Baby blues

Synnytyksen jälkeen naisen keho käy läpi valtavan hormonaalisen ja psyykkisen myllerryksen. Synnytyksestä palautumiseen ja imetyksen käynnistymiseen liittyvät hormonit ovat läheisessä yhteydessä mielialaan. Ne ovat osana monimutkaista fyysispsyykkistä kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on käynnistää äidin ja vauvan välisen kiinnittymisen ja kiintymyksen jatkumo.

Erityisesti maidonnousun aikana, muutama päivä synnytyksen jälkeen, äidin mieli on hyvin herkistynyt ja itku voi olla herkässä. Päivää kutsutaankin kansanomaisesti "itkupäiväksi". Ensi päivien ja viikkojenkin ailahtelevaa mielialaa kuvataan nimikkeellä baby blues, erotuksena synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tällainen mielialojen vaihtelu ja jopa melko kaoottinen tunnetila on normaalia pian synnytyksen jälkeen.

Synnytys on kokemuksena niin intensiivinen, että pelkästään kokemuksen työstäminen ja uuden perheenjäsenen vastaanottaminen saavat mielen käymään ylikierroksilla. Synnytyksen vaiheet kertautuvat mielessä yhä uudelleen ja äidistä tuntuu tärkeältä kertoa synnytyksen kulusta läheisille ihmisille. Ajattelemalla ja puhumalla synnytyksestä äiti jäsentää ja käsittelee fyysisesti ja psyykkisesti voimakasta kokemusta osaksi omaa elämäntarinaansa.

Ensimmäiset päivät ja viikot on hyvä rauhoittaa ulkopuolisilta kuormitustekijöiltä mahdollisimman hyvin, jotta äiti saisi rauhassa työstää synnytyskokemustaan, keskittyä vauvaan tutustumiseen ja imetyksen aloitukseen.

Synnytyksen jälkeinen masennus

Mielialan herkistyminen raskauden ja synnytyksen jälkeen on jatkumo, jonka toisessa päässä on normaali mielen herkistyminen ja toisessa psyykkinen oireilu, johon tarvitaan ulkopuolista apua. Synnytyksen jälkeinen masennus on yleinen ilmiö. Se koskettaa 10–15 % synnyttäneistä äideistä, eli vuosittain Suomessa useita tuhansia perheitä.

Naisella on kolme kertaa suurempi todennäköisyys masentua lapsen syntymän jälkeen kuin muuna aikana elämässään. On tärkeää erottaa synnytyksen jälkeinen herkistyminen, joka on normaali ilmiö, hoitoa vaativasta depressiosta.

Varhainen kommunikaatio äidin ja vauvan välillä, jossa äiti tunnistaa itsessään vauvan tunteita, saa äidin mielen herkäksi jo raskausaikana (ks. Mielen herkistyminen raskausaikana). Synnytyksen jälkeen maidonerityksen käynnistymiseen liittyvät hormonit lisäävät osaltaan mielialan herkkyyttä. Tämä normaali herkistyminen menee itsestään ohi, kunhan äiti ja vauva tutustuvat toisiinsa, vauvanhoito arkipäiväistyy ja äiti saa riittävästi lepoa ja tukea uudessa perhetilanteessa.

Synnytyksen jälkeinen masennus sen sijaan vaatii useimmiten hoitoa, jotta tilanne ei pitkity ja siten lisää varhaisen vuorovaikutuksen häiriön riskiä. Noin 20% synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivistä on kokenut olleensa masentunut jo raskauden aikana. On tärkeää puuttua raskaudenaikaiseen oireiluun, jotta apua saataisiin tilanteeseen tarvittaessa jo ennen vauvan syntymää.

Synnytyksen jälkeiselle masennukselle altistavia tekijöitä ovat muun muassa

  • äidin omien varhaisvaiheiden traumaattiset tapahtumat
  • aiempi psyykkinen oireilu, masennus, ahdistus, pakkoneuroosit tai syömishäiriöt joko raskausaikana tai aiemmin
  • aiemmat (käsittelemättömät) menetykset, kuolemat, keskenmenot, erot
  • traumaattinen synnytyskokemus
  • raskauskomplikaatiot
  • synnytyspelko
  • riittämätön sosiaalinen tuki, parisuhdeongelmat
  • yksinodotus
  • herkkyys hormonaalisille tekijöille, esimerkiksi voimakkaat PMS-oireet
  • pitkään jatkunut univaje
  • sairas tai vammainen vauva
  • suuritarpeinen (rytmiongelmat, koliikki, itkuisuus) vauva
  • imetysongelmat
  • keskosuus
  • parisuhdeongelmat.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistaminen

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan, kun äidin mieliala on synnytyksen jälkeen selkeästi masentunut tai ahdistunut useamman viikon ajan. Mieli on alavireinen, on vaikea tuntea mielihyvää, vaikka mikään ei tuntuisi olevan varsinaisesti vialla. Vauvan hoito sujuu hyvinkin, mutta olo on silti hyvin itkuinen tai jopa epätoivoinen. Masennus voi ilmetä myös tunteiden puuttumisena, jolloin olo on konemainen, suorittava ja tyhjä.

Synnytyksen jälkeinen psyykkinen oireilu saattaa myös ilmetä ahdistuneisuutena, jolloin mieliala on hyvin levoton, pelokas, ahdistunut ja turvaton. Mieleen voi tulla erilaisia pelkoja, jotka liittyvät usein vauvan tai lähimmäisen menettämiseen.

Joskus ajatukset voivat olla pakonomaisia. Pakkoajatuksissa mieleen nousee epämiellyttäviä tai uhkaavia asioita, joita ei haluaisi ajatella, esimerkiksi ajatuksia vauvan tai itsen vahingoittamisesta. Paniikkituntemukset voivat lisääntyä.

Myös elimelliset oireet, kuten uniongelmat, sydämentykytys, syömisongelmat ja fyysinen levottomuus voivat olla oireita psyykkisestä kuormituksesta.

Oireet alkavat joko raskausaikana, heti synnytyksen jälkeen tai yleisimmin muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen synnytyksestä. Myönteinen synnytyskokemus auttaa kiintymyssuhteen syntymisessä, kun taas hankala synnytyskokemus voi haitata tai hidastaa myönteisen suhteen kehittymistä äidin ja vauvan välillä.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita ovat

  • voimakas väsymys, joka ei helpotu unella
  • mielialan lasku ja vaikeus kokea mielihyvää
  • ärtyneisyys ja psyykkinen levottomuus
  • huomattava keskittymiskyvyn puute
  • pelkotilat ja paniikkituntemukset
  • unettomuus ja vaikeus rentoutua
  • ylikorostunut syyllisyydentunne (pilaan lapseni elämän jne.)
  • suhteettomat huolet (esimerkiksi huoli lapsen koulunkäynnin aloituksesta, opiskelupaikasta)

Synnytyksen jälkeisen masennuksen hoito

Vanhemman omat varhaiset kokemukset, eli se, miten on itse tullut hoidetuksi ja kohdatuksi vauvana, vaikuttavat paljon siihen, miten itse kykenee antautumaan suhteeseen oman vauvansa kanssa. Jos itse ei ole saanut riittävästi ymmärrystä ja kannattelua vauvana, voi tarvita tukea kyetäkseen tarjoamaan omalle vauvalleen parempaa elämän alkua. Jos aikuisen on vaikea tunnistaa omia tunteitaan, vauvan tunteiden tunnistaminen, niiden kannatteleminen ja niihin vastaaminen voi tuntua ylivoimaiselta.

Vauvan avuttomuus ja tarvitsevuus saattaa herättää jopa vihan tunteita, jos itsellä ei ole ollut riittävästi tilaa olla avuton ja tarvitseva omissa varhaisvaiheissaan. Tällöin äiti tai isä tarvitsee ulkopuolista apua luodakseen kannattelevan vuorovaikutussuhteen vauvaan. Hankalatkaan vaikeudet eivät välttämättä näy ulospäin ja ulkopuoliset eivät silloin ymmärrä tarjota apuaan.

Ensisijaisen tärkeää on, että äiti tai isä ottaa huolta tuovat ajatukset ja tunteet puheeksi, esimerkiksi neuvolassa. Tunteiden ilmaiseminen, niistä puhuminen, jo itsessään tuo usein helpotusta. Perhe ja ystävät voivat olla luontevin tukiverkosto, mutta joskus on helpompaa ottaa vaikeudet puheeksi ammatti-ihmisen kanssa.

Useilla alueilla neuvolatyöntekijät ovat saaneet koulutusta varhaisen vuorovaikutuksen ongelmien tunnistamiseen ja mielialaa saatetaan arvioida myös siihen tarkoitetuilla kyselylomakkeilla. Terveydenhoitaja kartoittaa perheen tilannetta ja verkostoa. Perhetyöntekijä tulee tarvittaessa kotiin auttamaan ja arvioimaan avun tarvetta. Usein myös käytännön apu on tarpeen, jotta äiti saa riittävästi levättyä. Neuvolan terveydenhoitaja voi tehdä lähetteen neuvolapsykologin luokse. Psykologi yhdessä lääkärin kanssa arvioi, minkä tyyppinen hoito olisi hyödyllisintä tilanteessa. Joskus äiti tarvitsee muun hoidon rinnalla mieliala- tai hormonilääkitystä.

Useilla alueilla myös perheneuvola ja vauvaperhepoliklinikat antavat tukea pienten lasten vanhemmille. Samassa tilanteessa olevien vertaistuki ja erilaiset nettiverkostot tuovat monelle kanavan tunteiden käsittelyyn, joskin nettikeskusteluissa voidaan ajautua myös sivuraiteille, esimerkiksi keskinäiseen kilpailuun ja vertailuun. Erilaiset vanhempi-lapsiryhmät tuovat mahdollisuuden jakaa vanhemmuuteen liittyviä tunteita ja kokemuksia.

Riittävä lepo, ulkoilu ja säännöllinen ruokailu ovat kaiken hyvinvoinnin pohjana. Synnytyksen jälkeisen masennuksen ennuste on hyvä, erityisesti, jos apua on haettu ajoissa.

Katso myös PregMind mobiilisovellus raskausajan ja vanhemmuuden henkiseen hyvinvointiin.

Artikkelin pohjana on käytetty psykologi, psykoterapeutti Maiju Tokolan ja psykologi, psykoterapeutti Riikka Airon kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).