyt tiheämmin, mutta niiden välillä ehtii kuitenkin levähtää, korjata asentoa ja vaikka juoda kulauksen vettä. Tukihenkilö voi pyyhkiä synnyttäjän otsaa kostealla pyyhkeellä.

Ponnistusvaiheen alussa ponnistamista voi harjoitella vaikkapa kylkimakuulla. Ylemmän jalan voi nostaa koukistettuna ylös ja vetää polvea kylkeen päin. Myös kätilö voi kannatella ylempää jalkaa.

Suurin osa suomalaisista synnyttäjistä synnyttää puoli-istuvassa asennossa tukihenkilön tukiessa niskan tai hartioiden takaa niin, että synnyttäjän selkä kaartuu puolikuun muotoiseksi. Pystymmän ponnistusasennon saa esimerkiksi jakkaralla tai kyykky- tai seisoma-asennossa. Nämä asennot käyttävät hyväkseen painovoimaa, ja lihasten työntövoima voi myös olla helpommin kohdistettavissa, mutta toisaalta ne vaativat synnyttäjältä parempaa oman fysiikkansa hallintaa.

Etukäteen voi olla vaikea tietää, missä asennossa ponnistaminen tuntuu hyvältä. Kätilön kanssa voi eri asentoja miettiä ja kokeillakin avautumisvaiheen aikana. Ponnistusvaihe voidaan viedä loppuun asti kylkiasennossa tai konttausasennossa. Kätilön on helpompi auttaa lapsi syntymään synnyttäjän ollessa synnytyssängyssä puoli-istuvassa asennossa, joten jos kätilön arvion mukaan on odotettavissa, että lapsen syntyminen vaatii toimenpiteitä ja auttamista, kätilö saattaa suositella puoli-istuvaa ponnistusasentoa.

Ponnistusvaiheessa kätilö on synnyttäjän vieressä kannustamassa ja antamassa ohjeita. Kun synnytys näyttää olevan lähellä, hän kutsuu toisen kätilön avustamaan synnytyksessä. Kaikkiin ohjeisiin on perusteensa, vaikka se itse synnytystilanteessa ei aina tunnu niin selvältä. Kun kätilö esimerkiksi pyytää synnyttäjää ponnistaessa pitämään suunsa kiinni, syynä ei ole se, etteikö synnytyshuoneeseen mahtuisi ääntä, vaan se, että jos ilma päästetään ulos keuhkoista kesken ponnistuksen, ponnistamisen voima heikkenee selvästi.

Kätilö neuvoo synnyttäjää myös avaamaan lonkkansa joko vetämällä koukistettuja jalkoja itseään kohti pitämällä kiinni joko sukansuista tai reisien takaa tai tukemalla jalkapohjansa kätilön ja avustajan kylkiin. Joskus hyvän asennon saamiseksi voidaan käyttää myös avuksi gynekologisen tutkimuspöydän jalkatukia. Lonkkien ollessa kunnolla koukussa lantio aukeaa parempaan asentoon ja lantionpohjan ja peräaukon ympäristön pitäminen rentona on helpompaa.

Lapsen alkaessa syntyä pää venyttää välilihaa ja kiristys välilihassa käy melkein sietämättömäksi. Vähitellen pistely ja kiristys helpottavat ja väliliha alkaa tuntua puutuneelta. Silloin se on venyttynyt tarpeeksi antaakseen myöten lapsen pään syntyessä.

Jos tämä vaihe tuntuu ylivoimaiselta tai odottamisesta huolimatta väliliha ei tunnu antavan periksi repeämättä, kätilö saattaa päätyä tekemään välilihanleikkauksen eli episiotomian. Ennen sen leikkaamista hän puuduttaa välilihan ja leikkaa sitten saksilla välilihaan 2–3 senttimetrin pituisen halkion. Suomessa episiotomia leikataan aina viistosti alas oikealle. Episiotomia tehdään nykyisin huomattavasti harvemmin kuin aikaisemmin.

Viimeisen supistuksen aikana kätilö pyytää synnyttäjää aluksi ponnistamaan, mutta pyytää sitten ehkä kesken supistuksen synnyttäjää lopettamaan ponnistamisen. Tarkoituksena on estää lapsen pään pompahtaminen ulos liian nopeasti. Kätilö seuraa millimetri millimetriltä pään syntymistä ja huolehtii, että se tapahtuu hallitusti (kuva ). Samalla kätilö tukee toisella kädellään välilihaa estäen sen repeytymistä.

Kuva

Pään syntyminen takaraivotarjonnassa. Pään syntyessä niska ojentuu. Koukkuryhti ojentuu ja kasvot syntyvät.

Pään synnyttyä kätilö tunnustelee, onko napanuora mahdollisesti kiertyneenä lapsen kaulan ympärille ja tarvittaessa vapauttaa sen. Tässä vaiheessa voidaan pyyhkiä lapsen kasvot ja imeä suusta tai nenästä limaa tai lapsivettä. Seuraavan supistuksen aikana kätilö auttaa lapsen hartiat ja vartalon ulos. Synnyttäjä ponnistaa tässä vaiheessa vielä kätilön avuksi.

Lapsi on syntynyt! Mikäli lapsi on hyväkuntoinen, kätilö nostaa hänet äidin vatsalle ensitutustumista varten. Kätilö tai tukihenkilö katkaisee napanuoran saksilla, ja kätilö sitoo napatyngän. Napanuorasta otetaan verinäytteitä syntymähetken happeutumistilan tarkistamista varten sekä vastasyntyneen kilpirauhasen vajaatoiminnan poissulkemiseksi ja tarvittaessa lapsen veriryhmän tarkistamiseksi.

Mikäli lapsen tila vaatii erityistoimia, kuten hengitysteiden puhdistamista tai hengityksen avustamista, viedään lapsi lastenlääkärin tutkittavaksi ja hoidettavaksi.

Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Terhi Saiston kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).