Antiikin Roomassa vaikuttanut stoalainen filosofi Epiktetos tuli kuuluisaksi toteamuksestaan: "Asiat sinänsä eivät vaivaa meitä, vaan se miten ne näemme." Ajatus oli lähtökohtana omalle tutkimukselleni näkökulman vaihtamisen taidosta (Mattila, 2006), jossa osoitin taidon olevan keskeinen henkisen joustavuuden elementti ja keskeinen osa elämisen taitoa (art-of-living). Siihen kätkeytyy myös keskeinen osa onnellisuuden salaisuutta. Diener ja Biswas-Diener (2008) korostavat, että onnellisuus on prosessi, ei mikään paikka tai olotila, joka on saavutettavissa. Se on jatkuva prosessi, elämäntapa. "Onnellisuus on prosessi, jossa päivittäiset tulkintamme asioista määräävät paljolti tunnetilojamme. Kyky tulkita useimmat tapahtumat positiivisessa valossa on tärkeä taito." (Diener, Biswar-Diener, 2008: 19). Tarvitsemme myös kokemusta elämän mielekkyydestä ja tarkoituksellisuudesta.

Fredrickson (2009: 49) on myös oivaltanut ajattelutapojen ja tulkintojen keskeisen roolin subjektiivisen hyvinvoinnin synnyttäjänä:

"Tunteiden kauneus on siinä, että ne ovat erittäin yksilöllisiä, ne riippuvat enemmän omista tulkinnoista kuin ulkoisista olosuhteista." (39–40).
"Haluan sanoa, että se koetko positiivisuutta vai et, riippuu ratkaisevasti siitä miten ajattelet. Positiiviset tunteet – kuten kaikki tunteet – syntyvät siitä miten tulkitset eteen tulevia tapahtumia ja ideoita." (49).
"Ajattelusi paljastaa miten tulkitset nykyiset olosuhteesi – minkä merkityksen niistä löydät. Avain oman positiivisuutesi lisäämiseksi on löytää positiivisia merkityksiä aiempaa useammin jokapäiväisistä elämän olosuhteistasi." (182).

Diener ja Biswas-Diener (2008) ovat tutkimuksissaan löytäneet näkökulman vaihtamisen keskeisen roolin onnellisuuden saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Jos joku tulee heiltä kysymään neuvoa onnellisuuden saavuttamiseksi, he suosittelevat ensimmäiseksi positiivisen ajattelun kokeilemista (Diener, Biswas-Diener, 2008: 183). Se auttaa näkemään ongelmat "uudessa, positiivisemmassa valossa" (182). Heidän mukaansa kyse on samasta ilmiöstä kuin sanonnassa "Kun elämä tarjoaa sinulle sitruunoita, tee sitruunamehua." (182). Diener ja Biswas-Diener esittävät, että positiivisen asenteen kehittämistä tarvitaan kolmella alueella: huomion suuntaamisessa, tulkinnassa ja muistissa.

Huomion suuntaaminen

Positiivisia tulkintoja voimme kohdistaa vain niihin asioihin, jotka huomaamme. Lyubomirskyn tutkimuksessa todettiin, että vähiten onnellisilla oli usein tapana jäädä märehtimään ja vatvomaan omia epäonnistumisiaan ja luonteenheikkouksiaan. Lyubomirsky totesi, että huomion suuntaaminen itseen sai jopa onnelliset voimaan huonosti ja että huomion suuntaaminen pois itsestä teki kaikista koehenkilöistä onnellisempia (Diener, Biswas-Diener, 2008: 187). Jos siis jatkuvasti kiinnität huomiosi negatiivisiin puoliin omassa elämässäsi, omiin epäonnistumisiisi ja takaiskuihin sekä toistenkin virheisiin ja heikkouksiin, maailma näyttää onnettomalta paikalta.

Tulkinta

Se miten tulkitsemme maailmaa ympärillämme, näyttelee suurta roolia siinä, kuinka onnellisia olemme. Monet tilanteet ovat epäselviä ja tulkinnanvaraisia. Sillä on merkitys, näemmekö maailman karuna ja uhkaavana vai täynnä lupausta ja mahdollisuuksia. Lyubomirksy analysoi, miten erittäin onnelliset käyttävät sosiaalista vertailua muihin ihmisiin. Koehenkilöiden suoriutumista palapelitestissä seurattiin tilanteessa, jossa toinen tiimi koko ajan voitti. Vähiten onnelliset hermostuivat omasta heikosta menestyksestään, mutta hyvin onnelliset jättivät toisten suoritukset huomiotta ja keskittyivät omaan suoritukseensa (Diener, Biswas-Diener, 2008: 192).

Diener ja Biswas-Diener (2008: 193) ovat koonneet listaa ajattelutavoista, jotka saattavat olla haitallisia onnellisuuden kannalta. Niitä kannattaa opetella vaihtamaan positiivisempiin:

  • Kauhistelu: Ihmiset liioittelevat sitä, miten negatiivinen jokin tapahtuma tai henkilö on. Esim. "Hän on täysin itsekäs, koska hän harvoin tiskaa."
  • Kärsimyksen sietokyvyttömyys: Ihmiset aliarvioivat kykyään toipua kipeistä kokemuksista. Esim. "En koskaan toipuisi avioerosta."
  • Opittu avuttomuus: Annetaan helposti periksi, koska ei uskota omiin mahdollisuuksiin muuttaa mitään.
  • Perfektionismi: Yritys olla virheetön sen sijaan, että menestyminen riittäisi. Perfektionisti kiinnittää usein huomionsa pieniin yksityiskohtiin, jotka epäonnistuivat, eikä kaikkeen muuhun joka onnistui.
  • Negatiiviset itseään toteuttavat ennusteet: Haetaan negatiivisia reaktioita muilta kommunikoimalla negatiivisten reaktioiden odottamisesta.
  • Hylkäys-silmälasit: Tällainen ihminen näkee kaikkialla vain torjuntaa, jopa tavallisissa arkitilanteissa. Pienikin torjunta nähdään suurena hylkäyksenä.

Opettelemalla tunnistamaan itsessäsi vastaavia negatiivisia ajatuskulkuja voit pysäyttää ne ja vaihtaa tilalle positiivisempia. Tämä tulkinnan alue on sellainen, jossa muutos on todellakin omassa vallassamme, ja sen avulla voimme elää onnellisemmin.

Uusi tutkimus tunteiden säätelyn kognitiivisista mekanismeista (Gross, 2001) viittaa näkökulman vaihtamisen keskeiseen merkitykseen. Tunteiden säätelyssä käytetään kahta strategiaa. Huonompi niistä on tukahduttaminen, joka tarkoittaa tunteen ulospäin näkyvien merkkien vaimentamista. Tehokkaampi tapa on uudelleenmäärittely, jossa "muutetaan sitä miten tilanteesta ajatellaan, jotta tilanteen emotionaalinen vaikutus vähenee." (Gross, 2001: 214). Silloin vältetään kaikki negatiivisten tunteiden haitalliset fysiologiset (mm. verenpaineen kohoaminen, stressihormonien eritys) vaikutukset. Jos siis opimme uudelleenmäärittelyä, se on tehokas tapa neutraloida negatiivisia tunteita herättävien tilanteiden vaikutusta meihin.

Muisti

Muistelemalla positiivisia tapahtumia menneisyydessä voimme lisätä onnellisuuttamme (Diener, Biswas-Diener, 2008: 198). Onnelliset ihmiset ovat omaksuneet tavan kerätä vahvoja muistikuvia onnistumisistaan niiden tapahtuessa. He kiinnittävät huomiota tilanteiden yksityiskohtiin ja painavat mieleensä vahvoja muistikuvia, mikä tekee niiden muistelemisen ja niistä nauttimisen helpommaksi myöhemmin (Diener, Biswas-Diener, 2008: 199). Meillä on mahdollisuus muuttaa asennettamme elämässä eteen tuleviin tilanteisiin ja tapahtumiin. Onnellisuus on ainakin osittain omissa käsissämme.